Kirja luettu e-kirjapalvelusta Imettäminenkö pitkäveteistä puuhaa? Päivisin ei ehdi tulla tylsää, sillä esikoiselle pitää keksiä paljon tekemistä. Tämän vauvan kanssa olen osannut asennoitua hyvin ilta- ja yöimetyksiin. Ne ovat nimittäin mitä mainiointa lukuaikaa, sillä en uskalla nukahtaa vauvan viereen. Pimeässä huoneessa koukuttava e-kirja (e-kirja siksi, että sitä voi lukea pimeässä) pitää mukavasti hereillä. Latasin Lucinda Rileyn Oliivipuun  (kustantaja Bazar Kustannus) heti, kun se tuli mahdolliseksi. Hiljattain syöpään menehtynyt Riley on tullut tunnetuksi etenkin Seitsemän sisarta -kirjasarjasta, johon olen ihan koukussa. Olen koukuttunut hänen muihinkin teoksiinsa. Kirjailijan menehtyminen suretti minua kovasti ja siksi tämä uusin suomennos tuntuukin erityiseltä lahjalta.  Oliivipuu ei liity mitenkään seitsemään sisareen. Oliivipuussa ollaan kaoottisissa lomatunnelmissa, kun kirjan yksi päähenkilöistä, Helena, perii Pandoraksi kutsutun huvilan Kyproksella. Helenalla on sal

 Olen saanut kauhistelua osakseni siitä, kuinka pärjään tämän lapsi-eläinpaletin kanssa. Kun miehen isyysloma loppui ja jäin itsekseni päiviksi ja välillä myös öiksi kotiin tämän lauman kanssa, olin itsekin vähän kauhuissani. Kuitenkin elämä lähti sujumaan mukavasti. Kuopus on elämään tyytyväinen lapsi, jolle lähti heti muotoutumaan päivärytmi. Esikoisen päivärytmi määrittää kaikkea elämää. Esikoisen päivä- ja yöuniaikaan talo on hiljainen. Kuopuksen unia emme ole varjelleet erikseen. Hän saa nukkua ja syödä milloin tahtoo, mutta kun hiljainen aika on esikoisen mukaan määritelty, kuopuksen unet ovat melko usein juuri samaan aikaan.  Ihan aluksi synnytyksen jälkeen mies hoiti aamu- ja iltatallit. Heti kun elämä rauhoittui, siirryin tekemään ne pääosin itse. Päivä menee yleensä seuraavasti, jos esikoinen on kotona. Hän viettää päiväkodissa noin kaksi päivää viikosta.  6.30. Kuopus herää syömään maitoa. 7-7.20. Kuopus nukahtaa vielä hetkeksi, kissojen aamupala, vien hevoset ulos (asuvat t

 Muistatteko vielä Hevostilan emännän? Vuosi sitten loin ammattiblogin yritykseni sivuille, mutta samalla jähmettyi kirjoittamisen ilo. Vaikka oma yritys ja osaamisen tuominen esiin on tietenkin innostavaa ja toivottavaa, blogin keskittyminen pelkästään hevosiin ja etenkin ammatilliseen osaamiseen alkoi tuntua työltä (mitä se siis olikin). Alunperin Hevostilan emäntä oli lifestyle-blogi, jossa hevoset olivat yksi osa kokonaisuutta, olennainen osa toki. Kirjoittaminen oli ennen kaikkea harrastus, vaikka pääsinkin tekemään myös mieluisia yhteistyöpostauksia. Olen viime aikoina kovasti kaivannut sitä alkuperäistä jakamisen meininkiä ja keskustelua teidän kanssanne.  Nyt voisi olla hyvä aika palata takaisin alkujuurille. Elämä ei ole pelkkiä hevosia ja blogin vaivihkainen rajautuminen vain hevosiin muuttui hieman puuduttavaksi kirjoittaa. Vaikka arki hevosten kanssa on ihanaa ja minulle se kaikista rakkain tapa elää, on monihevosisen tallin arki kuitenkin loppujen lopuksi vähän pitkäveteis