Marraskuu verotti hevostilaa rankalla kouralla. Kuukauden aikana jouduimme luopumaan kahdesta hevosystävästä. Ollessani Islannissa vanhuus kukisti Mummon. Oli omituista palata kotiin, kun Mummo ei ollut vaatimassa palvelua kovalla äänellä. Lauma oli kyllä rauhallinen, mutta Nasun silmissä oli epäilevä katse. Nyt katse on pehmentynyt taas. Kotiin palattuani seurasin Asseria herkeämättä. Kaviokuume helpotti kyllä, mutta poni ei ollut edelleenkään oma itsensä. Se pystyi elämään jokseenkin mukavaa elämää kipulääkkeellä, ilman sitä se sulkeutui. Etäisyys antoi minulle perspektiiviä, ja kun näin sen kahden viikon tauon jälkeen, huomasin, ettei se ole ollut oma itsensä vähään aikaan. Se on ollut kivulias, ärtyisä ja eristäytyvä. Eläinlääkäri kävi eilen lopettamassa sen. Asseri sai kuolla kotona, minun ja miehen välissä. Sain silittää sitä sen vaipuessa uneen. Viimeisenä tekonaan se hörähti iloisesti ja pitkään, kuin sanoakseen heiheit. Lepo vaikutti siis tervetulleelta ja iloise

Terveisiä Keflavikista myrskyn keskeltä. Myrsky ilmoitti tulostaan jo eilen. Hevoset vietiin sen alta pois omaan oikeaan kotiinsa, joten projektin viimeinen päivä oli hevoseton. Aamulla oli vielä selkeää. Kävelin Perlaan kahville ja lounaalle, päivään kun sattui tulemaan lisää vapaita tunteja. Vuorilla oli satanut lunta. Näin lumivanan jatkuvan Snaefellsnesiin asti. Sitten myrsky läheni. Oli jännä seurata harmaan vyöhykkeen saapumista. Vuoret peittyivät ja sitten näki enää vain lähelle. Alkoi sataa. Parin tunnin päästä alkoi sataa vaakatasossa. Olen viimeisen Islannin yön Keflavikin lentokenttähotellissa, ihan lentokentän vieressä. Lähellä määränpäätä lentokenttäbussi alkoi heilua tuulessa. Tuulen voima yllätti vasta sitten, kun nousin bussista ulos. Olen kokenut aikaisemminkin kovia tuulia, mutten mitään näin repivää. Minun piti oikeasti keskittyä kävelemään se parisataa metriä, jotta pysyn pystyssä ja jalkani maassa. Hotellin emäntä sanoi, että lentoja on peruttu

Eilen pääsin sattumalta toteuttamaan monivuotisen haaveeni. Retkireittimme oli vähän aikaisempia päiviä lyhyempi ja pyörimme tallialueen lähistöllä. Oikein nauroin ääneen, kun huomasin, että edessä olevat ratsukot kääntyivät askellajiradalle. Edessä oli sileää pyöreää kaarta ja pitkää suoraa. Minun on tehnyt mieli ratsastaa radalla jo ensimmäisestä työpäivästä alkaen, mutta olen pitänyt haaveeni visusti piilossa. Luulen, että tunnelmani oli sama, kuin se voisi olla ensimmäistä kertaa raviradalla ajaessa. Minulla oli kerran mahdollisuus kokeilla raviradalla kaahaamista hyväkuntoisella ravihevosella, mutta jännitin niin, että jätin kokeilun väliin. Askellajirata ei jännittänyt yhtään niin paljoa, hevonen allani oli tuttu jo kahden päivän ajalta ja tuntui lukevan ajatuksiani. Hevoset menivät porukalla melkoista vauhtia, mutta eivät kuitenkaan vallan riehaantuneet. Oli hauskaa painella joitain pätkiä laukkaa ja saada kokea oikeasti vauhdikas tölttipätkä pitkällä ra

Tänään pääsin työpäivän lomassa ratsastusretkelle. Aluetta, jossa hevoset majailevat väliaikaisesti, kutsutaan Maailmanlopuksi. Maailmanloppu on tullut jo jonkin verran tutuksi, mutta tänään pääsin tutustumaan siihen laajemmin. Maailmanlopussa asuu lukemattomia kaupunkilaisten hevosia. Vaikka Islannin maaseutu on uskomaton, myös kaupunkilaisratsastajilla on asiat hyvin. Noin kymmenen tölttiminuutin päässä hevoskeskuksesta olimme yhtäkkiä luonnon keskellä. Kerrostalot katosivat vuorien ja kuivan ruohikon taakse. Menimme mäkiä ylös ja alas. Välillä otimme muutaman laukka-askeleenkin. Saavuimme järvelle, josta jatkoimme matkaa taas korkeuksiin. Ylhäällä jossain pidimme jalkautumistauon. Hevoset saivat puhaltaa ja me ihmiset ihailimme Maailmanloppua. Vaikea uskoa, että on marraskuu. Aurinko paistoi niin lämpimästi, että rohkenin vähentää vaatekerroksia jo ennen ratsaille nousua. Lämpimässä oli mukava istuskella suurilla kivillä paistattelemassa päivää, hev

