Alkuyöllä, kun muu perhe jo nukkuu, alkavat minun ja Tiikerin salaseurat. Kun lapsi nukahtaa yöunille kahdentoista ja yhden välillä, minä hipsin hiljaa hämärään keittiöön. Valmistan itselleni kylmän kaakaon ja istun tuolille katselemaan pimeää metsää. Melkein aina saan seuraa. Tiikeri tassuttelee tuolin viereen ja hyppää joko viereiseen tuoliin tai suoraan syliin. Siinä minä juon sen kaakaoni ja rapsuttelen kiehnäävää Tiikeriä. Sitten hiivin itsekin nukkumaan.
Tämä yhteinen hetki on meille molemmille tärkeä. Heti tänne muutostaan saakka minusta tuli Tiikerin oma ihminen ja Tiikeristä ”minun kissani”. Kuluneen vuoden aikana vietimme lukuisia tunteja vierekkäin tai sylikkäin, kirjan kanssa tai ilman. Nyt kun vauva on tullut taloon, Tiikeri on ottanut etäisyyttä. Se ei ole ottanut etäisyyttä niinkään minuun, mutta vauva on siitä edelleen hieman pelottava. Nyt Tiikeri ja vauva voivat kyllä olla samassa huoneessa ja samalla sohvallakin, mutta Tiikeri väistää. Kai se ymmärtää, että vauva on minun pentuni ja toisten pentuihin ei kosketa. Se on aivan hyvä niin, mutta tarkoittaa sitä, että Tiikeri harvemmin hakeutuu silitettäväksi päiväsaikaan, koska vauva on suuren osan päivästä sylissäni. Sarvikuonolla on hieman rempseämpi ote. Se osaa kyllä ottaa ja pyytää huomiota osakseen koko perheeltä myös silloin, kun vauva on valveilla.
Tiikerillä on muuten uusi lempipaikka. Vauva sai lahjaksi ihanan tyynyn, jota hän ei ole vielä käyttänyt, koska on niin pieni. Laitoin tyynyn pyykkihuoneeseen odottamaan pesua. Tiikeri kuitenkin omi tyynyn itselleen ja ottaa sen päällä mielellään päiväunet. Ei mikään ihme, onhan tyyny pehmeä ja hauska. Pitäköön toistaiseksi tyynynsä.
 |
Kommentit
Lähetä kommentti