Tiistaina oli kunnon syysmyräkkä. Mies oli vielä töissä hevosten alkuillan heinien aikaan, joten tytär oli varusteltava ulos. Työnnyimme ulos vaunujen kanssa. Vaikka vettä ja räntää ja lunta satoi vaakatasossa, lapsi nukahti vaunuihinsa heti. Minulla oli vettähylkivä takki, mutta kastuin läpimäräksi jo ennen kuin olin aitauksessa asti. Tarhan pohja oli kauhea. Vein lapsen hevostalliin tyhjään karsinaan ja sitten vein Viisun talliin huilaamaan muhkurassa taiteilulta. Suuntasin aitaukseen. Kun heinät oli jaettu, täydensin vesiä. Kastelin hanskat. Kaadoin ämpärin päälleni. Paleli. Ulkona pimeni.
Mies tuli kotiin ja otti lapsen hoiviinsa. Minä pääsin lämmittelemään suihkuun. Harmitti, kun siinä hötäkässä ei tullut jutusteltua hevosten kanssa. Myöhemmin illalla uhmasin säätä uudestaan ja lähdin tervehtimään hevosia rauhassa itsekseni.
Oli jo pimeää. Taivaskin oli ihan pimeä. Ei kuitenkaan myrskynnyt enää. Pihaton lamppu valaisi vain osan tarhasta, otsalampun valo imeytyi märkään maahan. Pikkuissikka seisoskeli pihaton edessä. Muita ei näkynyt missään. Menin pihattoon etsimään niitä. Eivät ne olleet sielläkään. Jäin pimeään tarhaan kuuntelemaan.
Kuulin rapinaa edestäni. Ainakin joku hevosista oli siis siellä jossain. Pinnistin näköäni ja kuuloani eteenpäin. Ehkä erotin hahmon. Sitten joku tökkäsi minua niskaan ja vieläpä hengitti perään. Sydänkohtaushan siitä meinasi tulla, muttei sitten onneksi tullut kuitenkaan.
Nasu oli hiipinyt aivan hiljaa selkäni taakse. Siinä se hönkäili ja tuijotti ystävällisesti. Se oli niin söpö, että toivuin säikähdyksestäni aika pian. Jutustelin hevosten kanssa hetken ja painuin sisälle syömään. Nämä pienet visiitit ovat ihan parasta siinä, että hevoset ovat omassa pihassa. Voi vain käydä olemassa sopivana hetkenä.
Tarhan syyskunto taas ei ole ollut ihan parasta. Välillä on satanut niin, että mutaa on riittänyt. Pakkanen kiristyi suoraan mutakauden jälkeen, jolloin maahan jäi pahoja kuoppia. Kaksi päätylohkoa ovat siedettäviä, mutta keskitarhassa on turhan syviä jäätyneitä kuoppia. Vetkalekin totesi, ettei tuosta vain voi kävellä. Järkevä hevonen minulla, ja Vetkaletta on näissä asioissa syytä kuunnella. Mukana tarhan muhkuraisuudessa on vähän huonoa tuuria säiden suhteen, viime vuonna tilanne ei mennyt missään vaiheessa näin pahaksi.
Hetken pohdittuamme suljimme miehen kanssa keskilohkon odottamaan sulamista tai lumisateita ja telkesimme hevoset pihattopäätyyn. Nyt niillä on aika vähän tilaa, mutta vaaratilanteet jalkojen suhteen saatiin minimoitua. Onneksi ne ovat mielellään toistensa lähellä muutenkin. Nyt päätyosa on jo jopa hyvä, pahuutta kesti kaksi päivää. Onneksi silloinkin löytyi jokaiselle hevoselle hyviä paikkoja olla. Nyt sataa lunta, toivottavasti kulkuväylä keskitarhaan tasoittuu pian.
Kommentit
Lähetä kommentti