Siirry pääsisältöön

Vanhusten juoksukilpailu: voittaja pääsi klinikalle hoitoon


Vetkale on ollut viimeiset kuukaudet erittäin innokas liikkumaan. Puoli vuotta sitten tehty kortisonihoito sekä kengityksen muutos rullaavammaksi ovat siis auttaneet. Olen kuunnellut Vetkaleen halukkuutta liikkua ja järjestänyt maastoretket sen mukaan. Olemme maastoilleet aika paljon yhdistelmillä Vetkale-Nasu ja Nasu-Mummo. Kokeilimme ensimmäistä kertaa retkeä, jossa ovat sekä Vetkale että Mummo. Nasu tuli vielä mukaan porukan jatkoksi.

Kaikki meni hyvin, kunnes päätimme ottaa pienen laukkapätkän. Vetkale-Mummo -yhdistelmä ei kuitenkaan ollut kovin hyvä pientä laukkapätkää ajatellen. Vanhukset ryhtyivät nimittäin kilpasille vanhojen raviaikojen muistoksi.

Vauhti yltyi nopeasti todella kovaksi. Kaksikko juoksi täysillä. Siinä ei auttanut enää pyytää nätisti hiljentämään. Olisin saanut hevosen pysähtymään rumalla ohjatempulla, mutta katsoin järkevämmäksi antaa mennä hetken verran, tie kun oli suora ja pehmeä ja ainakaan kilometriin ei näyttänyt tulevan vastaan ketään. Mummo kiisi aivan Vetkaleen takana. Huusin Mummon ihmiselle: ”Saatko pysäytettyä?” Hän kuitenkin kuuli: ”Saat mennä ohi!”

Niin.

Onneksi Mummon ihminen oli Mummoa järkevämpi, eikä päästänyt Mummoa ohi. Tai sitten Vetkale ei päästänyt Mummoa ohi. Joka tapauksessa Mummo ei mennyt ohi, vaan oli lopulta rinnalla. Hepat menivät vielä hetken rinnakkain ja alkoivat sitten hyytyä. Käännyimme ja kävelimme hiljaa hölkkäävää Nasua vastaan. Paitsi että Vetkale ei kävellyt, vaan könkkäsi. Se ontui alkukesästä hoidettua jalkaa.

Sain klinikka-ajan seuraavalle viikolle eli tälle päivälle. Eilisen olin hyvin hermostunut. Vetkale on minun elämäni hevonen ja hieman hysteerisenä ajattelin, että nyt se kuolee. Järjestin sille vielä ihanan viimeisen päivän: paljon porkkanoita sekä pitkä päivä ulkona laumassa. Saatoin vähän kyynelehtiä iltatallissa.

Meillä ei ole omaa hevoskuljetuskalustoa eikä minun ajokorttini riitä vielä trailerin vetämiseen. Saimme onneksi naapurista kopin lainaan, anopin mies lähti kuskiksi ja anoppi tuli myös mukaan seuraamaan klinikkareissua. Heistä oli paljon apua. Pikku-E:n ajaminen on kyllä nyt tehtävälistan kärkijoukossa. Saimme iltapäivän ensimmäisen ajan ja Vetkale matkusti ja käyttäytyi fiksusti.



 
Taivutuskoe varikolla.



Teimme jo tutuksi tulleet taivutuskokeet varikolla. Eläinlääkärin piti kuvata jalka röntgenillä, muttei ehtinyt jalkaan asti. Laite nimittäin poksahti, eikä herännyt enää. Kaikkea sitä voi sattua. Ei reissu kuitenkaan turha ollut. Vetkale sai ensinnäkin kehuja juuri optimaalisesta lihavuuskunnosta. Olen vikonut etusen lisäksi myös toista takajalkaa, koska se on vähän erilainen kuin ennen. Se ultrattiin. Jalka ei ollut paha, mutta muutosta oli sielläkin. Etujalka oli eläinlääkärin mielestä parempi taivutuskokeen jäljiltä, kuin puoli vuotta sitten. Siihen laitettiin kortisonipiikkejä, samoin kuin takajalkaan. Joulukuussa menemme kontrollikäynnille, silloin jalat vielä kuvataan.

Kun kysyin eläinlääkäriltä, että jääkö hevonen siis henkiin, tämä purskahti nauruun. Ei kuulemma näe mitään syytä sille, miksi ei jäisi. Kun hevonen on tyytyväinen ja liikkuu oma-aloitteisesti, ei ole hätää, vaikka pikkuvikoja onkin. Jopa laukkalenkit saivat eläinlääkärin siunauksen. Laukka sopii Vetkaleen jaloille kuulemma vielä hieman ravia paremmin. Kilpailut voisimme ehkä kuitenkin jättää väliin. Nyt potilas saa olla tarhalevossa kymmenen päivää ja aloittaa sitten liikunnan asteittain.

