Siirry pääsisältöön

Matkakertomus: hevoskaupoilla

 Jo viime syksynä päätin, että seuraava meille muuttava eläin on ostoaasi. Muuliprojektin Kaisa on ollut korvaamaton apu mahdollista aasia katsoessa. Voin muuten suositella Kaisan tulevaa aasikurssia, se on todella kattava ja mielenkiintoinen seurata! Tiedän, koska olen ollut pilottiyleisönä.

Aasikuumeen lisäksi tilalla on ollut hevoskuumetta ilmassa. Asiakas löysi mukavan näköisen myytävän hevosen. Hän oli sopinut menevänsä katsomaan hevosta ja pyysi minua mukaan. Puhuimme siitäkin mahdollisuudesta, että mikäli helmi sattuisi löytymään, voisin mahdollisesti osallistua hevosen ostoon, sillä Vetkale on jättänyt lommon hevosmäärään. Tarvitsen Nasun lisäksi toista rauhallista hevosta sosiaalipedagogiseen hevostoimintaan.

Määränpäämme oli Kainuussa. Ajattelin, että käydään nyt sitten katsomassa useampaakin hevosta, kun kerran sinne suuntaan mennään. Laitoin puskaradion laulamaan ja yritin sen kautta etsiä asiakkaalle sopivaa kaviokaveria, varauksellisesti myös ehkä kenties mahdollisesti myös itselleni. Sain mielenkiintoisen viestin. 

Pari yötä valvoskelin, sillä mielessäni seisoi vakaasti musta, uljas ruuna. En vain saanut unta. 

Heinäkuisena lauantaina lähdimme matkaan asiakkaan ja hänen tyttärensä kanssa. ”Hyvä ilma lähteä ostamaan hevosta” sanoi asiakas, ja niin lähdimme ajelemaan. Matkalla pidimme pari pikkupysähdystä ja olimme melko hyvissä ajoin katsomassa uljasta mustaa norjalaista kylmäveriruunaa. Valitettavasti ruunan omistaja oli jumissa merellä. Myräkkä ja siitä johtuvat valtavat aallot estivät häntä palaamasta maihin. Tapaaminen sujui kuitenkin hyvin tallinpitäjän avustuksella sekä omistajan kanssa videoyhteyden päässä. 

Laitumella meitä odotti upea musta ruuna. Se lähti kiltisti mukaani. Se käveli samaa tahtia kanssani, hengitti samaan tahtiin ja oli vaikuttava. Se antoi varustaa kiltisti ja sieti suurta naislaumaa ympärillään. Selässä tuntui riemukkaalta. Se liikkui ylväästi ja lennokkaasti, seurasi istuntaa tarkasti ja oli vain kertakaikkisen hurmaava. Omaa tahtoakin oli ja hyvä niin.

Asiakaskin kokeili ratsastaa tyttärensä kanssa. Kaikki olimme vaikuttuneita, hengästyneitä suorastaan. Asiakas kuitenkin totesi, että hevonen ei ollut hänelle se oikea.

Pidimme tauon Vaalan ABC-asemalla, koska asuin Vaalassa aikanaan. Piti päästä kokemaan jälleen ABC:n hurmaa! Koetimme tyhjentää mielemme hurmaavasta ruunasta ja mennä seuraavaan paikkaan avoimin mielin. Siellä meitä odottaisi suuri ponitamma. Innostus alkoi nousta autossa matkan jatkuessa.

Ikävä kyllä tammankaan omistaja ei päässyt paikalle, mutta hänen miehensä pääsi. Saimme vapaat kädet tehdä mitä haluaisimme. Tamma laidunsi kaukana, se näytti hyvin suloiselta. 

Menimme hakemaan heppaa laitumelta. Meille kerrottiin, että tammalla on tapana näyttää peräpäätä, mutta sitä ei tarvitse pelätä, sillä se haluaa vain rapsutusta. Tamma lähestyi meitä. Kun se huomasi riimunnarun, se todellakin käänsi meille peräänsä. Emme ehtineet ajatellakaan rapsutuksia, sillä se juoksi jo karkuun. 

Ja juoksi karkuun.

Ja juoksi karkuun.

Katselimme hetken laitumen kasvustoa ja rupattelimme. Kun olimme ollenkaan tamman suunnallakaan, se juoksi aina vain karkuun.

Tamman muuttaminen meille ei tuntunut enää ihan kuningasidealta, vaikka söpö se oli kuin mikä. Sanoimme miehelle, että kemiat eivät nyt oikein kohdanneet ja jatkoimme matkaa. 

