Siirry pääsisältöön

Millainen yritys on Annahoivaa.fi?

YHTEISTYÖSSÄ ANNAHOIVAA.FI

Viisun kummisetä Tero Törmänen kävi tekemässä Viisulle manikyyrin vielä Viisun viimeisinä viikkoina. Tero tekee kengityksiä Annakenkää.fi -yrityksen nimissä. Annakenkää.fi ja Annahoivaa.fi ovat yrityssisarukset, jotka taas kuuluvat Hoivakoti Anna ja Aapelin omistukseen. Lisäksi Tero on kouluttautunut antamaan huippukylmähoitoja. 

Kauppias itse harrastuksensa parissa.

Manikyyrin aikana meillä oli aikaa rupatella. Olin jo lukenut Annahoivaa.fi:n somekanavista, että yrityksen kivijalkaputiikki sulkeutuu. Tero kuitenkin tähdensi, että yritys ei kuitenkaan ole suinkaan lopettamassa, vaan muuttamassa toimintaa. Vaikka kivijalkaliike sulkeutuu, verkkokauppa jatkaa toimintaansa. Itse asiassa Tero kehittää verkkokauppaa parhaillaan. Tällä hetkellä Annahoivaa.fi toimittaa rehuja Rovaniemen, Ivalon ja Sodankylän alueelle ilman toimituskuluja. Yritys neuvottelee parhaillaan samanlaista asiakkaalle ilmaisten rehutoimitusten mahdollisuutta myös Kittilän suuntaan. Kuulostaa aika ystävälliseltä. 

Muutoksia mielen päällä
Kaupan muutokselle on ollut tarve. Tero haluaa miettiä entistäkin tarkemmin, mitä myy, kenelle ja miksi. 
− Tavaran myymisen ja tyrkyttämisen hyödyllisyys mietityttää minua. Joskus tulee mieleen, että onko se tavara, jota myydään, kuten vaikka kausiväriloimi, kuinka tarpeellinen sille asiakkaalle. Miten se auttaa häntä ja hänen hevosensa tilannetta?
Yrityksen tavoitteena onkin erityisesti auttaa ja kehittää hevosten ja heidän ihmistensä hyvinvointia. Kivijalkapuoti toi hyvinvointia jossain määrin, mutta ei ollut se oleellisin keino.
− Hoivakodissa, verkkokaupassa ja huippukylmähoidoissa on tavoitteena auttaa asiakasta, saada jokin tarve tyydytettyä. Tehokkuuden näkee selkeämmin näitä kanavia pitkin.
Välillä hevosten kanssa kuitenkin tarvitaan tavaraa. Siksi Annahoivaa.fi valitsee valikoimaansa erityisen laadukkaita tuotteita. Mitä varastosta ei löydy, Tero etsii. Tarve lähtee tuolloin asiakkaasta.

Tero tuntuu innostuvan ruokinnasta pitkin juttuhetkeämme. Vähän aikaa sitten Annahoivaa.fi kampanjoi yhdessä St. Hippolytin kanssa tekemällä ilmaiset ruokintasuunnitelmat 30 hevoselle Lapissa. 
− Ruokinnalla voidaan tehdä iso muutos hevosen elämässä. Siksi toteutimme ruokintasuunnitelmat ja myymme oikeasti laadukasta ruokaa. Huippukylmähoidoissa on sama juttu, asiakas saa siitä oikeasti apua. 

Kauppa alkoi omasta tarpeesta
Koko juttutuokiomme ajan minua on mietityttänyt yksi asia. Kun kauppiaana oleminen voi tuntua ristiriitaiseltakin, niin miksi perustaa omaa kauppaa?
− Tästä jutusta ei pitänyt tulla missään vaiheessa näin suurta. Annahoivaa.fi alkoi meidän omasta kiinnostuksestamme Back on Trackin tuotteisiin. Hankimme niitä itsellemme ja samalla toimitimme niitä Rovaniemen ja Ivalon alueella muillekin. Tämä yritys lähti kasvuun asiakkaiden ansiosta. 

