Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2019.

Arkikuulumisia

Pakkaset kestivät täällä pitkään, mutta lopultakin tuntuu helpottavan. Nyt pakkasta on enää reilu kymmenkunta astetta ja voi, miten lauhalta se tuntuu. Hevoset eivät tosin olleet pakkasista moksiskaan, mutta itse ulkoilin vain pakolliset ulkoilut. Täällä arki jatkaa tuttua rataansa. Pahoinvointi ei suinkaan ole ohi, mutta onneksi silloin tällöin on helpompiakin päiviä, joiden avulla tämä on helpompi kestää. Työtahtini on jonkin verran hidastunut syksyisestä, mutta silloin minulla olikin spurtti päällä. Silloin tutkimus eteni päivittäin ripeästi sen kummemmin aikatauluttamatta, nyt olen ottanut aikataulutuksen käyttööni. Vaikka olo olisi millainen, olen asettanut jokaiselle päivälle tietyn kokonaisuuden, mikä minun on pakko tehdä. Se on toiminut hyvin ja sain eilen valmiiksi yhden isomman kokonaisuuden, jota olen työstänyt hyvin pitkään. Into ei ole onneksi laantunut mihinkään. Olen kyllä todella onnellinen, että saan tehdä tutkimusta kotona ja aikatauluttaa itse päiväni juur

Pahoinvoiva hevostilan emäntä ja pakkasessa askartelevat hevoset

Oliko hullua muuttaa tänne pyörittämään omaa hevostilaa ja olla heti raskaana? Miten tästä hommasta selvitään? Ensin ajatus mietitytti, mutta sitten ymmärsin, että ratkaisu oli kertakaikkisen nerokas. Väsyneinä ja huonovointisina hetkinä minun ei tarvitse ajaa kolmea varttia tallille ja ajaa sitten vielä takaisin. Voin astua ovesta ulos ja silittää hevosia. Se ei ole suuri vaiva. Saan olla hevosteni kanssa joka päivä, vaikka päivän olotila olisikin karmea. Jos minulla olisi nyt hevonen vuokrapaikalla, veikkaan, että olisi ollut monta sellaista päivää, etten olisi jaksanut lähteä sitä katsomaan. Tallityöt ovat sujuneet toistaiseksi hyvin. Maha ei ole vielä tiellä, joten ainoa toimintaa rajoittava tekijä on oma pahoinvoiva olotila. Pahoinvointini alkoi silloin kun se useimmilla kuulemma loppuu. Saan aamuisin hevoset ulos ja niille ruokaa ja vettä huonovointisuuden aaltojen välissä. Päivisin voin pääosin hyvin, tosin välillä on niin huonovointisia päiviä, etten uskalla lähteä

Ratsastaminen raskauden aikana

Ratsastuksesta raskauden aikana liikkuu jos jonkinmoista ohjetta. Itse sain heti aluksi neuvolasta kaksi eri ohjetta: ratsastusta pitäisi välttää heti ja eihän se ole mikään, anna mennä vain. Ainakin meidän neuvolassamme nojaudutaan UKK-instituutin ohjeisiin, jossa ratsastusta ja muita äkkiliikeitä ja kaatumis- tai putoamisvaaran sisältäviä lajeja kehotetaan välttämään heti alkuunsa. Sitten on oppaita, joissa ratsastusta ja muita tärinää aiheuttavia lajeja pitää välttää loppuraskaudessa ja joidenkin oppaiden mukaan putoamislajit ovat kiellettyjä alkuraskauden jälkeen. Keskustelupalstoilla on niin monta mielipidettä kuin on kirjoittajaakin. Jotkut ystäväni ovat saaneet aikanaan neuvon jatkaa niin pitkään kuin hyvältä tuntuu. Mitä tässä nyt sitten pitäisi uskoa, miten pitäisi toimia? Alkuraskauden aikana päätin uskoa sitä kokenutta terveydenhoitajaa, joka kehotti jatkamaan lajia. Ratsastin normaalisti kotona yksi tai kaksi hevosta päivässä, Islannissa tein hyvillä mielin pitkiä rat

Viimeinen laukka

Ennen päivän tarinaa haluan kiittää vilkastuneista keskusteluista Hevostilan emännän Facebook-sivulla! Ajatusten vaihtaminen on minulle yksi tärkeimmistä syistä pitää tätä blogia ja tuntuu mukavalta huomata, että jaamme yhteistä kokemusmaailmaa, välillä toki eri näkökulmista. Ja sitten varsinainen juttu. Ennen joulua kävi niin, että lähdin Vetkaleen kanssa kahdestaan maastoretkelle. Muutaman päivän se oli ehtinyt kulkea kanssani polkuja täpinöissään. Laukataan, laukataan, laukataan jookos, se kysyi joka askeleella. Lumiselle tielle päästyämme lupasin sille laukkapätkän. Sitten mentiin. Se oli ihanaa! Ihan niin kuin ennen vanhalla tallilla, jolloin teimme pitkiä vauhtilenkkejä. Ne ovat meidän yhteinen juttu. Nyt emme tosin laukanneet hirveän pitkään, mutta tunnelma oli sama riemukas. Laukkasimme silti vielä tuon puun ohi, vielä vähän, ja vielä noiden kivienkin ohi. Järkevän tuntuisen pätkän jälkeen hidastimme käyntiin. Ilottelu kostautui könkkänäkävelynä. Onneksi

