Hän on täällä!

Blogi on ollut pienellä tauolla ja hyvästä syystä. Melko pian pakkolepopäivittelyni jälkeen jouduin uudestaan sairaalaan. Tällä kertaa lapsi sitten syntyi, joten pakkoleponi päättyi onneksi lyhyeen. Kaikki meni hyvin, joskin synnytys kesti perjantai-aamusta lauantai-iltapäivään. Saimme sairaalasta perhehuoneen ja olikin ihanaa päästä harjoittelemaan vauvan hoitoa miehen kanssa yhdessä. En ole koskaan ollut vauvaihminen ja minua jännitti, millaisia tunteita pieni käärö minussa herättäisi. Synnytyssalissa tunnistin lapsen heti omakseni. Olen aivan äimistynyt siitä, kuinka suloinen hän osaa olla.

Pääsimme kotiin tiistaina. Arki onkin ollut uuden opettelua. Mies on onneksi pitkällä kesäloman ja isyysvapaiden ketjulla, joten kaikki on mennyt suhteellisen helposti. Tässä vaiheessa tyttö lähinnä syö ja nukkuu. Hänen vuorokausirytminsä on täysin eri kuin omani, joten päivisin hän nukkuu ja ahmii öisin. Toki pidän huolen, että hän saa tarpeeksi ruokaa myös päivisin.

Heti kotiin palattuamme en kokenut vielä olevani kovin hyvässä kunnossa ja luottavani kehooni hevosten kanssa. Mies teki siis tallityöt. Nyt päivä päivältä vointini on parempi ja olen pystynyt lisäämään tallitöiden määrää. Päivärytmillisesti on kuitenkin osoittautunut kaikkein kätevimmäksi, että mies hoitaa aamun ja yön heinät ja minä säädän päivällä. 

Vaikka olemmekin molemmat kotona, minä olen ymmärrettävästi enemmän kiinni vauvassa. Siksi en ole ehtinyt tehdä hevosten kanssa juuri mitään perustoimenpiteitä kummempaa. Tänään kuitenkin ehdin harjata koko porukan ja leikata niiden kanssa nurmikkoa. Tuntui ihan luksukselta. Toki vuorokaudessa olisi tunteja, mutta välillä on pakko myös nukkua. Kahden ja puolen tunnin unet ovat maksimipituiset unet, jotka ehdin nukkua putkeen syöttöjen välissä. Ihmeen hyvin sitä kuitenkin vielä jaksaa, tänään jaksan jopa kirjoittaa blogia!

Sairaalassa ollessani koin, etten pääse hevosen selkään varmaan enää koskaan. Keho on kuitenkin ihmeellinen ja toipuu vauhdilla. Tänään haaveilin jo ensimmäistä kertaa ratsastamisesta, mutta luulen, että siihen menee silti vielä viikkoja.

Meillä on käynyt jonkin verran vieraita. He ovat olleet kyllä iloksi ja avuksi. Anoppi oli siivonnut ja järjestellyt kaiken valmiiksi sairaalassa ollessamme, joten kotiin oli todella ilo palata. Lisäksi hän leipoi valtavan määrän tuoretta pullaa, söimme kaiken. Äitini, Lentävät sardiinit Pätsy täytti pakastimemme lapsuuteni ja nuoruuteni lempiruoillani ja lakritsijäätelöllä (himoitsin lakritsia ja lakritsijäätelöä koko raskauden ajan). 

Kuulin muuten, että sukulaisnainen oli yrittänyt kommentoida blogiani, mutta kommentti ei koskaan tullut perille. Tutkin asetuksia ja löysin samalla kommentteja viime kesältä. Blogger ei ollutkaan ilmoittanut niistä. Eli jos kommenttinne ovat jääneet julkaisematta tai kommentoimatta, todennäköisesti syy on Bloggerissa. Asetusten pitäisi olla kohdallaan, mutta tutkin niitä vähän lisää.