Siirry pääsisältöön

Säikähdys pimeässä


Tiistaina oli kunnon syysmyräkkä. Mies oli vielä töissä hevosten alkuillan heinien aikaan, joten tytär oli varusteltava ulos. Työnnyimme ulos vaunujen kanssa. Vaikka vettä ja räntää ja lunta satoi vaakatasossa, lapsi nukahti vaunuihinsa heti. Minulla oli vettähylkivä takki, mutta kastuin läpimäräksi jo ennen kuin olin aitauksessa asti. Tarhan pohja oli kauhea. Vein lapsen hevostalliin tyhjään karsinaan ja sitten vein Viisun talliin huilaamaan muhkurassa taiteilulta. Suuntasin aitaukseen. Kun heinät oli jaettu, täydensin vesiä. Kastelin hanskat. Kaadoin ämpärin päälleni. Paleli. Ulkona pimeni. 

Mies tuli kotiin ja otti lapsen hoiviinsa. Minä pääsin lämmittelemään suihkuun. Harmitti, kun siinä hötäkässä ei tullut jutusteltua hevosten kanssa. Myöhemmin illalla uhmasin säätä uudestaan ja lähdin tervehtimään hevosia rauhassa itsekseni. 

Oli jo pimeää. Taivaskin oli ihan pimeä. Ei kuitenkaan myrskynnyt enää. Pihaton lamppu valaisi vain osan tarhasta, otsalampun valo imeytyi märkään maahan. Pikkuissikka seisoskeli pihaton edessä. Muita ei näkynyt missään. Menin pihattoon etsimään niitä. Eivät ne olleet sielläkään. Jäin pimeään tarhaan kuuntelemaan. 

Kuulin rapinaa edestäni. Ainakin joku hevosista oli siis siellä jossain. Pinnistin näköäni ja kuuloani eteenpäin. Ehkä erotin hahmon. Sitten joku tökkäsi minua niskaan ja vieläpä hengitti perään. Sydänkohtaushan siitä meinasi tulla, muttei sitten onneksi tullut kuitenkaan.

Nasu oli hiipinyt aivan hiljaa selkäni taakse. Siinä se hönkäili ja tuijotti ystävällisesti. Se oli niin söpö, että toivuin säikähdyksestäni aika pian. Jutustelin hevosten kanssa hetken ja painuin sisälle syömään. Nämä pienet visiitit ovat ihan parasta siinä, että hevoset ovat omassa pihassa. Voi vain käydä olemassa sopivana hetkenä.

Tarhan syyskunto taas ei ole ollut ihan parasta. Välillä on satanut niin, että mutaa on riittänyt. Pakkanen kiristyi suoraan mutakauden jälkeen, jolloin maahan jäi pahoja kuoppia. Kaksi päätylohkoa ovat siedettäviä, mutta keskitarhassa on turhan syviä jäätyneitä kuoppia. Vetkalekin totesi, ettei tuosta vain voi kävellä. Järkevä hevonen minulla, ja Vetkaletta on näissä asioissa syytä kuunnella. Mukana tarhan muhkuraisuudessa on vähän huonoa tuuria säiden suhteen, viime vuonna tilanne ei mennyt missään vaiheessa näin pahaksi.

Hetken pohdittuamme suljimme miehen kanssa keskilohkon odottamaan sulamista tai lumisateita ja telkesimme hevoset pihattopäätyyn. Nyt niillä on aika vähän tilaa, mutta vaaratilanteet jalkojen suhteen saatiin minimoitua. Onneksi ne ovat mielellään toistensa lähellä muutenkin. Nyt päätyosa on jo jopa hyvä, pahuutta kesti kaksi päivää. Onneksi silloinkin löytyi jokaiselle hevoselle hyviä paikkoja olla. Nyt sataa lunta, toivottavasti kulkuväylä keskitarhaan tasoittuu pian. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ontuva hevonen ja hämmentävät kuvat