Ontuva hevonen ja hämmentävät kuvat

Vetkaleen saatiin lopulta kuvattua joulukuun lopussa. Loppusyksy oli epäonninen kuvausten suhteen : röntgen pasahti ollessamme klinikalla ja sen korjaaminen vei pitkään. Mainitsin asiasta ohimennen jossain blogitekstissä ja sain huomata blogin voiman olevan valtaisa. Maksimissaan tunti siitä, kun julkaisin tekstin, sain viestin. Viestissä kysyttiin, että olenko tietoinen, että naapuritallillemme on tulossa taitava eläinlääkäri etelästä RTG:n kanssa ja että hän voi tehdä kotikäyntejä omalle tallille. Vau! Pakko oli tarttua tilaisuuteen. Eräänä joulun jälkeisenä päivänä pihaamme saapui heinäkuorma. Eläinlääkäri tuli pihaan samaan aikaan, mutta onneksi olimme kumpikin kotona. Jätin miehen purkamaan heinäkuormaa heinämiehen kanssa ja lähdin asioimaan eläinlääkärin kanssa. Mieskin tuli pian kaveriksi, niin että kyllä Vetkale sai paljon huomiota osakseen. Vetkale oli niin rauhallinen ja hyväkäytöksinen, että eläinlääkäri ei halunnut rauhoittaa sitä syyttä suotta. Vetkale seisoskelikin

Liukulumikenkäretkellä + pohdintaa ratsastajan monipuolisesta liikunnasta

Ratsastus on monipuolista liikuntaa. Talli- ja lumityöt ovat hyvää hyötyliikuntaa. Ratsastukseni kuitenkin keventyi syksyn aikana Vetkaleen jalkaongelmien myötä, kun säännölliset laukkalenkit jäivät pois. Nasun kuntoa taas ollaan kohenneltu hiljalleen. Keho on niin tottunut tallitöihin, ettei kolmen hevosen hoitaminen oikein tunnu enää missään. Sain inspiraation mennä hiihtämään, kuten joka talvi näihin aikoihin. Yleensä olen hiihdellyt valmiita latureittejä pitkin. Tällä kylällä ei sellaisia ole, eikä minua huvittanut lähteä ajamaan minnekään. Mutta minullapa oli täydellinen ase, nimittäin pari vuotta sitten hankkimani liukulumikengät. Ne ovat lumikengän ja suksen välimalli. Niissä on karvat pohjissa, muodoltaan ne ovat lyhyet sukset, mutta niissä on lumikengän kantavuus. Ne ovat minusta kovin hauskat, mutta niitä on tullut ulkoilutettua harmillisen vähän. Vein hevosille päiväheinät ja puin kevyehköt vaatteet päälle pakkasesta huolimatta. Mies lähti mukaan tava

Vuosi vaihtui hevostilallakin

Vuoden vaihtuminen hevostilalla meni hyvin. Uuden asuinalueen rakettipaukkeen määrä oli meille vielä arvoitus, joten katsoimme parhaaksi jäädä eläinten kanssa kotiin. Meille tuli kuitenkin pari ruokavierasta, joten illasta tuli juhlava. En ollut erityisen huolissani suomenhevosista, mutta Pikkuissikan kohdalla jännitti enemmän. Tiesin nimittäin, että se on aiemmin pelännyt rakettipauketta. Yleensä otan hevoset sisälle talliin juuri ennen kuin käyn itse nukkumaan, mutta nyt aikaistin sisäänheittoa muutamalla tunnilla ihan varmuuden vuoksi. Hevoset kyllä odottelivatkin portilla jo hyvissä ajoin ennen kuutta, lumimyrsky ei ollut niiden mieleen. Jostain syystä ne eivät menneet sääsuojaankaan. En siis tuntenut kovin huonoa omatuntoa niiden varhaisemmasta vapauden rajoittamisesta. Pauke alkoi heti kuudelta. Lumipyryn vuoksi missään ei kuitenkaan välkkynyt mitään. Talliin pauke kuului hyvin vaimeasti, eikä oikeastaan eronnut tavallisista päivistä. Nyt kiittelin mielessäni sitä,