Viikko on ollut ahkeraa työntekoa tallilla. Tallipäivien jälkeen olen lähinnä kirjoittanut tutkimuspäiväkirjaa ja ottanut rennosti. Välillä olen syönyt ulkona kalaa ja kakkuja, yhtenä iltana kävin lojumassa uimahallissa. Kun koitti viikonloppu ja oman tekemisen aika, Hevostilan emäntä valitsi tekemisekseen tietenkin ratsastusretken. Reykjavikin lähistöllä on useita talleja, jotka tarjoavat turisteille ratsastusmahdollisuuksia ympäri vuoden. Valitsin tallikseni Eldhestarin. Syitä oli monia: eläinlääkäri suositteli sitä meillä käydessään, hinnat vaikuttivat järkevämmiltä kuin muilla talleilla ja kyseinen paikka oli kerännyt paljon kehuja Tripadvisorissa. Kuitenkin jännitin hieman, että millainen kokemus ohjattu ratsastusretki tulisi olemaan. Olen nimittäin kuullut liian monta sellaista kauhutarinaa, jossa ratsastajia on aivan liikaa ja ryhmä ei pääse liikkumaan mihinkään. Varasin puolipäiväretken, jonka kuvauksessa painotettiin, että retki soveltuu vain sellaisille ratsastajill

Täällä minä olen ollut jo kaksi kokonaista päivää. Asun hostellissa, joten kulttuuriero kotiin verrattuna on valtava. Ikävöin nyt jo valtavasti omien eläinteni hoitoa. Välimatka tekee kuitenkin varmasti hyvää, joten otan tämän työretken osittain loman kannalta. Hostellissa on asustanut tähän mennessä rauhallista väkeä, joten olen päässyt nukkumaan aikaisin ja herännyt minuksi suhteellisen myöhään. Yhdeksi yöksi sain huoneen jopa itselleni! Heti maanantaina pääsin työn touhuun eli seuraamaan islantilaisen koululuokan hevosprojektia tallille. Hevoset eivät asu oikeasti tallilla jossa olemme, vaan ne on tuotu kauempaa vuorilta tätä projektia varten kahdeksi viikoksi. Talli sijaitsee suuremmassa hevoskeskuksessa, joka sijaitsee hauskasti uusien kerrostalojen ja kuumaisen vuoren keskellä. Täällä treenataan aktiivisesti hevosten voimaa ja askellajeja ja ratsukoita meneekin jatkuvasti siellä täällä, lähes poikkeuksetta töltillä tai laukalla. Talleja näyttää olevan loputtomasti ja suunta

Laukku on pakattu. Tutkimusluvat on pyydetty. Lomituspalapeli on kasassa. Ohjeet on jätetty. Vielä on varmasti jotain tekemättä. Viimeinen aamutallini ennen matkaa oli mielenkiintoinen. Piha oli muuttunut yön aikana peiliksi. Myös hevosaitaus oli muuttunut peiliksi. Kaaduin tarhaan kahdesti heinäkärryn kanssa. Onneksi ei sattunut. Uusina talollisina mieliimme ei ollut juolahtanut hankkia hiekkaa jääkelien varalle. Syksykin on ollut ihan hyvä. Mies lähti ostamaan hiekkaa, minä jatkoin tallihommia. Hokilliset hevoset sain tarhaan nätisti. Ne ovat onneksi kohteliaita ja alkoivat hipsutella samaan hiljaiseen tahtiin kanssani. Sain niistä tukea. Kengätön poniosasto jäi talliin aamuheinille. Olisi tehnyt mieli katsoa Asserin liikkumista, mutta aivan turha sitä on katsoa tänään. Ponin tilanne harmittaa. Onneksi täällä on osaavia ihmisiä katsomassa sen voinnin perään. Lääkkeitä on vielä jäljellä. Vaikka se näyttää voivan jo ihan hyvin, en ole kovin optimistinen sen suhtee