Ruuhkaviikko

Vaikka olen vapaalla, on meno ollut välillä aivan ruuhkavuosimenoa. Ai niin, olenhan ruuhkavuosi-iässä! Viime viikolla mies oli työmatkalla ja minä hoidin kotona lapsen ja eläimet. Silloin kun mies on poissa, pyörii päiväohjelmani tavallista korostetummin perheenjäsenten ruokkimisen ympärillä. Päivien kulku on seuraava: ruoki kissat, ruoki hevoset, ruoki lapsi, ruoki lapsi, ruoki lapsi, ruoki hevoset, ruoki lapsi, ruoki hevoset, ruoki lapsi, ruoki lapsi, ruoki lapsi, ruoki lapsi, ruoki lapsi, ruoki kissat, ruoki lapsi, ruoki hevoset, tai tähän suuntaan. Jossain vaiheessa ruokin itseni näiden ruokintojen välissä. Näihin päiviin ei hirveästi mahdu muuta ohjelmaa, ainakaan kodin ulkopuolella. Onneksi vanhempani ja anoppini olivat paikkakunnalla, he tulivat käymään vuoroiltoina. Hyödynsin nämä hetket syömiseen, eläimiin ja suihkussa käymiseen.

Paitsi että nyt oli mahduttava muutakin ohjelmaa. Juuri kun mies oli lähdössä, huomasimme Tiikerin pissaavan verta. Tiikerillä oli pissatulehdus vuosi sitten ja tämä oli todennäköisin diagnoosi nytkin. Eläinlääkärille soittaminen meni seuraavaan päivään, koska oli jo ilta. Sekä kaupungin eläinlääkäri että yksityinen asema olivat kovin ruuhkaisia, samalle päivälle en saanut aikaa kummastakaan. Meillä oli onneksi pari lääkepilleriä jäljellä edellisestä kerrasta, joten sovimme eläinlääkärin kanssa, että aloitamme kuurin ja tulemme vasta seuraavana päivänä. 

Anoppi pääsi onneksi lapsen seuraksi ja minä lähdin lääkäriin Tiikerin kanssa kahdestaan. Tulehdus ei ollut bakteeriperäinen eikä onneksi kovin paha. Sen on laukaissut todennäköisesti jälleen stressi. Eläinlääkäri arveli, voisiko toinen kissa aiheuttaa stressiä, mutta en usko tähän diagnoosiin. Sen sijaan uskon, että vauvan tulo taloon on isompi stressi. Viime vuonnakin stressin laukaisi todennäköisesti kaikki uusi: uudet omistajat, uusi koti ja uusi kissakaveri. Kun pääsimme kotiin, oli Tiikeri yhden illan huumeissa ja tokeni sitten oikein virkeäksi.

Lauantaina mies oli jo kotona, joten oli minun vuoroni harrastaa muutakin kuin ruokintaa. Kävin Nasun kanssa ihanalla pienellä ruskaretkellä ilman satulaa. Mennessämme ihmettelin, kun Viisu ei ollut Vetkaleen ja Pikkuissikan seurassa. Kun palasimme takaisin, Viisua ei edelleenkään näkynyt. Hoidin Nasun tarhaan ja kävin katsomassa toisessa päässä tarhaa. Siellä Viisu-reppana seisoi surkeana kolmella jalalla, neljäs oli veressä ja kauttaaltaan haavoilla. Se käveli kuitenkin omin jaloin talliin tarkempaan tarkastukseen. Haavat olivat pitkiä ja pinnallisia. Jalka oli kipeä ja vähän turvonnut. Mielestäni haavat eivät kaivanneet ompelua, mutta Viisu kaipasi lääkkeitä. Meillä oli hieman Metacamia, mutta ei kovin montaa annosta. Soitin eläinlääkärille ja pyysin lääketäydennystä. Hän halusi tulla katsomaan jalkaa, koska raajojen haavoissa tikkausta yleensä suositellaan. Hän kuitenkin totesi sitten saman kuin minä, eli haavoja ei tarvinnut ommella. Viisu sai pari päivää karsinalepoa. Eli lauantai oli todella harrastuspäiväni, vähän erilainen vain kuin olin suunnitellut. 

Seuraavana päivänä Viisu oli jo virkeämpi ja sai käydä jaloittelemassa. Omasta mielestään Viisu olisi pärjännyt jo pihattolaumassa, mutta se sai vielä yhden pakkolepopäivän. Jalka kantaa hyvin, haavat alkavat olla jo paremmalla tolalla. Viisu porskuttaa taas muun lauman mukana. 

Nyt arki on taas tavallisempaa. Tytön nukkuessa olen juossut puutarhassa kilpaa talven kanssa. Tänään onkin pakkaspäivä. Muutama homma olisi jäljellä, mutta ne ehtii myöhemminkin. Nyt on mukava kirjoitella kahvikupin äärellä. Tyttö ääntelee siihen malliin, että kohta herätään, joten kuulemiin!