Siirry pääsisältöön

Hevostilan emännöinti viimeisillään raskaana


Viimeisiä päiviä viedään ennen synnytystä. Hevostilan emännöinti on mennyt silti mukavasti. Edelleen kiitän onneani siitä, että hevoset ovat kotipihassa. Nyt ei ole enää hauska ajella autolla pitkiä matkoja, ja jos hevoset olisivat muualla, aina olisi huono omatunto siitä, etten ole niiden luona. Toinen onni on, että hevoset asuvat pihatossa. Kaikki hevoset ovat onneksi todella järkeviä tapauksia, joten tavalliset hoitotoimet sujuvat edelleen hyvin. 




Vetkale on muuten paljon paremmassa kunnossa kuin talvella. Katson tätä kuvaa ilolla, sillä siitä näkyy, kuinka se on saanut lisää lihaa luiden päälle. Onhan se vähän lellikki. Vetkale saa aina leikata nurmikkoa vähän pidempään kuin muut. 

Olen opetellut luopumaan siitä asenteesta, että kyllä minä itse teen kaiken. Tarhan siivouksen olen jo saanut ulkoistettua melkein kokonaan. Kun suunnittelin lantalan tasoittamista, naapuri ystävällisesti huomautti, että hänellähän on se traktori, minkä avulla hommaan menee noin viisi minuuttia. Minähän olisin mennyt heilumaan lapion kanssa ilman tätä kommenttia. Toki hän saa asiallisen korvauksen meillä tekemistään konetöistä, mutta kyllä tällainen työnjako helpottaa elämää kovasti!

Mies toki auttaa aina kotona ollessaan, mutta vasta olin kymmenen päivää yksin kotona. Hyvin pärjäsin silti. Neuvolassa kyselen aina hankalia kysymyksiä. Viimeksi tenttasin uutta terveydenhoitajaa siitä, saanko kantaa vesiämpäreitä tarhaan. Kuulemma ponnistelu ei ole enää hyväksi, mutta yksiselitteisiä nostorajoja ei ole. Oma liikunnallisuus ennen raskautta ja sen aikana vaikuttavat siihen, mitä lopussa voi tehdä. Terveydenhoitaja puhui onneksi kanssani samaa hevoskieltä ja sain lopulta järkevän tuntuisen ohjeen: älä nosta rehusäkkiä äläkä melassiämpäriä, hevosille voi kuskata vettä ämpäreissä, jos vointi sallii. Onneksi hyvin on sallinut. Vettä kantelen lähinnä vain silloin, kun olen yksin kotona. 

Olen nykyään paljon jaloillani. Myös makoilu tuntuu hyvältä, istuminen ei aina niinkään. En ole malttanut pysyä sisällä, koska täällä pohjoisessakin on ollut täysi kesä. Vointi on muuten lähes normaali, mutta helteellä jalkani turpoavat menninkäisen jaloiksi. Kuumina päivinä kenkävaihtoehdot ovat kumisaappaat tai varvassandaalit, muina päivinä lenkkarit menevät jokseenkin jalkaan. Uskomatonta, että kaksi viikkoa sitten pidin korkokenkiä käydessäni juhlissa.

Puutarhurointi on vienyt mennessään osittain varmaan uutudenviehätyksen vuoksi ja osittain siksi, etten voi tehdä hevosten kanssa enää paljoa. Luulin, että puutarhahommat olisi tehty tälle kesää, mutta sain lisää mukavaa tekemistä. Aina silloin tällöin pihaan ilmestyy marjapensaita traktorin kauhassa kuljetettuna. Niitä kun on levinnyt vuosien saatossa pihoilta laitumille. Olen kehitellyt näkömuuria lantalan eteen pensaista ja syreeneistä. Yhden syreenin olen jo istuttanut, sain sen paikallisesta puutarhamyymälästä kuolleen pikkusyreenin tilalle. Pikkusyreeni ei vain lähtenyt kasvuun. Tämä uusi kukkii ja tuoksuu. Mies on kaivanut kuoppia, minä olen istuttanut muuten. Lisäksi olen saanut lahjaksi ystävän itse kasvattamia kesäkukan "taimenia", ensimmäinen puhkeaa kukkaan aivan pian. Oman pihan myötä olen innostunut perennavaihtokaupoista. Ikävä kyllä hirveästi en ole pystynyt antamaan, kaikilla on jo niitä perinteisiä Lapin lajeja, mitä meilläkin. Ehkä jonain vuonna pystyn jakamaan omenasatoa. Tai muita hyötykasveja. Naapuri nimittäin mylläsi meille hulppean kasvimaan traktorilla rikkaruohopellon tilalle. Nyt teen ihan pieniä testiviljelmiä, sillä maa saattaa olla liian vahvaa tänä kesänä. Tänä kesänä on hyvä suunnitella jo ensi kesää, jolloin maa on varmasti juuri sopiva. Tosin silloin aikaa voi olla vähän vähemmän käytössä...



