Siirry pääsisältöön

Ehkä vanha, mutta ei iloton

Oho, mitä tapahtui?

Talven aikana huomasin, että Vetkale laihtui useita kiloja. Sillä oli myös välillä vähän väsynyt katse. Laihtuminen ei ollut järkevässä suhteessa sen saamaan reilun heinämäärän ja kevyen liikunnan kanssa. Loishäätö oli kunnossa. Nasu ja Pikkuissikka ovat pysyneet suunnilleen samoissa mitoissa viimeisten kuukausien aikana.

Ensiavuksi aloin syöttää Vetkaleelle seniorirehua. Niitä on monenlaisia, usean eri valmistajan tekemiä. Valitsin testiin Racingin, koska Mummolta jäi sitä yli viime syksynä. Lisäsin myös Greenlinen määrää. Vetkale alkoi saada lihaa luiden päälle aika nopeasti. Minua kuitenkin mietitytti, mikä äkillisen laihtumisen aiheutti. Pyysin eläinlääkäriä ottamaan verikokeet. Tässä iässä esimerkiksi cushingin tauti ei ole poissuljettu.

Eläinlääkäri tuli ja juuri päivää ennen sitä Vetkale virkistyi kuin taikaiskusta. Sillä oli virtaa vaikka muille jakaa ja se aloitti iloisen koheltamisen. Tuntui oudolta selittää eläinlääkärille, että se on niin laihtunut ja väsynyt, kun vieressämme seisoi ihannemitoissa oleva täysin vireä hevonen. Eläinlääkäri oli kuitenkin ymmärtäväinen. Kävimme läpi hevosen hyvinvointia muuten (nivelrikko jaloissa, mutta hoito meneillään, epäsopiva satula vaihdettu toiseen, hampaat raspattu vähän aikaa sitten saman eläinlääkärin toimesta). Seuraavana päivänä eläinlääkäri soitti tulokset. Kaikki oli hyvin, kaikki arvot olivat juuri niin kuin pitääkin. Yhtä järkevää selitystä laihtumiseen ei löytynyt.

Todennäköisimmin kyse on vanhuudesta. Vetkaleella vanhuus vain sattui alkamaan Nasua aikaisemmin, jo viidentoista vuoden iässä. Vanhuus näkyy oikuttelevien nivelten ja lisääntyneen energiantarpeen lisäksi myös kavionpohjissa. Kengittäjän mukaan ne ovat ohentuneet. Jäämme siis seuraamaan tilannetta. Ruokamäärä vaikuttaa nyt sopivalta. Kylkiluut eivät paista, mutta maha ei rötkötä.

Joinain päivinä Vetkaleella olisi aika paljon virtaa. Yllä oleva kuva on otettu sellaisena päivänä todellisessa tilanteessa. Ehkä cartrophen-kuuri on todella tehonnut, sillä ontumisia ei ole ollut. Toisina päivinä Vetkale on kävelytuulella ja silloin se saa kävelynsä. Laumassa Vetkale on se, joka tekee aloitteen liikkeeseen ja haluaa järjestää tapahtumia. Onneksi niin. Alkava vanhuus ei välttämättä tarkoita elämänilon heikkenemistä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ontuva hevonen ja hämmentävät kuvat

Vetkaleen saatiin lopulta kuvattua joulukuun lopussa. Loppusyksy oli epäonninen kuvausten suhteen : röntgen pasahti ollessamme klinikalla ja sen korjaaminen vei pitkään. Mainitsin asiasta ohimennen jossain blogitekstissä ja sain huomata blogin voiman olevan valtaisa. Maksimissaan tunti siitä, kun julkaisin tekstin, sain viestin. Viestissä kysyttiin, että olenko tietoinen, että naapuritallillemme on tulossa taitava eläinlääkäri etelästä RTG:n kanssa ja että hän voi tehdä kotikäyntejä omalle tallille. Vau! Pakko oli tarttua tilaisuuteen. Eräänä joulun jälkeisenä päivänä pihaamme saapui heinäkuorma. Eläinlääkäri tuli pihaan samaan aikaan, mutta onneksi olimme kumpikin kotona. Jätin miehen purkamaan heinäkuormaa heinämiehen kanssa ja lähdin asioimaan eläinlääkärin kanssa. Mieskin tuli pian kaveriksi, niin että kyllä Vetkale sai paljon huomiota osakseen. Vetkale oli niin rauhallinen ja hyväkäytöksinen, että eläinlääkäri ei halunnut rauhoittaa sitä syyttä suotta. Vetkale seisoskelikin

Ratsastaminen raskauden aikana

Ratsastuksesta raskauden aikana liikkuu jos jonkinmoista ohjetta. Itse sain heti aluksi neuvolasta kaksi eri ohjetta: ratsastusta pitäisi välttää heti ja eihän se ole mikään, anna mennä vain. Ainakin meidän neuvolassamme nojaudutaan UKK-instituutin ohjeisiin, jossa ratsastusta ja muita äkkiliikeitä ja kaatumis- tai putoamisvaaran sisältäviä lajeja kehotetaan välttämään heti alkuunsa. Sitten on oppaita, joissa ratsastusta ja muita tärinää aiheuttavia lajeja pitää välttää loppuraskaudessa ja joidenkin oppaiden mukaan putoamislajit ovat kiellettyjä alkuraskauden jälkeen. Keskustelupalstoilla on niin monta mielipidettä kuin on kirjoittajaakin. Jotkut ystäväni ovat saaneet aikanaan neuvon jatkaa niin pitkään kuin hyvältä tuntuu. Mitä tässä nyt sitten pitäisi uskoa, miten pitäisi toimia? Alkuraskauden aikana päätin uskoa sitä kokenutta terveydenhoitajaa, joka kehotti jatkamaan lajia. Ratsastin normaalisti kotona yksi tai kaksi hevosta päivässä, Islannissa tein hyvillä mielin pitkiä rat

LUKUVINKKI Lucinda Riley: Oliivipuu

 Kirja luettu e-kirjapalvelusta Imettäminenkö pitkäveteistä puuhaa? Päivisin ei ehdi tulla tylsää, sillä esikoiselle pitää keksiä paljon tekemistä. Tämän vauvan kanssa olen osannut asennoitua hyvin ilta- ja yöimetyksiin. Ne ovat nimittäin mitä mainiointa lukuaikaa, sillä en uskalla nukahtaa vauvan viereen. Pimeässä huoneessa koukuttava e-kirja (e-kirja siksi, että sitä voi lukea pimeässä) pitää mukavasti hereillä. Latasin Lucinda Rileyn Oliivipuun  (kustantaja Bazar Kustannus) heti, kun se tuli mahdolliseksi. Hiljattain syöpään menehtynyt Riley on tullut tunnetuksi etenkin Seitsemän sisarta -kirjasarjasta, johon olen ihan koukussa. Olen koukuttunut hänen muihinkin teoksiinsa. Kirjailijan menehtyminen suretti minua kovasti ja siksi tämä uusin suomennos tuntuukin erityiseltä lahjalta.  Oliivipuu ei liity mitenkään seitsemään sisareen. Oliivipuussa ollaan kaoottisissa lomatunnelmissa, kun kirjan yksi päähenkilöistä, Helena, perii Pandoraksi kutsutun huvilan Kyproksella. Helenalla on sal