Lumiretkillä

Minulla oli vähän pidempi ratsastustauko. Oli todella täysiä päiviä yliopistolla, sitten fyysinen vointi ei ollut aivan hyvä, jäinen maakin kiusasi jossain välissä. Nyt viimeisen viikon ajan olen kuitenkin päässyt ratsaille monen monta kertaa. Kyllä talvi on minulle parasta ratsastusaikaa. Olen ratsastanut molemmilla hevosilla. Välillä olemme olleet omieni kanssa keskenämme, välillä koko tallin voimin, välillä Nasu ja Pikkuissikka ovat tehneet yhteisretkiä. Ne ovatkin oikein toimivia yhdessä. Nasun tehtävä on johtaa käyntipätkät ja Pikkuissikka saa vetää vauhdikkaammat osuudet.

Ratsastusreitillämme on juuri nyt sopivasti pehmeää lunta. Hevoset loikkivat tietä pitkin innoissaan, ratsastajilla on turvallinen olo, sillä alla on pehmeää maata. Ja maisemat ovat niin kauniit nyt talvella. Ravi- ja laukkapätkät voi aloittaa jo ennen kuin puoli tuntia kävelyä on tullut täyteen, kova tie on muuttunut unelma-alustaksi.

Eilen kävimme Nasun, Pikkuissikan ja Pikkuissikan ihmisen kanssa lumien pudotteluretkellä. Puut olivat ehtineet taipua yön aikana lumen painosta. Menin Nasun kanssa edellä. Pudottelin lumia käsillä ja jaloilla. Nasu tuntui hoksaavan idean ja puski puita itsekin. Onneksi se ei pelkää putoavaa lunta. Näytimme aivan pian lumiukoilta. Pikkuissikka sai osansa lumesta, itse onnistuin pudottelemaan lumia sen ihmisen päälle, mutta en tahallani kuitenkaan. Välillä vetelimme reippaita pätkiä. Nasu harjoittelee parhaillaan sujuvampia laukannostoja, tuolla lailla toisen perässä ne sujuvat helpommin ja pääsen helposti kehumaan Nasua.

Tänään olikin kovasti pakkasta. Eiliset virtahevot olivat muuttuneet tasaisiksi kävelijöiksi. Ihailimme maisemia ja otimme muutamia pieniä hölkkäpätkiä, lähinnä pitääksemme itsemme lämpiminä selässä. Seilasimme metsässä ja lumiteillä varmaan reilun puolitoista tuntia. Se meni nopeasti. Tämä joulukuun valo jaksaa hämmästyttää päivä toisensa jälkeen.