Hevostilan emäntä

Maanantaina päätin lopulta yhdistää lauman, sillä mielestäni ideaalitilanne on, että hevonen asuu laumassa ja pääsee pihattoon ympäri vuorokauden. Päivä vaikutti hyvältä. Ruunat seisoskelivat vierekkäin aita välissään, kaikki käyttäytyivät rauhallisesti. Mitään aggression eleitä ei ollut näkynyt muutamaan päivään. Jaoin heinät eri puolille tarhaa ja avasin portin. Hevoset söivät heinät omissa lohkoissaan ja lähtivät sitten tutkimusmatkalle. Ensin vaikutti rauhalliselta. Hevoset katselivat toisiaan, haistelivat vähän. Ne kulkivat pareittain. Sitten Koipeliini totesi, että ei käy. Sen mielestä toinen ruuna oli uhka. Aina, jos Nasu tai Pikkuissikka otti askeleenkaan Fitz Uljas-Tuhkimon suuntaan, Koipeliini ryntäsi kiitolaukkaa uhkailemaan Fitz Uljas-Tuhkimoa ja viemään tamman pois. Anopin kanssa seurasimme päivän ajan tilannetta ja totesimme, että vaikka hevoset liikkuivat vauhdikkaasti, ne eivät pyrkineet satuttamaan toisiaan. Fitz Uljas-Tuhkimo ei juossut pakoon, se vain käänsi peräpään

 KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: ANNAHOIVAA.FI Kuten sanottua, Fitz Uljas saapui kolme kenkää jalassaan. Annoin sen kotiutua ulkona. Onneksi se ei liiemmin juoksennellut. Kenkä piti kuitenkin saada pian alle ja muutenkin kengitys oli jo ajankohtainen asia. Jälleen kerran pyysin Annahoivaa.fi  -Tero Törmäsen hätiin. Ja kuten aina ennenkin, kun olen ollut pulassa, Tero saapui taas apuun. Tiesin jo entuudestaan, että kaviot ovat mureat. Myyjä kertoi sen jo ensimmäisen puhelun aikana, ennen kuin olin nähnyt koko hevosta. Päivän aikana murea kavio oli murentunut jo aika paljon. Heppa seisoi kavion pohjan päällä, reunaa ei ollut enää jäljellä juurikaan. Aina rauhallinen Tero näytti vähän tuskastuneelta. Minä pidätin hengitystä. ”Voisikohan meillä olla maailmankaikkeuden paras tuuri”, pohti Tero lopulta ääneen ja hävisi ulos. Hän palasi pian takaisin valtavan Cavallon bootsin kanssa. Hän laittoi sen Fitz Uljaan kavion päälle. Se oli tismalleen sopiva. ”Tuo yksinäinen bootsi on ollut autoni kyydissä ko

Ja niin minun hieno hevoseni sitten saapui. Ostin kuljetuksen myyjän tutulta ja myyjäkin tuli mukaan. Tämä oli kyllä oikein kätevää ja rakas hevonen johdatettiin uuteen kotiin turvallisessa ilmapiirissä. Itse hermoilin koko aamun. Anoppi tuli onneksi kaveriksi, niin sain kädet vapaaksi valmistella tarhoja ja puuhata uuden tulokkaan kanssa, joka nyt tottelee nimeä Fitz Uljas-Tuhkimo suosikkisankarini mukaan. Tuhkimon selitän seuraavassa postauksessa. Jaoin tarhat kahtia. Jätin uuden hepan ensin yksin katselemaan muita, jotta se saa rauhassa toipua automatkasta. Muut hevoset olivat tohkeissaan. Ne hirnuivat ja pörisivät, Koipeliinilla meni jopa vähän tunteisiin.  Fitz Uljas oli rauhallinen. Siitä näki, että jännitti, mutta jännitys oli rauhallista katsomista. Se katseli hevoset ja katseli heinät, söikin jotain. Päivän aikana pääsin rapsuttelemaan sitä. Pikkuissikka päivysti koko ajan aidalla ja Fitz Uljas ei suostunut syömään, jos se poistui näkyvistä. Yksi kenkä oli lähtenyt. En kuitenk

 Jo viime syksynä päätin, että seuraava meille muuttava eläin on ostoaasi. Muuliprojektin  Kaisa on ollut korvaamaton apu mahdollista aasia katsoessa. Voin muuten suositella Kaisan tulevaa aasikurssia , se on todella kattava ja mielenkiintoinen seurata! Tiedän, koska olen ollut pilottiyleisönä. Aasikuumeen lisäksi tilalla on ollut hevoskuumetta ilmassa. Asiakas löysi mukavan näköisen myytävän hevosen. Hän oli sopinut menevänsä katsomaan hevosta ja pyysi minua mukaan. Puhuimme siitäkin mahdollisuudesta, että mikäli helmi sattuisi löytymään, voisin mahdollisesti osallistua hevosen ostoon, sillä Vetkale on jättänyt lommon hevosmäärään. Tarvitsen Nasun lisäksi toista rauhallista hevosta sosiaalipedagogiseen hevostoimintaan. Määränpäämme oli Kainuussa. Ajattelin, että käydään nyt sitten katsomassa useampaakin hevosta, kun kerran sinne suuntaan mennään. Laitoin puskaradion laulamaan ja yritin sen kautta etsiä asiakkaalle sopivaa kaviokaveria, varauksellisesti myös ehkä kenties mahdollisesti

Heti tämän tarinan alkuun suosittelen lukemaan johdantona Minnan tekstin ponin omistamisesta . No niin. Olen avannut jonkin verran niitä haasteita, joita olemme kohdanneet Koipeliinin kanssa tänä keväänä. Tiivistetysti: marraskuussa muuttaessaan se tuntui kotiutuvan hyvin. Se oli ystävällinen hevosille ja ihmisten luo se suorastaan tunki. Sen eroahdistus hellitti niin paljon, että se pystyi olemaan yksin tallissa hoidettavana. Kävin selässä kerran ja se meni hyvin. Vetkale kuoli, ja helvetti pääsi irti. Hevonen juoksi yötä päivää, näki Pokemoneja kaikkialla. Tarhassakin taluttaminen oli haastavaa, sillä se sinkoili paniikissa. Se ei syönyt eikä nukkunut. Hevoset oli pakko ottaa yöksi talliin lähes koko kevääksi, jotta se saisi syötyä edes jotain. Tätä kesti pitkään. Raukka alkoi vaikuttaa kipeältä. Se potki takajaloilla syödessään, se säikkyi säikkymistään ja oli nyreä jopa muille hevosille. Oireet viittasivat mahahaavaan. Eläinlääkärin kanssa päädyimme kokeilemaan Antepsinia ja sitten