Siirry pääsisältöön

Mysteeri nimeltä Koipeliini

Heti tämän tarinan alkuun suosittelen lukemaan johdantona Minnan tekstin ponin omistamisesta. No niin. Olen avannut jonkin verran niitä haasteita, joita olemme kohdanneet Koipeliinin kanssa tänä keväänä. Tiivistetysti: marraskuussa muuttaessaan se tuntui kotiutuvan hyvin. Se oli ystävällinen hevosille ja ihmisten luo se suorastaan tunki. Sen eroahdistus hellitti niin paljon, että se pystyi olemaan yksin tallissa hoidettavana. Kävin selässä kerran ja se meni hyvin. Vetkale kuoli, ja helvetti pääsi irti. Hevonen juoksi yötä päivää, näki Pokemoneja kaikkialla. Tarhassakin taluttaminen oli haastavaa, sillä se sinkoili paniikissa. Se ei syönyt eikä nukkunut. Hevoset oli pakko ottaa yöksi talliin lähes koko kevääksi, jotta se saisi syötyä edes jotain. Tätä kesti pitkään.

Raukka alkoi vaikuttaa kipeältä. Se potki takajaloilla syödessään, se säikkyi säikkymistään ja oli nyreä jopa muille hevosille. Oireet viittasivat mahahaavaan. Eläinlääkärin kanssa päädyimme kokeilemaan Antepsinia ja sitten Gastrogardia. Hampaat hoidettiin jo toistamiseen. Sekin auttoi pahimpaan säikkymiseen, sillä suun takaosa on niin ahdas, että viidessä kuukaudessa sinne oli kasvanut kivuliaita piikkejä, jotka aiheuttivat haavoja ikeniin. Jalasta löytyi vanha puikkoluun murtuma, joka on voinut tulla viime kesänä laitumella. Vetkaleellahan oli sama, enkä olisi siitä mitään tiennyt, ellei se olisi kuvissa näkynyt, niin oireeton se oli.

Mahahaavalääkityksen jälkeen ero säikkyvään laiheliiniin oli suuri. En ole nähnyt aikoihin sen säikkyvän mitään. Liian laiha se on mielestäni edelleen, mutta syö ja nukkuu. Edistys on ollut kyllä huimaa. Olen ratsastanutkin muutaman kerran, muutamia metrejä. Joka päivä Koipeliini saa omia ekstraruokia. Pidän hevoset muutamia tunteja tallissa, jotta se syö tarpeeksi.


Noin viikko sitten Koipeliini muuttui kummalliseksi. Normaalisti huomiota kyltymättömästi kerjäävä poika muuttui torjuvaksi. Kun yritin tuttuun tapaan rapsutella, se pyysi minua poistumaan iholta ja näytti nyreältä. Koipeliinin kunniksi on sanottava, että poistumispyyntö oli kyllä kohtelias. Se näytti hampaita, mutta ei yrittänyt koskea. Minun ei tarvinnut pelätä, mutta uskoin.

Se muuttui muutenkin vaisuksi. Normaalisti seurallinen hevonen seisoskeli tai käveleskeli tarhassa yksinään. Ilme oli apea. Se lepuutti paljon takajalkoja, mikä näyttää kyllä aika villiltä, kun ne koivet ovat niin pitkät. 

Keksin kaksi selitystä. Joko se oli kipeä fyysisesti tai sitten psyykkisesti. Se kävelee puhtaasti, muut mahahaavaoireet ovat hävinneet mahan kosketusarkuutta myöten. Mahdollinen kipukohta voisi olla jaloissa tai selässä. Ja mieleen taas on vaikeampi nähdä. Viime aikoina ei ole tapahtunut mitään erityistä, ei ainakaan sellaista, mitä itse olisin huomannut. Tietenkin viimeinen puoli vuotta on ollut sille hurja, koska muutoksia on ollut paljon. Vielä yksi vaihtoehto on. Luin jostain, että pari viikkoa siitä, kun hevosen stressi laukeaa, sen käytöksessä voi olla hetkellinen takapakki, joka ilmenee esimerkiksi kiukkuisuutena ja väsymyksenä. Täytyypä etsiä tästä tietoa ja lähteitä. Tämän ajankohta sopisi kyllä yhteen mahahaavakuurin loppumisen kanssa.