Nyt viimeistään pitäisi ymmärtää, että lapsi on täällä hyvin pian. Luulisi yhdeksän kuukauden (tai vielä vajaan) riittävän tämän asian ymmärtämiseen, mutta edelleen yllätyn välillä muistaessani sen. Turpakodin avajaisissa neuvoin vessan olevan kissojen pöydän takana. Sitten huomasin, että lapsen hoitoonhan se pöytä on hankittu. Kissat vain pitävät siitä kovin. Lisäksi höpötin kissoille olevani huolissani heidän tunteistaan, sillä kohta he saavat huomiota vähän vähemmän, kun tulee se kolmas kissa. Ei kun lapsi. Enköhän minä ymmärrä elämän muuttuneen kuitenkin viimeistään kuukauden päästä.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ontuva hevonen ja hämmentävät kuvat

Vetkaleen saatiin lopulta kuvattua joulukuun lopussa. Loppusyksy oli epäonninen kuvausten suhteen : röntgen pasahti ollessamme klinikalla ja sen korjaaminen vei pitkään. Mainitsin asiasta ohimennen jossain blogitekstissä ja sain huomata blogin voiman olevan valtaisa. Maksimissaan tunti siitä, kun julkaisin tekstin, sain viestin. Viestissä kysyttiin, että olenko tietoinen, että naapuritallillemme on tulossa taitava eläinlääkäri etelästä RTG:n kanssa ja että hän voi tehdä kotikäyntejä omalle tallille. Vau! Pakko oli tarttua tilaisuuteen. Eräänä joulun jälkeisenä päivänä pihaamme saapui heinäkuorma. Eläinlääkäri tuli pihaan samaan aikaan, mutta onneksi olimme kumpikin kotona. Jätin miehen purkamaan heinäkuormaa heinämiehen kanssa ja lähdin asioimaan eläinlääkärin kanssa. Mieskin tuli pian kaveriksi, niin että kyllä Vetkale sai paljon huomiota osakseen. Vetkale oli niin rauhallinen ja hyväkäytöksinen, että eläinlääkäri ei halunnut rauhoittaa sitä syyttä suotta. Vetkale seisoskelikin

Ratsastaminen raskauden aikana

Ratsastuksesta raskauden aikana liikkuu jos jonkinmoista ohjetta. Itse sain heti aluksi neuvolasta kaksi eri ohjetta: ratsastusta pitäisi välttää heti ja eihän se ole mikään, anna mennä vain. Ainakin meidän neuvolassamme nojaudutaan UKK-instituutin ohjeisiin, jossa ratsastusta ja muita äkkiliikeitä ja kaatumis- tai putoamisvaaran sisältäviä lajeja kehotetaan välttämään heti alkuunsa. Sitten on oppaita, joissa ratsastusta ja muita tärinää aiheuttavia lajeja pitää välttää loppuraskaudessa ja joidenkin oppaiden mukaan putoamislajit ovat kiellettyjä alkuraskauden jälkeen. Keskustelupalstoilla on niin monta mielipidettä kuin on kirjoittajaakin. Jotkut ystäväni ovat saaneet aikanaan neuvon jatkaa niin pitkään kuin hyvältä tuntuu. Mitä tässä nyt sitten pitäisi uskoa, miten pitäisi toimia? Alkuraskauden aikana päätin uskoa sitä kokenutta terveydenhoitajaa, joka kehotti jatkamaan lajia. Ratsastin normaalisti kotona yksi tai kaksi hevosta päivässä, Islannissa tein hyvillä mielin pitkiä rat

LUKUVINKKI Lucinda Riley: Oliivipuu

 Kirja luettu e-kirjapalvelusta Imettäminenkö pitkäveteistä puuhaa? Päivisin ei ehdi tulla tylsää, sillä esikoiselle pitää keksiä paljon tekemistä. Tämän vauvan kanssa olen osannut asennoitua hyvin ilta- ja yöimetyksiin. Ne ovat nimittäin mitä mainiointa lukuaikaa, sillä en uskalla nukahtaa vauvan viereen. Pimeässä huoneessa koukuttava e-kirja (e-kirja siksi, että sitä voi lukea pimeässä) pitää mukavasti hereillä. Latasin Lucinda Rileyn Oliivipuun  (kustantaja Bazar Kustannus) heti, kun se tuli mahdolliseksi. Hiljattain syöpään menehtynyt Riley on tullut tunnetuksi etenkin Seitsemän sisarta -kirjasarjasta, johon olen ihan koukussa. Olen koukuttunut hänen muihinkin teoksiinsa. Kirjailijan menehtyminen suretti minua kovasti ja siksi tämä uusin suomennos tuntuukin erityiseltä lahjalta.  Oliivipuu ei liity mitenkään seitsemään sisareen. Oliivipuussa ollaan kaoottisissa lomatunnelmissa, kun kirjan yksi päähenkilöistä, Helena, perii Pandoraksi kutsutun huvilan Kyproksella. Helenalla on sal