Siirry pääsisältöön

Hevostilan uusi arki vauvan kanssa


Vauva on noin puolitoista kuukautta vanha. Alan jo olla tottunut uuteen arkeen. Päivät ovat jo hieman ennakoitavia, mikä vähentää alun väsymystä paljon. Lisäksi alan olla jo melkoisen toipunut synnytyksestä, joten toipumiseen ei tarvitse käyttää voimia.

Nykyisiin päivärutiineihin kuuluu loppuraskaudessa syntynyt systeemi, jossa mies hoitaa hevosten aamu- ja yöheinät. Minä hoidan loput. Lapsi onneksi nukkuu yleensä hyvin vaunuissa. Jätän vaunut näköyhteyden päähän ja pystyn hoitamaan hevoset. Jossain vaiheessa täytyy varmaan siirtyä ajastinportteihin tai johonkin vastaavaan systeemiin. Suuremmat puuhastelut hevosten kanssa jätän siihen, että mies saapuu töistä kotiin.


Viime viikolla olin pari vuorokautta yksin kotona. Se jännitti, mutta sujui hyvin. Aamuheinät annoin syöttöjen välissä, kun lapsi oli juuri nukahtanut tai kun havahduin unestani ensimmäisiin heräämistä ennakoiviin ääniin. Yön viimeiset heinät olivat haastavampi juttu, sillä vauva on iltaisin edelleen hyvin virkeä. Lykin vaunuja ja kottikärryjä vuorotellen. Tähän joku kantoväline olisi ollut hyvä apu. Toisena iltana sain kuitenkin onneksi anopilta heinäapua, joten ilta meni stressittömämmin.

Viisu sai jo toisen ähkyn juuri ennen miehen työreissua. Onneksi mies oli kotona ja onneksi ähky oli edellistä lievempi. Se meni ohi lähes itsekseen, vaikka toki hoidimme Viisua kipulääkkeellä ja talutuksella. Eläinlääkäri oli noin 80 kilometrin päässä, joten onneksi emme lopulta tarvinneet häntä. Luottoeläinlääkäri kävi tällä viikolla tekemässä eläinten vuosi- tai puolivuosihuollon ja samalla pohdimme Viisun ähkyilyä. Siitä kerron lisää toisessa postauksessa.

Olen tehnyt jo hieman sunnuntaitöitä hevosten kanssa. Se on tuntunut hyvältä. Laitumenkin saimme viimein valmiiksi. Se on sellainen hyvän mielen lohko, aika köyhä, mutta hevosista ihana. Ne kulkevat aivan onnessaan jyrsimässä ruohoa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ontuva hevonen ja hämmentävät kuvat

Vetkaleen saatiin lopulta kuvattua joulukuun lopussa. Loppusyksy oli epäonninen kuvausten suhteen : röntgen pasahti ollessamme klinikalla ja sen korjaaminen vei pitkään. Mainitsin asiasta ohimennen jossain blogitekstissä ja sain huomata blogin voiman olevan valtaisa. Maksimissaan tunti siitä, kun julkaisin tekstin, sain viestin. Viestissä kysyttiin, että olenko tietoinen, että naapuritallillemme on tulossa taitava eläinlääkäri etelästä RTG:n kanssa ja että hän voi tehdä kotikäyntejä omalle tallille. Vau! Pakko oli tarttua tilaisuuteen. Eräänä joulun jälkeisenä päivänä pihaamme saapui heinäkuorma. Eläinlääkäri tuli pihaan samaan aikaan, mutta onneksi olimme kumpikin kotona. Jätin miehen purkamaan heinäkuormaa heinämiehen kanssa ja lähdin asioimaan eläinlääkärin kanssa. Mieskin tuli pian kaveriksi, niin että kyllä Vetkale sai paljon huomiota osakseen. Vetkale oli niin rauhallinen ja hyväkäytöksinen, että eläinlääkäri ei halunnut rauhoittaa sitä syyttä suotta. Vetkale seisoskelikin

Ratsastaminen raskauden aikana

Ratsastuksesta raskauden aikana liikkuu jos jonkinmoista ohjetta. Itse sain heti aluksi neuvolasta kaksi eri ohjetta: ratsastusta pitäisi välttää heti ja eihän se ole mikään, anna mennä vain. Ainakin meidän neuvolassamme nojaudutaan UKK-instituutin ohjeisiin, jossa ratsastusta ja muita äkkiliikeitä ja kaatumis- tai putoamisvaaran sisältäviä lajeja kehotetaan välttämään heti alkuunsa. Sitten on oppaita, joissa ratsastusta ja muita tärinää aiheuttavia lajeja pitää välttää loppuraskaudessa ja joidenkin oppaiden mukaan putoamislajit ovat kiellettyjä alkuraskauden jälkeen. Keskustelupalstoilla on niin monta mielipidettä kuin on kirjoittajaakin. Jotkut ystäväni ovat saaneet aikanaan neuvon jatkaa niin pitkään kuin hyvältä tuntuu. Mitä tässä nyt sitten pitäisi uskoa, miten pitäisi toimia? Alkuraskauden aikana päätin uskoa sitä kokenutta terveydenhoitajaa, joka kehotti jatkamaan lajia. Ratsastin normaalisti kotona yksi tai kaksi hevosta päivässä, Islannissa tein hyvillä mielin pitkiä rat

LUKUVINKKI Lucinda Riley: Oliivipuu

 Kirja luettu e-kirjapalvelusta Imettäminenkö pitkäveteistä puuhaa? Päivisin ei ehdi tulla tylsää, sillä esikoiselle pitää keksiä paljon tekemistä. Tämän vauvan kanssa olen osannut asennoitua hyvin ilta- ja yöimetyksiin. Ne ovat nimittäin mitä mainiointa lukuaikaa, sillä en uskalla nukahtaa vauvan viereen. Pimeässä huoneessa koukuttava e-kirja (e-kirja siksi, että sitä voi lukea pimeässä) pitää mukavasti hereillä. Latasin Lucinda Rileyn Oliivipuun  (kustantaja Bazar Kustannus) heti, kun se tuli mahdolliseksi. Hiljattain syöpään menehtynyt Riley on tullut tunnetuksi etenkin Seitsemän sisarta -kirjasarjasta, johon olen ihan koukussa. Olen koukuttunut hänen muihinkin teoksiinsa. Kirjailijan menehtyminen suretti minua kovasti ja siksi tämä uusin suomennos tuntuukin erityiseltä lahjalta.  Oliivipuu ei liity mitenkään seitsemään sisareen. Oliivipuussa ollaan kaoottisissa lomatunnelmissa, kun kirjan yksi päähenkilöistä, Helena, perii Pandoraksi kutsutun huvilan Kyproksella. Helenalla on sal