Huh.






Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ontuva hevonen ja hämmentävät kuvat

Vetkaleen saatiin lopulta kuvattua joulukuun lopussa. Loppusyksy oli epäonninen kuvausten suhteen : röntgen pasahti ollessamme klinikalla ja sen korjaaminen vei pitkään. Mainitsin asiasta ohimennen jossain blogitekstissä ja sain huomata blogin voiman olevan valtaisa. Maksimissaan tunti siitä, kun julkaisin tekstin, sain viestin. Viestissä kysyttiin, että olenko tietoinen, että naapuritallillemme on tulossa taitava eläinlääkäri etelästä RTG:n kanssa ja että hän voi tehdä kotikäyntejä omalle tallille. Vau! Pakko oli tarttua tilaisuuteen. Eräänä joulun jälkeisenä päivänä pihaamme saapui heinäkuorma. Eläinlääkäri tuli pihaan samaan aikaan, mutta onneksi olimme kumpikin kotona. Jätin miehen purkamaan heinäkuormaa heinämiehen kanssa ja lähdin asioimaan eläinlääkärin kanssa. Mieskin tuli pian kaveriksi, niin että kyllä Vetkale sai paljon huomiota osakseen. Vetkale oli niin rauhallinen ja hyväkäytöksinen, että eläinlääkäri ei halunnut rauhoittaa sitä syyttä suotta. Vetkale seisoskelikin

Ratsastaminen raskauden aikana

Ratsastuksesta raskauden aikana liikkuu jos jonkinmoista ohjetta. Itse sain heti aluksi neuvolasta kaksi eri ohjetta: ratsastusta pitäisi välttää heti ja eihän se ole mikään, anna mennä vain. Ainakin meidän neuvolassamme nojaudutaan UKK-instituutin ohjeisiin, jossa ratsastusta ja muita äkkiliikeitä ja kaatumis- tai putoamisvaaran sisältäviä lajeja kehotetaan välttämään heti alkuunsa. Sitten on oppaita, joissa ratsastusta ja muita tärinää aiheuttavia lajeja pitää välttää loppuraskaudessa ja joidenkin oppaiden mukaan putoamislajit ovat kiellettyjä alkuraskauden jälkeen. Keskustelupalstoilla on niin monta mielipidettä kuin on kirjoittajaakin. Jotkut ystäväni ovat saaneet aikanaan neuvon jatkaa niin pitkään kuin hyvältä tuntuu. Mitä tässä nyt sitten pitäisi uskoa, miten pitäisi toimia? Alkuraskauden aikana päätin uskoa sitä kokenutta terveydenhoitajaa, joka kehotti jatkamaan lajia. Ratsastin normaalisti kotona yksi tai kaksi hevosta päivässä, Islannissa tein hyvillä mielin pitkiä rat

LUKUVINKKI Lucinda Riley: Oliivipuu

 Kirja luettu e-kirjapalvelusta Imettäminenkö pitkäveteistä puuhaa? Päivisin ei ehdi tulla tylsää, sillä esikoiselle pitää keksiä paljon tekemistä. Tämän vauvan kanssa olen osannut asennoitua hyvin ilta- ja yöimetyksiin. Ne ovat nimittäin mitä mainiointa lukuaikaa, sillä en uskalla nukahtaa vauvan viereen. Pimeässä huoneessa koukuttava e-kirja (e-kirja siksi, että sitä voi lukea pimeässä) pitää mukavasti hereillä. Latasin Lucinda Rileyn Oliivipuun  (kustantaja Bazar Kustannus) heti, kun se tuli mahdolliseksi. Hiljattain syöpään menehtynyt Riley on tullut tunnetuksi etenkin Seitsemän sisarta -kirjasarjasta, johon olen ihan koukussa. Olen koukuttunut hänen muihinkin teoksiinsa. Kirjailijan menehtyminen suretti minua kovasti ja siksi tämä uusin suomennos tuntuukin erityiseltä lahjalta.  Oliivipuu ei liity mitenkään seitsemään sisareen. Oliivipuussa ollaan kaoottisissa lomatunnelmissa, kun kirjan yksi päähenkilöistä, Helena, perii Pandoraksi kutsutun huvilan Kyproksella. Helenalla on sal