Lopulta tuli se päivä, kun minun piti myöntää itselleni, että mitään ei ole enää tehtävissä Vetkaleen hyväksi. Cartrophen vaikutti muutaman päivän ajan piristävästi ja Vetkale veti tarhassa joitain ihmeellisiä pukkisarjoja. Näiden muutaman päivän jälkeen sen ilme oli edelleen kipeä. Vetkale ei yleensä näyttänyt kipua, ei edes silloin, kun Asseri mursi sen puikkoluun. Voin vain kuvitella, kuinka paljon nivelen murtunut koukku on pistänyt jokaisella askeleella.  Varasin siis lopetuksen. Viimeisten päivien aikana minun ei tarvinnut vatvoa, että onko ratkaisu oikea. Murtunut hammas oli jo tiedossa. Viimeisenä niittinä kaviot murtuivat pari päivää ennen lopetusta kengityksestä huolimatta. Vetkaleen luusto oli tullut tiensä päähän. Diagnoosin toteamisen jälkeen Vetkale sai neljä vuotta lisäaikaa ja ne vuodet olivat hyviä.  Vaikka tiedän, että ratkaisu oli oikea, kyllä tämä ottaa koville. Vetkale on ensimmäinen hevoseni ja meillä oli aivan ainutlaatuinen suhde. Sain eile

Vatvon koronaa edelleen. Viikonlopun jälkeen olo oli jo todella ahdistunut. Ilahduin kovasti koulujen sulkemisesta ja tunsin helpotusta siitä, että jotain yritetään tehdä ja että uhkaan suhtaudutaan tosissaan. Samalla tajusin tilanteen hurjuuden. Ei kouluja suljeta huvin vuoksi. Uhka on todellinen. Kaikki suhtautuvat omalla tavallaan. Minä suhtaudun isosti. Korona-vatvominen alkoi olla jo ahdistavaa. Luin uutisia ja Facebookin uutisvirtaa neuroottisesti. Ainoa hetki, jolloin ahdistus helpotti, oli hevosten kanssa. Hevostelu on ollut nyt perhe-elämän lisäksi ihan parasta. Tällä hetkellä se ei kuitenkaan ole kaikille mahdollista. Minäkin rajoitin tallin kävijäkuntaa entisestään poikkeustilaan siirtymisen myötä. Nyt Pikkuissikan ihminen on ainoa, joka saa viettää aikaa tallilla oman perheen lisäksi.  Tärkeintä järjissä selviämisen kannalta on ollut hevoselämän lisäksi pelisääntöjen sopiminen itseni kanssa. Asetin itselleni somerajoitukset. Uutiset saan lukea aamulla ja kerran i

Kaikki puhuvat koronasta. Minunkin ajatusmaailmani pyörii sen ympärillä nyt ihan koko ajan. Seuraan uutisia entistäkin tarkemmin. Korona on jo tuonut muutoksia hevostilan arkeen. Keskiviikkona olin vielä kokouksessa, jossa suunnittelimme innolla tulevan kevään työprojekteja. Korona tuntui vielä aika kaukaiselta uhalta, joka vaikuttaa lähinnä matkailualaan. Torstaina sitten tilanne levähti ja koronatodellisuus iski kunnolla tajuntaan. Torstaina hallitus suositteli muun muassa välttämään kaikkea ei-pakollista harrastustoimintaa. Kaikki tiedämme, että moni pienyrittäjä ja myös isompi yritys on hädässä tämän ohjeen myötä. Hevosyrittäjät ovat ratkaisseet tilanteen monin tavoin. Jotkut ovat sulkeneet tallit kokonaan, toiset jatkavat kuten ennenkin, osa sallii vain ratsastuksen ja jotkut ottavat vain yksilöasiakkaita. Mitä olen netistä vakoillut, moni on muuttanut tuntien peruutusehtoja. Minua hirvittää kaikkien hevosyrittäjien puolesta, kuten muidenkin yrittäjien. Tämä vaikutt

