Siirry pääsisältöön

Turpakodin avajaiset, kerppuja hevosille ja arkikuulumisia

Äitiysloma alkoi virallisesti, mutta kaikki toiminta ei ole suinkaan pysähtynyt. Viimeisenä päivänä ennen lomaa Eläinkoulutus Heta Rautiainen kävi pitämässä Tunteiden turpakaveri -koulutuksen hevosen tunteista. Samalla vietimme ”pienimuotoisia” Turpakodin avajaisia. Lainausmerkit ovat pienimuotoisen ympärillä siksi, että loppujen lopuksi piha oli täynnä autoja ja talo ihmisiä. Kaksi oli matkustanut ihan naapurikaupungista asti! Paikalla oli hevosalan yrittäjiä ja hevosharrastajia. Sain monta ihanaa uutta tuttavuutta. Tulipahan osoitettua, että olohuone sopii oikein hyvin luentosaliksi kun vähän sisustaa uusiksi. Valitettavasti muistin ottaa kuvia vasta vieraiden lähdettyä. Heta muisti ottaa peräti yhden kuvan, sekin Nasusta ilta-auringossa.








Hetan luento oli innostava. Tutkijana minua ilahdutti erityisesti Hetan jämpti tyyli listata, mistä mikin tieto on peräisin, miten tunteita voidaan mitata ja ketkä niin ovat tehneet. Sain myös paljon uusia ideoita hevosten arkeen ja erityisesti kommunikointiin Nasun kanssa. Seuraava projektini onkin aloittaa Nasun kanssa kohdetyöskentely ja sitä kautta antaa Nasulle lisää keinoja vaikuttaa arkeensa.

Keskiviikkona kävimme Vikakönkäällä luottoapulaisteni kanssa. Vikakönkäällä oli Luontoa toimintaan -hankkeen kerpputalkoot ja he halusivat lahjoittaa ison kansan kerppuja hevosillemme. Hanke on Euroopan sosiaalirahaston, Lapin ammattikorkeakoulun, Metsähallituksen, Pellon kunnan työpajatoiminnan, Oulun kaupungin nuorisopalvelujen, Seitasäätiön, Nuorten ystävät ry:n Rovaniemeltä ja Sallan kunnan yhteistyössä toteuttama, joskin tähän tapahtumaan osallistui käsittääkseni vain Rovaniemen alueen ihmisiä. Hankkeen avulla pyritään vahvistamaan syrjäytymisvaarassa olevien ihmisten sosiaalista kuntoutumista. Kerppukasa oli melkoinen, mutta saimme kaikki mahdutettua kuivumaan talveksi. Tosin annoimme hevosille heti pari sylillistä tuliaisiksi… Aivan ihana lahja!





Muuten kaikki on jatkunut suhteellisen normaalisti. Minä leikkaan hevosten kanssa nurmikkoa, välillä joku auttaa hevosten liikuttamisessa. Viisun selässä ei kukaan ole käynyt eikä käy. Nyt kun olen ehtinyt tutustua Viisuun pidemmän ajan kanssa, on hevonen osoittautunut erittäin ystävälliseksi mutta myös hyvin suomenhevosmaisen määrätietoiseksi daamiksi. Aivan ihana tapaus. Laumassa on tasaista, jokaisella näyttää olevan oma paikkansa. Viisu reagoi edelleen hieman, jos muut lähtevät retkelle.

”Laitumen” nurmi kasvaa, sää on lämmennyt taas… Mukavaa kesäistä viikonloppua!


P.S. Muuliprojekti on listannut jälleen hevosmaailman aktiivisia blogeja. Hevostilan emäntä keikkuu edelleen Muulin listalla. Suosittelen tutustumaan myös Muuliin, sieltä minun aasi-innostuksenikin on osittain peräisin!

Kommentit

  1. Turpakodin avaijaiset kuulostivat erittäin onnistuneilta! Verkostoituminen meidän kitkeränkatkerien hevosihmisten (itsestäni puhun) on aina hieno juttu ja tiedon- ja mielipiteenvaihto on livenä aina toimivampaa kuin somessa.

    Tuollaiselle tunneluennolle/rauhoittavien signaalien luennolle olen itsekin ollut kovasti menossa, mutta peruivat sen tänä keväänä kahdesti! Mutta kyllä minä vielä joskus pääsen.