Viimeisen viikon aikana olen passittanut kaikki tallilla kävijät aidalle norkoilemaan ja pyytänyt tarkkailemaan Koipeliinia. Kaikkien mielestä jotain outoa on ollut tekeillä, mutta kukaan ei ole tunnistanut, mistä tarkalleen voisi olla kyse. Olen ollut huolesta jäykkä, ja sitten tuli taas muutos. Yhtäkkiä Koipeliini alkoi taas tarkkailla pihaa. Se alkoi äkkiä hirnumaan taas ihmisille ja pyörimään portilla ihmisen tullessa. Se lähti jopa mukaan hippaleikkiin vapaana. Olemme leikkineet seuraamisleikkejä tarhassa nyt kaksi iltaa ja se on vaikuttanut täysin normaalilta. Asiakas kuvaili sen normaalia tilaa sanoilla ”katso, kuinka upea hevonen olen”. Nyt se on ylväs taas.

Jätän ratsastuksen sillä kokonaan pois. Jostakin tuli sellainen tunne. Ei sen enää tarvitse. Tällä hetkellä se liikkuu paljon muutenkin, joten voimme hyvin tehdä jotain muuta. Nyt sen pääasiallinen tehtävä on olla lemmikki ja Nasun poikaystävä. Se riittää. Ehkä se tarvitsee sitä, että siltä ei haluta mitään. Tutkin silti sen terveyden, sillä pian on taas hevosten puolivuotishuolto. Toivon syvästi, että uusia fyysisiä vaivoja ei ole, koska mahdollinen kipulääkkeen antaminen olisi todella iso riski Koipeliinin mahalle. 

Onko mitään järkeä pitää hevosta, jonka kanssa ei ratsasta tai aja? Minusta tällä hetkellä paljonkin. Minulla on kova nälkä oppia hevosista niin paljon kuin mahdollista. Siihen tarvitaan erilaisia hevosia. Haluan oppia lisää ratsastuksesta, laumaelämästä, hoitamisesta, käyttäytymisestä, kouluttamisesta, libertystä… Ihan kaikesta. Koipeliini on myös hyvä opettaja suhteen luomisessa sekä hidastamisessa, hevosen kuuntelemisessa. Ja sen kanssa on todella mukavaa viettää aikaa.

Kommentit

  1. Voi Koipeliinia! Hevosen ongelman löytäminen on kyllä joskus sellaista salapoliisityötä, että huhhuh... Onneksi kuitenkin tilanne on parantunut ja toivottavasti saat selville, mikä hevosta oikein on vaivannut,

    Niin ja kiitos tekstini linkityksestä! Ruusa-poniakin tänään taas vaihteeksi läpivalaistaan, kun maha on taas kipristellyt ja eilen poni sai ähkyoireita kesken kävelylenkin. Koska ell oli jo muutenkin tulossa tallille, pääsemme heti selvittämään, onko hiekalla osuutta asiaan. Saapa nähdä, paljonko on Ruusan ell-kulujen saldo tänä vuonna, aika "hyvässä" vauhdissa ollaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvelinkin, että saisin sinulta vertaistukea. Mutta voi Ruusaa! Toivottavasti oireet loppuvat ja ponin olo on jo parempi!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ontuva hevonen ja hämmentävät kuvat

