Siirry pääsisältöön

Hän on täällä!


Blogi on ollut pienellä tauolla ja hyvästä syystä. Melko pian pakkolepopäivittelyni jälkeen jouduin uudestaan sairaalaan. Tällä kertaa lapsi sitten syntyi, joten pakkoleponi päättyi onneksi lyhyeen. Kaikki meni hyvin, joskin synnytys kesti perjantai-aamusta lauantai-iltapäivään. Saimme sairaalasta perhehuoneen ja olikin ihanaa päästä harjoittelemaan vauvan hoitoa miehen kanssa yhdessä. En ole koskaan ollut vauvaihminen ja minua jännitti, millaisia tunteita pieni käärö minussa herättäisi. Synnytyssalissa tunnistin lapsen heti omakseni. Olen aivan äimistynyt siitä, kuinka suloinen hän osaa olla.


Pääsimme kotiin tiistaina. Arki onkin ollut uuden opettelua. Mies on onneksi pitkällä kesäloman ja isyysvapaiden ketjulla, joten kaikki on mennyt suhteellisen helposti. Tässä vaiheessa tyttö lähinnä syö ja nukkuu. Hänen vuorokausirytminsä on täysin eri kuin omani, joten päivisin hän nukkuu ja ahmii öisin. Toki pidän huolen, että hän saa tarpeeksi ruokaa myös päivisin.

Heti kotiin palattuamme en kokenut vielä olevani kovin hyvässä kunnossa ja luottavani kehooni hevosten kanssa. Mies teki siis tallityöt. Nyt päivä päivältä vointini on parempi ja olen pystynyt lisäämään tallitöiden määrää. Päivärytmillisesti on kuitenkin osoittautunut kaikkein kätevimmäksi, että mies hoitaa aamun ja yön heinät ja minä säädän päivällä. 

Vaikka olemmekin molemmat kotona, minä olen ymmärrettävästi enemmän kiinni vauvassa. Siksi en ole ehtinyt tehdä hevosten kanssa juuri mitään perustoimenpiteitä kummempaa. Tänään kuitenkin ehdin harjata koko porukan ja leikata niiden kanssa nurmikkoa. Tuntui ihan luksukselta. Toki vuorokaudessa olisi tunteja, mutta välillä on pakko myös nukkua. Kahden ja puolen tunnin unet ovat maksimipituiset unet, jotka ehdin nukkua putkeen syöttöjen välissä. Ihmeen hyvin sitä kuitenkin vielä jaksaa, tänään jaksan jopa kirjoittaa blogia!

Sairaalassa ollessani koin, etten pääse hevosen selkään varmaan enää koskaan. Keho on kuitenkin ihmeellinen ja toipuu vauhdilla. Tänään haaveilin jo ensimmäistä kertaa ratsastamisesta, mutta luulen, että siihen menee silti vielä viikkoja.

Meillä on käynyt jonkin verran vieraita. He ovat olleet kyllä iloksi ja avuksi. Anoppi oli siivonnut ja järjestellyt kaiken valmiiksi sairaalassa ollessamme, joten kotiin oli todella ilo palata. Lisäksi hän leipoi valtavan määrän tuoretta pullaa, söimme kaiken. Äitini, Lentävät sardiinit Pätsy täytti pakastimemme lapsuuteni ja nuoruuteni lempiruoillani ja lakritsijäätelöllä (himoitsin lakritsia ja lakritsijäätelöä koko raskauden ajan). 

Kuulin muuten, että sukulaisnainen oli yrittänyt kommentoida blogiani, mutta kommentti ei koskaan tullut perille. Tutkin asetuksia ja löysin samalla kommentteja viime kesältä. Blogger ei ollutkaan ilmoittanut niistä. Eli jos kommenttinne ovat jääneet julkaisematta tai kommentoimatta, todennäköisesti syy on Bloggerissa. Asetusten pitäisi olla kohdallaan, mutta tutkin niitä vähän lisää. 

Kommentit

  1. Hienoa! Onnea onnea! Kirjoitit aikalailla omat fiilikseni synnytyksen jälkeen :D
    Tuntuu, että on kamala kiire koko ajan, vaikka on vaan vauvan kanssa kotona. Kiire tulee siitä, kun vauva vie sen 20 tuntia vuorokaudesta ja 4 tuntia jää kotihommiin, hevosten hoitoon ja nukkumiseen. Kun saa vihdoin hetken omaa aikaa, täytyy miettiä tarkkaan, lepääkö vaiko touhuileeko hevosten kanssa. Aika hevosten kanssa on tärkeää omalle pääkopalle, mutta pitäisi levätä että jaksaa. Alkuun öisin oli sitä 1-2 tunnin välein heräilyä, mutta nyt 2 kk iässä nukkuu onneksi jo 3-4 tuntia putkeen.

