Siirry pääsisältöön

Tyttöjen poroseikkailu




Suuri osa ainakin eteläisemmästä hevosväestä taitaa suunnatta tänä viikonloppuna HIHSiin. Olen käynyt siellä viimeksi lapsena, reissu oli minulle aina vuoden kokokohta. Tänä vuonna en pääse mukaan tunnelmoimaan muuta kuin television kautta sekä teidän muiden blogien tunnelmapläjäysten siivittämänä. Parempi sekin kuin ei mitään! HIHSin sijaan jatkamme seikkailujamme täällä tuttuun tapaan. Viikonkin aikana ehtii tapahtua monenmoista.

Minulle ja Mummon ihmisille on tullut jo lähes rutiiniksi lähteä viikonloppuisin pitkälle maastoreissulle. Viime sunnuntaina lähdimme aivan tyttöporukalla, kun Nasu valikoitui ratsukseni. Nasulla oli takana muutama väsyneempi päivä. Nyt se kuitenkin käveli jo vallan ripeästi. Se otti vetohevosen roolin ihan tosissaan. Hiekkateillä otimme ravipätkän, ja Nasu jopa innostui ravaamaan reippaasti. Sen reipas ravi on yhtä nopeaa, kuin Vetkaleen rauhallinen versio. Mummo oli välillä takana ja välillä sivulla. Nasu aivan lietsoontui kilpailutuulelle, sillä hölkätessään se päätti, että Mummoa ei päästetäkään edelle! Meno pysyi kuitenkin leppoisan reippaana, ja nämä kaksi toimivat keskenään paljon järkevämmin kuin Vetkale ja Mummo yhteisretkillään.

Kävimme kaukana. Ripeän pätkän jälkeen kääntymässä silmukkalenkillä, eli mutkaisella pätkällä, jonka päässä on kääntymissilmukka. Mennessämme näin poron hyppäävän hiekkatieltä metsään, hevoset eivät tainneet huomata sitä. Ainakaan ne eivät reagoineet siihen. Palatessamme näimme, että edessämme on kokonainen porotokka. Poroja vain meni ja meni tien yli niin, että loppua ei näkynyt. Hieman mietiskelin Nasun mahdollista reaktiota poroihin, naapurin lehmät kun aiheuttivat siinä parin päivän pituisen laukkaspurtin edestakaisin tarhassa kesällä. Porot olivat kuitenkin kummallekin tammalle tuttu juttu. Niitä kyllä riittikin hevosten vanhan kodin ympäristössä. Porojen takana kulki ihminen. Vaistoni pelasivat hirviaikaan sopivalla tavalla, sillä ilmoittauduin miehelle huutaen: ”Me ollaan täällä! Älä ammu meitä!” Sitten alkoi naurattaa. Harvemmin poromiehet ampuvat hevosia tai niiden ratsastajia.

Mies eteni kaukana porojensa kanssa, mutta lopulta saavutimme hänet. Aloittelimme kohteliasta jutustelua, kunnes Mummon ihminen ja mies tajusivat tuntevansa toisensa vuosien takaa Mummon ihmisen lapsuuden kylästä, toisesta suunnasta. Siinä ihmettelimme teiden risteämistä ja juttelimme porojen kuulumisista. Emme kuulemma sekoittaneet poroerotusta, se paikka oli vasta kauempana. Olin todella iloinen hevosistamme. Koko aikana ne vain kääntelivät hieman korvia ja lisäsivät hieman käynnin tempoa.

Tänään kävin Nasun kanssa aamulenkillä. Se kuuli ja haistoi jotain, mutta eteni silti mukavasti. Aika kaukana kotoa meitä vastaan ajoi mies, joka pysäytti auton ja tuli ulos juttelemaan. Metsässä, ei niin kovin kaukana, juoksi kuulemma parhaillaan koira sekä hirvi. Mukava mies kehui Nasua todella komeaksi ja sitten suuntasimme omille teillemme, me Nasun kanssa kotiin ja mies hirvestämään.



En uskaltanut kuvata elävää poroa, joten kuvasin luun, joka on lojunut reitin varrella kauan.