    Ps. tiedän, mihin lähetän Muulin, kun se on vanha, raihnainen ja liian lääkitty ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on kyllä, etenkin, kun nykyään tulee aika paljon harrastettua ihan itsekseen. Toki myös somemaailman verkostot ovat yllättäneet minut positiivisesti ensimmäisen blogivuoden aikana! Harmi ettet päässyt luennolle, toivottavasti järjestyy. Olisin muuten halunnut kovasti sinne etelän aasitapahtumiin, mutta nyt on hieman hankala järjestää ;)

      Hauskaa, varataan siis Muulille paikka sinne noin kahdenkymmenen vuoden päähän :D Siihen mennessä ehditään hyvin laajentaa!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ontuva hevonen ja hämmentävät kuvat

Vetkaleen saatiin lopulta kuvattua joulukuun lopussa. Loppusyksy oli epäonninen kuvausten suhteen : röntgen pasahti ollessamme klinikalla ja sen korjaaminen vei pitkään. Mainitsin asiasta ohimennen jossain blogitekstissä ja sain huomata blogin voiman olevan valtaisa. Maksimissaan tunti siitä, kun julkaisin tekstin, sain viestin. Viestissä kysyttiin, että olenko tietoinen, että naapuritallillemme on tulossa taitava eläinlääkäri etelästä RTG:n kanssa ja että hän voi tehdä kotikäyntejä omalle tallille. Vau! Pakko oli tarttua tilaisuuteen. Eräänä joulun jälkeisenä päivänä pihaamme saapui heinäkuorma. Eläinlääkäri tuli pihaan samaan aikaan, mutta onneksi olimme kumpikin kotona. Jätin miehen purkamaan heinäkuormaa heinämiehen kanssa ja lähdin asioimaan eläinlääkärin kanssa. Mieskin tuli pian kaveriksi, niin että kyllä Vetkale sai paljon huomiota osakseen. Vetkale oli niin rauhallinen ja hyväkäytöksinen, että eläinlääkäri ei halunnut rauhoittaa sitä syyttä suotta. Vetkale seisoskelikin

Ratsastaminen raskauden aikana

Ratsastuksesta raskauden aikana liikkuu jos jonkinmoista ohjetta. Itse sain heti aluksi neuvolasta kaksi eri ohjetta: ratsastusta pitäisi välttää heti ja eihän se ole mikään, anna mennä vain. Ainakin meidän neuvolassamme nojaudutaan UKK-instituutin ohjeisiin, jossa ratsastusta ja muita äkkiliikeitä ja kaatumis- tai putoamisvaaran sisältäviä lajeja kehotetaan välttämään heti alkuunsa. Sitten on oppaita, joissa ratsastusta ja muita tärinää aiheuttavia lajeja pitää välttää loppuraskaudessa ja joidenkin oppaiden mukaan putoamislajit ovat kiellettyjä alkuraskauden jälkeen. Keskustelupalstoilla on niin monta mielipidettä kuin on kirjoittajaakin. Jotkut ystäväni ovat saaneet aikanaan neuvon jatkaa niin pitkään kuin hyvältä tuntuu. Mitä tässä nyt sitten pitäisi uskoa, miten pitäisi toimia? Alkuraskauden aikana päätin uskoa sitä kokenutta terveydenhoitajaa, joka kehotti jatkamaan lajia. Ratsastin normaalisti kotona yksi tai kaksi hevosta päivässä, Islannissa tein hyvillä mielin pitkiä rat

LUKUVINKKI Lucinda Riley: Oliivipuu

 Kirja luettu e-kirjapalvelusta Imettäminenkö pitkäveteistä puuhaa? Päivisin ei ehdi tulla tylsää, sillä esikoiselle pitää keksiä paljon tekemistä. Tämän vauvan kanssa olen osannut asennoitua hyvin ilta- ja yöimetyksiin. Ne ovat nimittäin mitä mainiointa lukuaikaa, sillä en uskalla nukahtaa vauvan viereen. Pimeässä huoneessa koukuttava e-kirja (e-kirja siksi, että sitä voi lukea pimeässä) pitää mukavasti hereillä. Latasin Lucinda Rileyn Oliivipuun  (kustantaja Bazar Kustannus) heti, kun se tuli mahdolliseksi. Hiljattain syöpään menehtynyt Riley on tullut tunnetuksi etenkin Seitsemän sisarta -kirjasarjasta, johon olen ihan koukussa. Olen koukuttunut hänen muihinkin teoksiinsa. Kirjailijan menehtyminen suretti minua kovasti ja siksi tämä uusin suomennos tuntuukin erityiseltä lahjalta.  Oliivipuu ei liity mitenkään seitsemään sisareen. Oliivipuussa ollaan kaoottisissa lomatunnelmissa, kun kirjan yksi päähenkilöistä, Helena, perii Pandoraksi kutsutun huvilan Kyproksella. Helenalla on sal