Vetkaleen saatiin lopulta kuvattua joulukuun lopussa. Loppusyksy oli epäonninen kuvausten suhteen : röntgen pasahti ollessamme klinikalla ja sen korjaaminen vei pitkään. Mainitsin asiasta ohimennen jossain blogitekstissä ja sain huomata blogin voiman olevan valtaisa. Maksimissaan tunti siitä, kun julkaisin tekstin, sain viestin. Viestissä kysyttiin, että olenko tietoinen, että naapuritallillemme on tulossa taitava eläinlääkäri etelästä RTG:n kanssa ja että hän voi tehdä kotikäyntejä omalle tallille. Vau! Pakko oli tarttua tilaisuuteen. Eräänä joulun jälkeisenä päivänä pihaamme saapui heinäkuorma. Eläinlääkäri tuli pihaan samaan aikaan, mutta onneksi olimme kumpikin kotona. Jätin miehen purkamaan heinäkuormaa heinämiehen kanssa ja lähdin asioimaan eläinlääkärin kanssa. Mieskin tuli pian kaveriksi, niin että kyllä Vetkale sai paljon huomiota osakseen. Vetkale oli niin rauhallinen ja hyväkäytöksinen, että eläinlääkäri ei halunnut rauhoittaa sitä syyttä suotta. Vetkale seisoskelikin

Ratsastaminen raskauden aikana

Ratsastuksesta raskauden aikana liikkuu jos jonkinmoista ohjetta. Itse sain heti aluksi neuvolasta kaksi eri ohjetta: ratsastusta pitäisi välttää heti ja eihän se ole mikään, anna mennä vain. Ainakin meidän neuvolassamme nojaudutaan UKK-instituutin ohjeisiin, jossa ratsastusta ja muita äkkiliikeitä ja kaatumis- tai putoamisvaaran sisältäviä lajeja kehotetaan välttämään heti alkuunsa. Sitten on oppaita, joissa ratsastusta ja muita tärinää aiheuttavia lajeja pitää välttää loppuraskaudessa ja joidenkin oppaiden mukaan putoamislajit ovat kiellettyjä alkuraskauden jälkeen. Keskustelupalstoilla on niin monta mielipidettä kuin on kirjoittajaakin. Jotkut ystäväni ovat saaneet aikanaan neuvon jatkaa niin pitkään kuin hyvältä tuntuu. Mitä tässä nyt sitten pitäisi uskoa, miten pitäisi toimia? Alkuraskauden aikana päätin uskoa sitä kokenutta terveydenhoitajaa, joka kehotti jatkamaan lajia. Ratsastin normaalisti kotona yksi tai kaksi hevosta päivässä, Islannissa tein hyvillä mielin pitkiä rat

LUKUVINKKI Lucinda Riley: Oliivipuu

 Kirja luettu e-kirjapalvelusta Imettäminenkö pitkäveteistä puuhaa? Päivisin ei ehdi tulla tylsää, sillä esikoiselle pitää keksiä paljon tekemistä. Tämän vauvan kanssa olen osannut asennoitua hyvin ilta- ja yöimetyksiin. Ne ovat nimittäin mitä mainiointa lukuaikaa, sillä en uskalla nukahtaa vauvan viereen. Pimeässä huoneessa koukuttava e-kirja (e-kirja siksi, että sitä voi lukea pimeässä) pitää mukavasti hereillä. Latasin Lucinda Rileyn Oliivipuun  (kustantaja Bazar Kustannus) heti, kun se tuli mahdolliseksi. Hiljattain syöpään menehtynyt Riley on tullut tunnetuksi etenkin Seitsemän sisarta -kirjasarjasta, johon olen ihan koukussa. Olen koukuttunut hänen muihinkin teoksiinsa. Kirjailijan menehtyminen suretti minua kovasti ja siksi tämä uusin suomennos tuntuukin erityiseltä lahjalta.  Oliivipuu ei liity mitenkään seitsemään sisareen. Oliivipuussa ollaan kaoottisissa lomatunnelmissa, kun kirjan yksi päähenkilöistä, Helena, perii Pandoraksi kutsutun huvilan Kyproksella. Helenalla on sal