Pidän näistä yllättävistä metsäkohtaamisista. Joskus saatan joutua muuttamaan hieman reittisuunnitelmia, mutta onhan se päivä huomennakin. Mukavat juttuhetket kohottavat retkien tunnelmaa. Oloni on useimmiten myös hieman ylpeä. Minä saan kulkea omia teitäni ratsun kanssa, kun muut joutuvat menemään autolla tai jalan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ontuva hevonen ja hämmentävät kuvat

Vetkaleen saatiin lopulta kuvattua joulukuun lopussa. Loppusyksy oli epäonninen kuvausten suhteen : röntgen pasahti ollessamme klinikalla ja sen korjaaminen vei pitkään. Mainitsin asiasta ohimennen jossain blogitekstissä ja sain huomata blogin voiman olevan valtaisa. Maksimissaan tunti siitä, kun julkaisin tekstin, sain viestin. Viestissä kysyttiin, että olenko tietoinen, että naapuritallillemme on tulossa taitava eläinlääkäri etelästä RTG:n kanssa ja että hän voi tehdä kotikäyntejä omalle tallille. Vau! Pakko oli tarttua tilaisuuteen. Eräänä joulun jälkeisenä päivänä pihaamme saapui heinäkuorma. Eläinlääkäri tuli pihaan samaan aikaan, mutta onneksi olimme kumpikin kotona. Jätin miehen purkamaan heinäkuormaa heinämiehen kanssa ja lähdin asioimaan eläinlääkärin kanssa. Mieskin tuli pian kaveriksi, niin että kyllä Vetkale sai paljon huomiota osakseen. Vetkale oli niin rauhallinen ja hyväkäytöksinen, että eläinlääkäri ei halunnut rauhoittaa sitä syyttä suotta. Vetkale seisoskelikin

Ratsastaminen raskauden aikana

Ratsastuksesta raskauden aikana liikkuu jos jonkinmoista ohjetta. Itse sain heti aluksi neuvolasta kaksi eri ohjetta: ratsastusta pitäisi välttää heti ja eihän se ole mikään, anna mennä vain. Ainakin meidän neuvolassamme nojaudutaan UKK-instituutin ohjeisiin, jossa ratsastusta ja muita äkkiliikeitä ja kaatumis- tai putoamisvaaran sisältäviä lajeja kehotetaan välttämään heti alkuunsa. Sitten on oppaita, joissa ratsastusta ja muita tärinää aiheuttavia lajeja pitää välttää loppuraskaudessa ja joidenkin oppaiden mukaan putoamislajit ovat kiellettyjä alkuraskauden jälkeen. Keskustelupalstoilla on niin monta mielipidettä kuin on kirjoittajaakin. Jotkut ystäväni ovat saaneet aikanaan neuvon jatkaa niin pitkään kuin hyvältä tuntuu. Mitä tässä nyt sitten pitäisi uskoa, miten pitäisi toimia? Alkuraskauden aikana päätin uskoa sitä kokenutta terveydenhoitajaa, joka kehotti jatkamaan lajia. Ratsastin normaalisti kotona yksi tai kaksi hevosta päivässä, Islannissa tein hyvillä mielin pitkiä rat

LUKUVINKKI Lucinda Riley: Oliivipuu

 Kirja luettu e-kirjapalvelusta Imettäminenkö pitkäveteistä puuhaa? Päivisin ei ehdi tulla tylsää, sillä esikoiselle pitää keksiä paljon tekemistä. Tämän vauvan kanssa olen osannut asennoitua hyvin ilta- ja yöimetyksiin. Ne ovat nimittäin mitä mainiointa lukuaikaa, sillä en uskalla nukahtaa vauvan viereen. Pimeässä huoneessa koukuttava e-kirja (e-kirja siksi, että sitä voi lukea pimeässä) pitää mukavasti hereillä. Latasin Lucinda Rileyn Oliivipuun  (kustantaja Bazar Kustannus) heti, kun se tuli mahdolliseksi. Hiljattain syöpään menehtynyt Riley on tullut tunnetuksi etenkin Seitsemän sisarta -kirjasarjasta, johon olen ihan koukussa. Olen koukuttunut hänen muihinkin teoksiinsa. Kirjailijan menehtyminen suretti minua kovasti ja siksi tämä uusin suomennos tuntuukin erityiseltä lahjalta.  Oliivipuu ei liity mitenkään seitsemään sisareen. Oliivipuussa ollaan kaoottisissa lomatunnelmissa, kun kirjan yksi päähenkilöistä, Helena, perii Pandoraksi kutsutun huvilan Kyproksella. Helenalla on sal