Vetkaleen saatiin lopulta kuvattua joulukuun lopussa. Loppusyksy oli epäonninen kuvausten suhteen : röntgen pasahti ollessamme klinikalla ja sen korjaaminen vei pitkään. Mainitsin asiasta ohimennen jossain blogitekstissä ja sain huomata blogin voiman olevan valtaisa. Maksimissaan tunti siitä, kun julkaisin tekstin, sain viestin. Viestissä kysyttiin, että olenko tietoinen, että naapuritallillemme on tulossa taitava eläinlääkäri etelästä RTG:n kanssa ja että hän voi tehdä kotikäyntejä omalle tallille. Vau! Pakko oli tarttua tilaisuuteen. Eräänä joulun jälkeisenä päivänä pihaamme saapui heinäkuorma. Eläinlääkäri tuli pihaan samaan aikaan, mutta onneksi olimme kumpikin kotona. Jätin miehen purkamaan heinäkuormaa heinämiehen kanssa ja lähdin asioimaan eläinlääkärin kanssa. Mieskin tuli pian kaveriksi, niin että kyllä Vetkale sai paljon huomiota osakseen. Vetkale oli niin rauhallinen ja hyväkäytöksinen, että eläinlääkäri ei halunnut rauhoittaa sitä syyttä suotta. Vetkale seisoskelikin

Ratsastaminen raskauden aikana

Ratsastuksesta raskauden aikana liikkuu jos jonkinmoista ohjetta. Itse sain heti aluksi neuvolasta kaksi eri ohjetta: ratsastusta pitäisi välttää heti ja eihän se ole mikään, anna mennä vain. Ainakin meidän neuvolassamme nojaudutaan UKK-instituutin ohjeisiin, jossa ratsastusta ja muita äkkiliikeitä ja kaatumis- tai putoamisvaaran sisältäviä lajeja kehotetaan välttämään heti alkuunsa. Sitten on oppaita, joissa ratsastusta ja muita tärinää aiheuttavia lajeja pitää välttää loppuraskaudessa ja joidenkin oppaiden mukaan putoamislajit ovat kiellettyjä alkuraskauden jälkeen. Keskustelupalstoilla on niin monta mielipidettä kuin on kirjoittajaakin. Jotkut ystäväni ovat saaneet aikanaan neuvon jatkaa niin pitkään kuin hyvältä tuntuu. Mitä tässä nyt sitten pitäisi uskoa, miten pitäisi toimia? Alkuraskauden aikana päätin uskoa sitä kokenutta terveydenhoitajaa, joka kehotti jatkamaan lajia. Ratsastin normaalisti kotona yksi tai kaksi hevosta päivässä, Islannissa tein hyvillä mielin pitkiä rat

LUKUVINKKI Lucinda Riley: Oliivipuu

 Kirja luettu e-kirjapalvelusta Imettäminenkö pitkäveteistä puuhaa? Päivisin ei ehdi tulla tylsää, sillä esikoiselle pitää keksiä paljon tekemistä. Tämän vauvan kanssa olen osannut asennoitua hyvin ilta- ja yöimetyksiin. Ne ovat nimittäin mitä mainiointa lukuaikaa, sillä en uskalla nukahtaa vauvan viereen. Pimeässä huoneessa koukuttava e-kirja (e-kirja siksi, että sitä voi lukea pimeässä) pitää mukavasti hereillä. Latasin Lucinda Rileyn Oliivipuun  (kustantaja Bazar Kustannus) heti, kun se tuli mahdolliseksi. Hiljattain syöpään menehtynyt Riley on tullut tunnetuksi etenkin Seitsemän sisarta -kirjasarjasta, johon olen ihan koukussa. Olen koukuttunut hänen muihinkin teoksiinsa. Kirjailijan menehtyminen suretti minua kovasti ja siksi tämä uusin suomennos tuntuukin erityiseltä lahjalta.  Oliivipuu ei liity mitenkään seitsemään sisareen. Oliivipuussa ollaan kaoottisissa lomatunnelmissa, kun kirjan yksi päähenkilöistä, Helena, perii Pandoraksi kutsutun huvilan Kyproksella. Helenalla on sal