KIRJA SAATU WSOY:LTA  Satu Rämön ja Hanne Valtarin Unelmaduunarin tilipäivä – kahdeksan askelta ja tienaat tarpeeksi jatkaa siitä, mihin Unelmahommissa jäi. Kun ensimmäinen kirja keskittyi mukavan työelämän järjestämiseen, käsittelee tämä kirja sitä, miten unelmien työssään voi tienata tarpeeksi rahaa. Pidemmän postauksen Unelmahommista löydät täältä .  Kirjan rakenne muistuttaa edeltäjäänsä. Satu ja Hanne kirjoittavat vuorotellen omiin lukuihinsa omilla persoonallisilla äänillään, tukeutuen omien kokemustensa lisäksi muihin asiantuntijoihin sekä tutkimustietoon. Kahdeksan luvun teemat ovat pitkälti samoja kuin Unelmahommissa. Teos täydentää Unelmahommien antia, syventää esimerkiksi kivana ihmisenä toimimisen hyötyjä, verkostoitumisen tärkeyttä ja omien arvojen löytymistä. Suosittelen lukemaan Unelmahommissa ensin. Jos sinulle käy kuten minulle, eli tunsit kirjan loppuvan kesken, tämä kannattaa ahmaista heti perään tai vähän ajan kuluttua, kun ajatukset ovat ehtineet

”No nyt on mennyt ihan mahottomaksi noiden kissojen kanssa” sanoi mies, kun Sarvikuono käveli makuuhuoneeseemme (yleensä kissoilta suljettu) ja löi oven perässään kiinni. Tunnin päästä neiti oli taas valmis tulemaan luvallisille vesille, silloin se maukui vaativasti suljetun oven takaa.  Ennen lapsen syntymää tämä talo oli kissojen valtakunta. Nykyinen hoitopöytä oli kissojen pöytä, sohva kissojen sohva. Lapsi valloitti kesällä kissojen tilat, mutta nyt kissat valtaavat taloaan takaisin. Kuva: Lentävät sardiinit Kissoja löytyy toisinaan syöttötuolista ja sitteristä. Vaunuihinkin ne yrittävät, mutta ne ovat jo sentään ehdoton ei, vaikka välillä makuupussista onkin löytynyt aika karvainen lapsi (eri aikaan ihmislapsen kanssa). Toisinaan kissat kulkevat mukana vaunuissa alatasanteella lapsen nukkuessa kopassa. Kissat hyppivät kirjahyllyssä, ja jos joku vieras sattuu istumaan kissojen tuolilla, kissat kävelevät tuoleilleen joka tapauksessa, vaikka sitten vieraiden yli.

Työelämä pyörii jatkuvasti mielessäni. Siksi työ tulee olemaan aika suuressa roolissa tämän kevään blogikirjoituksissa. Siksi oli kovin hauskaa, että sain WSOY:ltä arvioitavaksi Satu Rämön ja Hanne Valtarin uutuuden Unelmaduunarin tilipäivä . Kirja on jatko-osa vuonna 2017 ilmestyneeseen Unelmahommissa – tee työ itsellesi siitä mistä pidät -kirjalle. Tuntuu hieman vaikealta arvioida jatko-osaa sanomatta ensin paria sanasta edeltäjästä.  Unelmahommissa opastaa kohti omannäköistä työelämää. Kirjailijoiden mielestä työelämä voi olla hauskaa, eikä sen siksi tarvitse olla erillinen, pakollinen paha osa elämää. Kirjan kirjoittajat kertovat omat tarinansa kohti yrittäjyyttä. Kirjassa korostuvat yrittäjyys ja bloggaaminen, mutta haastattelujen kautta saadaan myös palkkatyöläisten näkökulmaa unelmien työelämän järjestämiseen. Kirjassa keskitytään paljon myös jaksamiseen ja työn ja perhe-elämän yhdistämiseen. Kirjan ilmestyessä vuonna 2017 olin tilanteessa, jolloin kaipasin taukoa.