Siirry pääsisältöön

LUKUVINKKI Katja Ståhl: Kavioliitossa - Hevoshullun kirja

 Kirja kuunneltu e-kirjapalvelusta.

Katja Ståhlin Kavioliitossa - hevoshullun kirja (kustantaja Readme.fi) on oiva kirja aikuiselle hevosharrastajalle. Kirjassa Ståhl kertoo tiestään hevosten pariin. Hän käsittelee lapsuuden, nuoruuden ja aikuisuuden hevosten kautta. Kirjaa voisi jopa luonnehtia hevosnäkökulmasta kirjoitetuksi omaelämäkerraksi. Meille aikuisille ei ole suunnattu kovin suurta hevosista kertovaa kirjavuorta, joten jo siitä syystä otin luku-/kuuntelukokemuksen vastaan iloiten.



Kuuntelin kirjan äänikirjana. Ståhl lukee äänikirjan itse, mikä on erinomainen ratkaisu. Olen tottunut Ståhlin kerrontaääneen on jo Kavioliitossa-podcastissa ja kirja tuntuukin ikään kuin sarjan pidemmältä kirjamaailman elokuvaversiolta.

Ståhlin Kavioliitossa-blogi on pitkälti komediaa. Myös Kavioliitossa-kirja on selkeästi Ståhlin rempseää kertojaääntä. Kuitenkin kirjassa käsitellään raskaampiakin teemoja, kuten lapsuuden levottomia kotioloja, mutta niitä ei kuitenkaan märehditä. Ne tuovat kirjaan syvyyttä. Loppukirjassa keskitytään Ståhlin omiin hevosiin, muu elämä jää enemmän taustaksi.

Kirjassa on otteita Kavioliitossa-blogista. Blogitekstit värittävät kirjaa tapahtumien edetessä. Olen seurannut blogia aktiivisesti jo vuosia ja kirjoitukset olivat minulle tuttuja. Blogipätkät kirjan edetessä eivät häirinneet minua. Sen sijaan loppuun koottu kooste blogin suosituimmista teksteistä häiritsi. Kooste oli kuunneltuna melko pitkä ja olin jo kertaalleen lukenut kaikki koosteen tekstit. Hauskoja ne olivat toki edelleen. Jos en olisi seurannut blogia niin tiiviisti kuin olen, ei kooste olisi minua haitannut. 

Suosittelen kirjaa etenkin aikuiselle lukijalle. Kirja sopii sekä hevosten pariin halajaville että oman hevosen omistajille. Hykerryttävin lukukokemus on varmasti henkilölle, joka on harrastanut hevosia lapsuudessaan, jäänyt tauolle ja vaarassa hurahtaa uudelleen. Olen itse aloittanut hevosharrastuksen 90-luvulla, kauan Ståhlin jälkeen. Siitä huolimatta kirjan alun tapahtumat ovat hyvin samaistuttavia. Tuollaista meidänkin tallilla oli! 

Kirja viihdytti erinomaisesti ja halusin kuunnella sen nopeasti, vaikka yleensä äänikirjat jäävät minulta kesken. Välillä minun oli pakko nauraa ääneen. Jos haluat aikuisille suunnatun hyvän mielen hevoskirjan stand up -komiikkameiningillä, lue Kavioliitossa. 

Olisi mielenkiintoista kuulla, millainen lukukokemus Kavioliitossa on ei-hevosihmiselle. Uskon, että kirjasta voisivat pitää vaikka hevosista mitään tietämättömät, mutta kulttuuria sivusta seuraavat. Tämän kirjan voisi antaa aviomiehelle tai äidille selitykseksi siitä, mistä hevoshulluudessa on kyse. 


Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ontuva hevonen ja hämmentävät kuvat

Vetkaleen saatiin lopulta kuvattua joulukuun lopussa. Loppusyksy oli epäonninen kuvausten suhteen : röntgen pasahti ollessamme klinikalla ja sen korjaaminen vei pitkään. Mainitsin asiasta ohimennen jossain blogitekstissä ja sain huomata blogin voiman olevan valtaisa. Maksimissaan tunti siitä, kun julkaisin tekstin, sain viestin. Viestissä kysyttiin, että olenko tietoinen, että naapuritallillemme on tulossa taitava eläinlääkäri etelästä RTG:n kanssa ja että hän voi tehdä kotikäyntejä omalle tallille. Vau! Pakko oli tarttua tilaisuuteen. Eräänä joulun jälkeisenä päivänä pihaamme saapui heinäkuorma. Eläinlääkäri tuli pihaan samaan aikaan, mutta onneksi olimme kumpikin kotona. Jätin miehen purkamaan heinäkuormaa heinämiehen kanssa ja lähdin asioimaan eläinlääkärin kanssa. Mieskin tuli pian kaveriksi, niin että kyllä Vetkale sai paljon huomiota osakseen. Vetkale oli niin rauhallinen ja hyväkäytöksinen, että eläinlääkäri ei halunnut rauhoittaa sitä syyttä suotta. Vetkale seisoskelikin

Ratsastaminen raskauden aikana

Ratsastuksesta raskauden aikana liikkuu jos jonkinmoista ohjetta. Itse sain heti aluksi neuvolasta kaksi eri ohjetta: ratsastusta pitäisi välttää heti ja eihän se ole mikään, anna mennä vain. Ainakin meidän neuvolassamme nojaudutaan UKK-instituutin ohjeisiin, jossa ratsastusta ja muita äkkiliikeitä ja kaatumis- tai putoamisvaaran sisältäviä lajeja kehotetaan välttämään heti alkuunsa. Sitten on oppaita, joissa ratsastusta ja muita tärinää aiheuttavia lajeja pitää välttää loppuraskaudessa ja joidenkin oppaiden mukaan putoamislajit ovat kiellettyjä alkuraskauden jälkeen. Keskustelupalstoilla on niin monta mielipidettä kuin on kirjoittajaakin. Jotkut ystäväni ovat saaneet aikanaan neuvon jatkaa niin pitkään kuin hyvältä tuntuu. Mitä tässä nyt sitten pitäisi uskoa, miten pitäisi toimia? Alkuraskauden aikana päätin uskoa sitä kokenutta terveydenhoitajaa, joka kehotti jatkamaan lajia. Ratsastin normaalisti kotona yksi tai kaksi hevosta päivässä, Islannissa tein hyvillä mielin pitkiä rat

Hetki vielä

Hei lukijat! Kiitos, kun olette lukeneet tekstejäni, vaikka välissä oli pitkä tauko. Se lämmittää todella! Blogissa on hiljaista vielä pienen hetken verran, sillä valmistelen blogin muuttoa. Jatkossa blogi tulee olemaan omalla alustallaan, yhdessä yritykseni nettisivujen sekä väitöstutkimuksen tiedotussivuni kanssa. Yhden sivuston ylläpitäminen on minulle selkeämpää. Hevostilan emäntänä bloggaaminen on palkitsevaa. En malta odottaa, että aivan pian näette uuden sivuni ja uuden hienon bannerini! Ohjeet uudelle sivuastolle saatte täältä heti, kun on suunnilleen valmista. Kuullaan pian!