    Eikä muuten tehnyt tippaakaan mieli ratsastaa moneen viikkoon synnytyksen jälkeen. Repeämän parautumisen jälkeen arpeen jäi hermosärky, eikä ajatus ratsastuksesta juuri houkutellut. Nyt alkaa jo sujua.

    Minulla oli viime kesänä sama vika bloggerissa. Liuta kommentteja jäi julkaisematta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juuri näin. Täytyy vain priorisoida päivä kerrallaan henkinen tai fyysinen jaksaminen, toki eiväthän ne ole toisista ihan irrallaan.

      Kuulostaapa tuskaiselta, auts! On muuten ollut todella lohdullista lukea viimeaikaisia ratsastusjuttujasi. Ehkä minäkin vielä!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ontuva hevonen ja hämmentävät kuvat

Vetkaleen saatiin lopulta kuvattua joulukuun lopussa. Loppusyksy oli epäonninen kuvausten suhteen : röntgen pasahti ollessamme klinikalla ja sen korjaaminen vei pitkään. Mainitsin asiasta ohimennen jossain blogitekstissä ja sain huomata blogin voiman olevan valtaisa. Maksimissaan tunti siitä, kun julkaisin tekstin, sain viestin. Viestissä kysyttiin, että olenko tietoinen, että naapuritallillemme on tulossa taitava eläinlääkäri etelästä RTG:n kanssa ja että hän voi tehdä kotikäyntejä omalle tallille. Vau! Pakko oli tarttua tilaisuuteen. Eräänä joulun jälkeisenä päivänä pihaamme saapui heinäkuorma. Eläinlääkäri tuli pihaan samaan aikaan, mutta onneksi olimme kumpikin kotona. Jätin miehen purkamaan heinäkuormaa heinämiehen kanssa ja lähdin asioimaan eläinlääkärin kanssa. Mieskin tuli pian kaveriksi, niin että kyllä Vetkale sai paljon huomiota osakseen. Vetkale oli niin rauhallinen ja hyväkäytöksinen, että eläinlääkäri ei halunnut rauhoittaa sitä syyttä suotta. Vetkale seisoskelikin

Ratsastaminen raskauden aikana

Ratsastuksesta raskauden aikana liikkuu jos jonkinmoista ohjetta. Itse sain heti aluksi neuvolasta kaksi eri ohjetta: ratsastusta pitäisi välttää heti ja eihän se ole mikään, anna mennä vain. Ainakin meidän neuvolassamme nojaudutaan UKK-instituutin ohjeisiin, jossa ratsastusta ja muita äkkiliikeitä ja kaatumis- tai putoamisvaaran sisältäviä lajeja kehotetaan välttämään heti alkuunsa. Sitten on oppaita, joissa ratsastusta ja muita tärinää aiheuttavia lajeja pitää välttää loppuraskaudessa ja joidenkin oppaiden mukaan putoamislajit ovat kiellettyjä alkuraskauden jälkeen. Keskustelupalstoilla on niin monta mielipidettä kuin on kirjoittajaakin. Jotkut ystäväni ovat saaneet aikanaan neuvon jatkaa niin pitkään kuin hyvältä tuntuu. Mitä tässä nyt sitten pitäisi uskoa, miten pitäisi toimia? Alkuraskauden aikana päätin uskoa sitä kokenutta terveydenhoitajaa, joka kehotti jatkamaan lajia. Ratsastin normaalisti kotona yksi tai kaksi hevosta päivässä, Islannissa tein hyvillä mielin pitkiä rat

LUKUVINKKI Lucinda Riley: Oliivipuu

 Kirja luettu e-kirjapalvelusta Imettäminenkö pitkäveteistä puuhaa? Päivisin ei ehdi tulla tylsää, sillä esikoiselle pitää keksiä paljon tekemistä. Tämän vauvan kanssa olen osannut asennoitua hyvin ilta- ja yöimetyksiin. Ne ovat nimittäin mitä mainiointa lukuaikaa, sillä en uskalla nukahtaa vauvan viereen. Pimeässä huoneessa koukuttava e-kirja (e-kirja siksi, että sitä voi lukea pimeässä) pitää mukavasti hereillä. Latasin Lucinda Rileyn Oliivipuun  (kustantaja Bazar Kustannus) heti, kun se tuli mahdolliseksi. Hiljattain syöpään menehtynyt Riley on tullut tunnetuksi etenkin Seitsemän sisarta -kirjasarjasta, johon olen ihan koukussa. Olen koukuttunut hänen muihinkin teoksiinsa. Kirjailijan menehtyminen suretti minua kovasti ja siksi tämä uusin suomennos tuntuukin erityiseltä lahjalta.  Oliivipuu ei liity mitenkään seitsemään sisareen. Oliivipuussa ollaan kaoottisissa lomatunnelmissa, kun kirjan yksi päähenkilöistä, Helena, perii Pandoraksi kutsutun huvilan Kyproksella. Helenalla on sal