Siirry pääsisältöön

Ruuhkaviikko


Vaikka olen vapaalla, on meno ollut välillä aivan ruuhkavuosimenoa. Ai niin, olenhan ruuhkavuosi-iässä! Viime viikolla mies oli työmatkalla ja minä hoidin kotona lapsen ja eläimet. Silloin kun mies on poissa, pyörii päiväohjelmani tavallista korostetummin perheenjäsenten ruokkimisen ympärillä. Päivien kulku on seuraava: ruoki kissat, ruoki hevoset, ruoki lapsi, ruoki lapsi, ruoki lapsi, ruoki hevoset, ruoki lapsi, ruoki hevoset, ruoki lapsi, ruoki lapsi, ruoki lapsi, ruoki lapsi, ruoki lapsi, ruoki kissat, ruoki lapsi, ruoki hevoset, tai tähän suuntaan. Jossain vaiheessa ruokin itseni näiden ruokintojen välissä. Näihin päiviin ei hirveästi mahdu muuta ohjelmaa, ainakaan kodin ulkopuolella. Onneksi vanhempani ja anoppini olivat paikkakunnalla, he tulivat käymään vuoroiltoina. Hyödynsin nämä hetket syömiseen, eläimiin ja suihkussa käymiseen.

Paitsi että nyt oli mahduttava muutakin ohjelmaa. Juuri kun mies oli lähdössä, huomasimme Tiikerin pissaavan verta. Tiikerillä oli pissatulehdus vuosi sitten ja tämä oli todennäköisin diagnoosi nytkin. Eläinlääkärille soittaminen meni seuraavaan päivään, koska oli jo ilta. Sekä kaupungin eläinlääkäri että yksityinen asema olivat kovin ruuhkaisia, samalle päivälle en saanut aikaa kummastakaan. Meillä oli onneksi pari lääkepilleriä jäljellä edellisestä kerrasta, joten sovimme eläinlääkärin kanssa, että aloitamme kuurin ja tulemme vasta seuraavana päivänä. 




Anoppi pääsi onneksi lapsen seuraksi ja minä lähdin lääkäriin Tiikerin kanssa kahdestaan. Tulehdus ei ollut bakteeriperäinen eikä onneksi kovin paha. Sen on laukaissut todennäköisesti jälleen stressi. Eläinlääkäri arveli, voisiko toinen kissa aiheuttaa stressiä, mutta en usko tähän diagnoosiin. Sen sijaan uskon, että vauvan tulo taloon on isompi stressi. Viime vuonnakin stressin laukaisi todennäköisesti kaikki uusi: uudet omistajat, uusi koti ja uusi kissakaveri. Kun pääsimme kotiin, oli Tiikeri yhden illan huumeissa ja tokeni sitten oikein virkeäksi.




Lauantaina mies oli jo kotona, joten oli minun vuoroni harrastaa muutakin kuin ruokintaa. Kävin Nasun kanssa ihanalla pienellä ruskaretkellä ilman satulaa. Mennessämme ihmettelin, kun Viisu ei ollut Vetkaleen ja Pikkuissikan seurassa. Kun palasimme takaisin, Viisua ei edelleenkään näkynyt. Hoidin Nasun tarhaan ja kävin katsomassa toisessa päässä tarhaa. Siellä Viisu-reppana seisoi surkeana kolmella jalalla, neljäs oli veressä ja kauttaaltaan haavoilla. Se käveli kuitenkin omin jaloin talliin tarkempaan tarkastukseen. Haavat olivat pitkiä ja pinnallisia. Jalka oli kipeä ja vähän turvonnut. Mielestäni haavat eivät kaivanneet ompelua, mutta Viisu kaipasi lääkkeitä. Meillä oli hieman Metacamia, mutta ei kovin montaa annosta. Soitin eläinlääkärille ja pyysin lääketäydennystä. Hän halusi tulla katsomaan jalkaa, koska raajojen haavoissa tikkausta yleensä suositellaan. Hän kuitenkin totesi sitten saman kuin minä, eli haavoja ei tarvinnut ommella. Viisu sai pari päivää karsinalepoa. Eli lauantai oli todella harrastuspäiväni, vähän erilainen vain kuin olin suunnitellut. 




Seuraavana päivänä Viisu oli jo virkeämpi ja sai käydä jaloittelemassa. Omasta mielestään Viisu olisi pärjännyt jo pihattolaumassa, mutta se sai vielä yhden pakkolepopäivän. Jalka kantaa hyvin, haavat alkavat olla jo paremmalla tolalla. Viisu porskuttaa taas muun lauman mukana. 