Olimme vähän hepulissa. Väsyttikin jo ja kaikki jännitys purkaantui hihityksenä. Meillä oli vielä yksi tärppi ja paljon odottamani ohjelmanumero edessä: huoltoasematreffit eläintenkouluttaja Heta Rautiaisen! Kerkesimme vaihtaa pikaiset kuulumiset ja tietenkin hihittää. Ehdimme myös puhua ihan hevosten koulutuksellisista ja terveydellisistä kysymyksistä, eli aika tehokkaita olimme. Kiitos Heta tapaamisesta!

Kotimatkalle pääsimme illalla. Vaihdoimme kuskia tunnin välein. Pysähdyimme Puolangan Pessimismitalossa, kahvi tarjoiltiin pöytään asti. Ikävä oli omia hevosia ja pääsinkin sitten sopivasti iltatallipuuhiin puolen yön paikkeilla.

Seuraavana päivänä tein kaupat. Asiakas ei löytänyt itselleen hevosta, enkä minä löytänyt itselleni aasia. Mutta tämä meni juuri hyvin näin.


Kakkukahvit uuden hevosen kunniaksi!



Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ontuva hevonen ja hämmentävät kuvat

Vetkaleen saatiin lopulta kuvattua joulukuun lopussa. Loppusyksy oli epäonninen kuvausten suhteen : röntgen pasahti ollessamme klinikalla ja sen korjaaminen vei pitkään. Mainitsin asiasta ohimennen jossain blogitekstissä ja sain huomata blogin voiman olevan valtaisa. Maksimissaan tunti siitä, kun julkaisin tekstin, sain viestin. Viestissä kysyttiin, että olenko tietoinen, että naapuritallillemme on tulossa taitava eläinlääkäri etelästä RTG:n kanssa ja että hän voi tehdä kotikäyntejä omalle tallille. Vau! Pakko oli tarttua tilaisuuteen. Eräänä joulun jälkeisenä päivänä pihaamme saapui heinäkuorma. Eläinlääkäri tuli pihaan samaan aikaan, mutta onneksi olimme kumpikin kotona. Jätin miehen purkamaan heinäkuormaa heinämiehen kanssa ja lähdin asioimaan eläinlääkärin kanssa. Mieskin tuli pian kaveriksi, niin että kyllä Vetkale sai paljon huomiota osakseen. Vetkale oli niin rauhallinen ja hyväkäytöksinen, että eläinlääkäri ei halunnut rauhoittaa sitä syyttä suotta. Vetkale seisoskelikin

Ratsastaminen raskauden aikana

Ratsastuksesta raskauden aikana liikkuu jos jonkinmoista ohjetta. Itse sain heti aluksi neuvolasta kaksi eri ohjetta: ratsastusta pitäisi välttää heti ja eihän se ole mikään, anna mennä vain. Ainakin meidän neuvolassamme nojaudutaan UKK-instituutin ohjeisiin, jossa ratsastusta ja muita äkkiliikeitä ja kaatumis- tai putoamisvaaran sisältäviä lajeja kehotetaan välttämään heti alkuunsa. Sitten on oppaita, joissa ratsastusta ja muita tärinää aiheuttavia lajeja pitää välttää loppuraskaudessa ja joidenkin oppaiden mukaan putoamislajit ovat kiellettyjä alkuraskauden jälkeen. Keskustelupalstoilla on niin monta mielipidettä kuin on kirjoittajaakin. Jotkut ystäväni ovat saaneet aikanaan neuvon jatkaa niin pitkään kuin hyvältä tuntuu. Mitä tässä nyt sitten pitäisi uskoa, miten pitäisi toimia? Alkuraskauden aikana päätin uskoa sitä kokenutta terveydenhoitajaa, joka kehotti jatkamaan lajia. Ratsastin normaalisti kotona yksi tai kaksi hevosta päivässä, Islannissa tein hyvillä mielin pitkiä rat

Hetki vielä

Hei lukijat! Kiitos, kun olette lukeneet tekstejäni, vaikka välissä oli pitkä tauko. Se lämmittää todella! Blogissa on hiljaista vielä pienen hetken verran, sillä valmistelen blogin muuttoa. Jatkossa blogi tulee olemaan omalla alustallaan, yhdessä yritykseni nettisivujen sekä väitöstutkimuksen tiedotussivuni kanssa. Yhden sivuston ylläpitäminen on minulle selkeämpää. Hevostilan emäntänä bloggaaminen on palkitsevaa. En malta odottaa, että aivan pian näette uuden sivuni ja uuden hienon bannerini! Ohjeet uudelle sivuastolle saatte täältä heti, kun on suunnilleen valmista. Kuullaan pian!