Hevostilan emäntä

On aika päivittää hevoslauman kuulumisia. Kevätaurinko tuntuu toisaalta piristävän ja toisaalta väsyttävän koko porukkaa. Tämä on juuri se hauska aika vuodesta, kun hevoset alkavat kopsahdella lumihankeen torkkumaan pitkin päivää. Tällä viikolla meillä järjestettiin Kide-lehden eli Lapin yliopiston tiede- ja taidelehden kuvaukset (minusta, hevosista ja tutkimuksesta tulee seuraavan numeron pääjuttu). Poseerasin Koipeliinin kanssa. Raukka yritti parhaansa ja pinnisteli pysyäkseen hereillä, siitäkin huolimatta silmät painuivat koko ajan umpeen auringon lämmössä. Kuvaajakin ihmetteli, että onko hevonen aivan normaali. Oli se siihen nähden, että edellisenä yönä oli kova pakkanen ja hevoset saivat tuplamäärän heinää sekä yöllä että aamulla. Ei ihme, että väsytti. Kuvauksissa. Kiitos kuvasta päätoimittaja Marjo Laukkanen! Vetkale aiheuttaa huolta, taas. Tämähän ei ole mitään uutta, Vetkale on aiheuttanut huolta muutaman viimeisen vuoden ajan. Liikkuminen muuttui taas nihk

Ennen jäämistäni opintovapaalle onnistuin tekemään luokanopettajan työstäni aivan unelmien työn. Tietenkään kaikki ei ollut itsestäni kiinni, vaan kaikki vaikutti kaikkeen. Luokka oli ihana ja työyhteisöni ja johto sallivat itseni toteuttamisen. Viimeisen vuoden lukujärjestys sisälsi lähinnä itselleni mieluisimpia aineita. Sain opettaa draamaa haltiakorvat päässä, käydä konserteissa ja teatterissa. Pääsin vaeltamaan ja jopa viikoksi Islantiin. Ei huono.  Työkaverit nätissä rivissä. En siis voi valittaa työstäni. Halusin kuitenkin kokeilla muuta, tehdä vielä enemmän itseni näköistä työtä minua erityisesti kiinnostavien asioiden, eli hevosten parissa. Sain Suomen kulttuurirahastolta mittavan apurahan hevosavusteisuuden tutkimiseen ja uskalsin jäädä opintovapaalle. Samaan aikaan muutimme maalle ja hevoset muuttivat meille. Tein pienimuotoisesti hevosalan yrittäjyyttä ja toimittajan töitä Heportteriin väitöstutkimuksen ohella. Ja sitten jäin äitiyslomalle.  Vanhempainva

Hevosharrastuksen ja äitiysloman yhdistäminen on asia, mistä somessa keskustellaan aika ajoin. On selvää, että harrastuksiin laitettava aika vähenee, kun perheeseen tulee uusi tyyppi. Moni tuttu on kauhistellut, kuinka selviän kotona lapsen ja eläinlauman kanssa yksin, toisinaan jopa viikkoja silloin, kun miehelle osuu työmatkoja. Ajattelin kirjoitella, miltä meidän tyypillinen päivämme näyttää tällä hetkellä, kun lapsi on vähän yli seitsemän kuukautta vanha. Lapsi kasvaa kovaa vauhtia ja nämä päivärutiinit saattavat olla ensi viikolla jo täysin erilaiset. Saati sitten, kun lapsi juoksee! Hevoset osallistuvat onneksi itsekin tallitöihin. Olen maininnut jo muutamankin kerran, että hevosten pito kotona auttaa paljon. Jos hevoseni asuisi täysihoitotallilla, mahdollisesti vieläpä noin tunnin matkan päässä, en jaksaisi käydä tallilla montaakaan kertaa viikossa. Ehkä kerran. Minulla voisi olla vain yksi hevonen, koska rahat ja aika riittäisivät hädin tuskin siihen. Näin on jo

Kun hevonen muuttaa uuteen paikkaan, on selvää, että sitä saattaa jännittää jos vaikka mikä. Muutos kun on aina stressi! Kun Koipeliini saapui, se pelkäsi olla yksin. Tallissa pystyi käymään vain kaverin kanssa, ja jos kaveria vietiin ulos ennen Koipeliinia, Koipeliini ratkaisi tilanteen hyppimällä seinille. Se huolestui myös tolkuttomasti, jos joku laumakaveri vietiin talliin tai retkelle. Sama ilmiö on ollut havaittavissa kaikkien tänne muuttaneiden hevosten kanssa, joten en ollut kovin huolissani. Yksin jäämisen pelkohan on normaalia hevosen käytöstä. Apua, tytöt vietiin retkelle! Päätin siis ottaa rauhassa. Ainoa tavoitteeni Koipeliinin kanssa on pitää se terveenä ja hyväntuulisena. Hauskaa pitää olla molemmilla! Jos jossain vaiheessa pääsen siihen, että molemmat nautimme ratsastuksesta, se on kiva plussa. Vaikka sillä on ratsastettu ja se pitää ratsastusretkistä metsässä, päätin aloittaa ratsukoulutuksen aivan alusta, koska se reagoi satulaan ilmeikkäästi. Jos sii

Tämän talven lauhuus on vaikuttanut hevosten pitoon myös täällä pohjoisessa. Vuosi sitten paukkupakkasta tuntui riittävän viikkotolkulla. Hevoset tarkenivat, mutta minulla paleli. Juomakupit jäätyivät jopa tallissa ja siitä seurasi pieni vedenpaisumus . Tänä vuonna hyvin kylmää on riittänyt ihan vain muutamana yksittäisenä päivänä. Noina muutamana pakkaspäivänä olen hieman tavallista työllistetympi, mutta vain hieman. Suurimman organisoinnin aiheuttaa se, että pientä vauvaa ei voi viedä ulos ihan kauhean jäätävään pakastimeen. Niinpä hoidan päivän heinäsatsin puoliksi juosten, sillä hetkellä, kun lapsi nukahtaa päiväunilleen. Vettä pitää vaihdella tiheämmin ja heinää kuluu tavallista enemmän. Nuo meidän kylmäverisemme eivät sano pakkasesta mitään. Koipeliinia olen loimittanut kylmimmillä keleillä. Se on yllätyksekseni kasvattanut niin paksun talviturkin, että se on rento ja hyväntuulinen jopa -20 lukemiin asti. Siitä kun pakkanen kiristyy, se sinkoilee ja palelee. Oma