Naimisissa ollaan!

Niin vain päättyi karmeinkin viikko onnellisiin tunnelmiin. Lauantaina menin naimisiin unelmieni miehen kanssa ja päivä oli todella suloinen. Juhlan kuvauksesta voisi saada aikaan vaikka kokonaisen romaanin, mutta keskityn nyt oleellisimpaan.

Luotettavat lomittajat ovat onnellinen asia! Oli paljon mukavampi juhlia, kun tiesin, että homma pelaa kotona.

Emme ottaneet hääpäivästä minkäänlaista stressiä. Käytimme suunnitteluun kaiken kaikkiaan neljä kuukautta, ja suurimpana osana päivistä emme tehneet häiden eteen yhtään mitään. Suunnitelmanamme oli järjestää rennot ja iloiset häät, jossa kaikilla olisi hauskaa ja joissa ehtisimme jutella kaikkien vieraiden kanssa. Kutsuimme meille tärkeimmät ihmiset. Onneksi sopiva paikka oli vielä vapaana tulevasta pikkujoulusesongista huolimatta, ja saimme juhlia häitä upeassa hirsipirtissä. Perhe auttoi viinien ja iltapalan hankkimisessa ja valmistamisessa sekä pöytäkorttien askartelussa, ystävät auttoivat korttitalkoissa myös. Ohjelman rungon halusimme suunnitella täysin itse, koska halusimme itsemme näköiset häät. Bestman ja kaaso saivat kuitenkin vapaat kädet tehdä ohjelmalle mitä halusivat ja ison ja ihanan työn he tekivätkin meidän eteemme. Muutamakin ihminen ehti kysyä, joko koen häästressiä. Minusta kysymys oli hauska, sillä en ole vielä ymmärtänyt, mitä minun olisi pitänyt stressata.

 

Morsiamen kukat. Kuva: Lentävät sardiinit.

Mutta voi mikä ihana päivä! Oli jännittävää odottaa takahuoneessa ja kuunnella oven takana pöytiin istuutuvien ystävien puheensorinaa. Juhlapaikalla oli hauskaa tekemisen meininkiä, yllätimme toisemme muutamankin sellaisen henkilön kanssa, jotka toimittivat salaisia asioitaan eivätkä ymmärtäneet törmäävänsä minuun salaperäisen oven takana. Oli jännittävää avata ovi ja seistä isäni käsipuolessa, kävellä kohti komeaa sulhasta ja samalla katsoa kaikkia rakkaita, jotka hymyilivät hyväntahtoisesti. Vihkijä oli maistraatista, ja hänpä olikin hyvin hauska mies. Ihmiset kuulemma itkivät, mutta minua pelotti, että nauran liikaa. Ja kaikki ne ihmiset olivat tulleet tapaamaan meitä! Uskomatonta! Kaikki ystävät samassa tilassa ja edessä lukematon määrä tunteja! Ja juhlaruokaa ja mahdollisuus hakea sitä ensimmäisenä! Ja kauniita puheita ja hauskoja puheita ja yllätysesityksiä ja niin lämmintä että voi mahdoton!

Ilta kului liian nopeasti. Aivan pian oli kakku leikattu, kimppu heitetty ja jalat tanssittu niin kipeiksi, että kenkien pitäminen oli mahdotonta. Poliisitkin kävivät juhlissa, mutta eivät onneksi vieneet minua pois. Ja sitten koitti hetki, jolloin silmät eivät meinanneet pysyä auki, ja lopulta päivä oli ohi.

Heti sunnuntai-aamuna pääsin takaisin tuttuihin tallirutiineihin, mutta olo on edelleenkin todella lämmin. Näissä juhlissa riittää muisteltavaa loppuelämäksi. Olo on vähän kuin jouluaaton jälkeen. On haikeaa, kun joulu tulee vasta vuoden päästä uudestaan. Mutta uusia häitä en halua, kyllä tämä on minulle kerran elämässä kokemus. Onneksi olemme saaneet jo mukavasti valokuvia ja videoita, niitä onkin tullut katsottua jo monta kierrosta.

Onnen päivä! Kuva: Lentävät sardiinit.

Käytännössä mikään arjessa ei muutu naimisissa olon myötä. Mutta silti, jollain lailla olo on erilainen, vaikka en olekaan muistanut käyttää uutta sukunimeäni tänään kuin vasta kolmannen puhelun aikana.

Nyt on hyvä jatkaa juhlatunnelmaa kohti joulua. Meillä on lumisia hevosia ja lahjaksi saatu joulukuusi. Lisäksi on virittelyä kaipaavia jouluvaloja ja vielä neulomattomia lankakeriä. Ai että.

P.S. Äitini tekemät lihapullat olivat iltapalan hitti. Äidin kertomus häistä sekä tietysti lihapullien resepti löytyvät Lentävät sardiinit -blogista, tästä linkistä.