Turpakoti haluaa kiittää Teroa Viisun kummiudesta. Viime käynnillään Tero lahjoitti manikyyrin lisäksi vanhoja loimia. Vaikka meillä loimitetaan vain tarpeeseen (eli palelevia ja kuivattelevia hevosia), ne ovat päässeet jo käyttöön. Kiitos Tero! 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ontuva hevonen ja hämmentävät kuvat

Vetkaleen saatiin lopulta kuvattua joulukuun lopussa. Loppusyksy oli epäonninen kuvausten suhteen : röntgen pasahti ollessamme klinikalla ja sen korjaaminen vei pitkään. Mainitsin asiasta ohimennen jossain blogitekstissä ja sain huomata blogin voiman olevan valtaisa. Maksimissaan tunti siitä, kun julkaisin tekstin, sain viestin. Viestissä kysyttiin, että olenko tietoinen, että naapuritallillemme on tulossa taitava eläinlääkäri etelästä RTG:n kanssa ja että hän voi tehdä kotikäyntejä omalle tallille. Vau! Pakko oli tarttua tilaisuuteen. Eräänä joulun jälkeisenä päivänä pihaamme saapui heinäkuorma. Eläinlääkäri tuli pihaan samaan aikaan, mutta onneksi olimme kumpikin kotona. Jätin miehen purkamaan heinäkuormaa heinämiehen kanssa ja lähdin asioimaan eläinlääkärin kanssa. Mieskin tuli pian kaveriksi, niin että kyllä Vetkale sai paljon huomiota osakseen. Vetkale oli niin rauhallinen ja hyväkäytöksinen, että eläinlääkäri ei halunnut rauhoittaa sitä syyttä suotta. Vetkale seisoskelikin

Ratsastaminen raskauden aikana

Ratsastuksesta raskauden aikana liikkuu jos jonkinmoista ohjetta. Itse sain heti aluksi neuvolasta kaksi eri ohjetta: ratsastusta pitäisi välttää heti ja eihän se ole mikään, anna mennä vain. Ainakin meidän neuvolassamme nojaudutaan UKK-instituutin ohjeisiin, jossa ratsastusta ja muita äkkiliikeitä ja kaatumis- tai putoamisvaaran sisältäviä lajeja kehotetaan välttämään heti alkuunsa. Sitten on oppaita, joissa ratsastusta ja muita tärinää aiheuttavia lajeja pitää välttää loppuraskaudessa ja joidenkin oppaiden mukaan putoamislajit ovat kiellettyjä alkuraskauden jälkeen. Keskustelupalstoilla on niin monta mielipidettä kuin on kirjoittajaakin. Jotkut ystäväni ovat saaneet aikanaan neuvon jatkaa niin pitkään kuin hyvältä tuntuu. Mitä tässä nyt sitten pitäisi uskoa, miten pitäisi toimia? Alkuraskauden aikana päätin uskoa sitä kokenutta terveydenhoitajaa, joka kehotti jatkamaan lajia. Ratsastin normaalisti kotona yksi tai kaksi hevosta päivässä, Islannissa tein hyvillä mielin pitkiä rat

Hetki vielä

Hei lukijat! Kiitos, kun olette lukeneet tekstejäni, vaikka välissä oli pitkä tauko. Se lämmittää todella! Blogissa on hiljaista vielä pienen hetken verran, sillä valmistelen blogin muuttoa. Jatkossa blogi tulee olemaan omalla alustallaan, yhdessä yritykseni nettisivujen sekä väitöstutkimuksen tiedotussivuni kanssa. Yhden sivuston ylläpitäminen on minulle selkeämpää. Hevostilan emäntänä bloggaaminen on palkitsevaa. En malta odottaa, että aivan pian näette uuden sivuni ja uuden hienon bannerini! Ohjeet uudelle sivuastolle saatte täältä heti, kun on suunnilleen valmista. Kuullaan pian!