Nyt arki on taas tavallisempaa. Tytön nukkuessa olen juossut puutarhassa kilpaa talven kanssa. Tänään onkin pakkaspäivä. Muutama homma olisi jäljellä, mutta ne ehtii myöhemminkin. Nyt on mukava kirjoitella kahvikupin äärellä. Tyttö ääntelee siihen malliin, että kohta herätään, joten kuulemiin!


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ontuva hevonen ja hämmentävät kuvat

Vetkaleen saatiin lopulta kuvattua joulukuun lopussa. Loppusyksy oli epäonninen kuvausten suhteen : röntgen pasahti ollessamme klinikalla ja sen korjaaminen vei pitkään. Mainitsin asiasta ohimennen jossain blogitekstissä ja sain huomata blogin voiman olevan valtaisa. Maksimissaan tunti siitä, kun julkaisin tekstin, sain viestin. Viestissä kysyttiin, että olenko tietoinen, että naapuritallillemme on tulossa taitava eläinlääkäri etelästä RTG:n kanssa ja että hän voi tehdä kotikäyntejä omalle tallille. Vau! Pakko oli tarttua tilaisuuteen. Eräänä joulun jälkeisenä päivänä pihaamme saapui heinäkuorma. Eläinlääkäri tuli pihaan samaan aikaan, mutta onneksi olimme kumpikin kotona. Jätin miehen purkamaan heinäkuormaa heinämiehen kanssa ja lähdin asioimaan eläinlääkärin kanssa. Mieskin tuli pian kaveriksi, niin että kyllä Vetkale sai paljon huomiota osakseen. Vetkale oli niin rauhallinen ja hyväkäytöksinen, että eläinlääkäri ei halunnut rauhoittaa sitä syyttä suotta. Vetkale seisoskelikin

Ratsastaminen raskauden aikana

Ratsastuksesta raskauden aikana liikkuu jos jonkinmoista ohjetta. Itse sain heti aluksi neuvolasta kaksi eri ohjetta: ratsastusta pitäisi välttää heti ja eihän se ole mikään, anna mennä vain. Ainakin meidän neuvolassamme nojaudutaan UKK-instituutin ohjeisiin, jossa ratsastusta ja muita äkkiliikeitä ja kaatumis- tai putoamisvaaran sisältäviä lajeja kehotetaan välttämään heti alkuunsa. Sitten on oppaita, joissa ratsastusta ja muita tärinää aiheuttavia lajeja pitää välttää loppuraskaudessa ja joidenkin oppaiden mukaan putoamislajit ovat kiellettyjä alkuraskauden jälkeen. Keskustelupalstoilla on niin monta mielipidettä kuin on kirjoittajaakin. Jotkut ystäväni ovat saaneet aikanaan neuvon jatkaa niin pitkään kuin hyvältä tuntuu. Mitä tässä nyt sitten pitäisi uskoa, miten pitäisi toimia? Alkuraskauden aikana päätin uskoa sitä kokenutta terveydenhoitajaa, joka kehotti jatkamaan lajia. Ratsastin normaalisti kotona yksi tai kaksi hevosta päivässä, Islannissa tein hyvillä mielin pitkiä rat

LUKUVINKKI Lucinda Riley: Oliivipuu

 Kirja luettu e-kirjapalvelusta Imettäminenkö pitkäveteistä puuhaa? Päivisin ei ehdi tulla tylsää, sillä esikoiselle pitää keksiä paljon tekemistä. Tämän vauvan kanssa olen osannut asennoitua hyvin ilta- ja yöimetyksiin. Ne ovat nimittäin mitä mainiointa lukuaikaa, sillä en uskalla nukahtaa vauvan viereen. Pimeässä huoneessa koukuttava e-kirja (e-kirja siksi, että sitä voi lukea pimeässä) pitää mukavasti hereillä. Latasin Lucinda Rileyn Oliivipuun  (kustantaja Bazar Kustannus) heti, kun se tuli mahdolliseksi. Hiljattain syöpään menehtynyt Riley on tullut tunnetuksi etenkin Seitsemän sisarta -kirjasarjasta, johon olen ihan koukussa. Olen koukuttunut hänen muihinkin teoksiinsa. Kirjailijan menehtyminen suretti minua kovasti ja siksi tämä uusin suomennos tuntuukin erityiseltä lahjalta.  Oliivipuu ei liity mitenkään seitsemään sisareen. Oliivipuussa ollaan kaoottisissa lomatunnelmissa, kun kirjan yksi päähenkilöistä, Helena, perii Pandoraksi kutsutun huvilan Kyproksella. Helenalla on sal