Siirry pääsisältöön

Huomioita ensimmäisestä syksystä maalla


Hirnakka kysyi minulta vastikään, että miten kaamoksesta selviää. Vastasin, että hyvin. Vielä ei ole varsinainen kaamos, mutta pimeämpää on jo. Tällä hetkellä valon ja pimeyden tasapaino on täydellinen. Aamulla nousen yhdessä auringon kanssa, päivät ovat vielä hyvin valoisia, mutta pimeä tulee jo varhain. Illalla on kesäkuukausia helpompaa rauhoittua nukkumaan. Uni on syvempää.







Nyt kun hevoset ovat kotona ja minä niiden kanssa, pystyn elämään helpommin sääolojen ja vuodenaikojen rytmissä. Opettajana se ei ollut mahdollista, pimeimpään aikaan oli kaikista kovin kiire ja muuten päivärytmi oli aina sama. Täällä on erilaista. Jos äkillinen lumisade estää viikonlopun ulkotyöt, voi työsuunnitelman muuttaa spontaaniksi kyläilyksi kylällä. (Kyläillä kylällä, sisäinen äidinkielenopettajani iloitsee tästä huomiosta sanojensukulaisuudesta!) Jos hevosilla on kesäkengät, mutta maa on lumessa ja jäässä, kuten nyt on, hevoset saavat lepoviikon. Minulla on kyllä kova palo ratsastamaan, mutta voin kanavoida sen vaikkapa lukemiseen. Kerrankin ehdin. Onneksi tarha on sen verran hyvässä kunnossa, että voin pitää hevosia siellä turvallisin mielin.






Jos eläisin täysin vuodenaikojen ja valon mukaan, en voisi tehdä talvella mitään. Hevoset ehtisivät ulkoilla vain hyvin vähän, jos ulkoilu rajoittuisi valoisiin tunteihin. Nyt aamuisin on vielä valoisaa, mutta kärrätessäni iltaheiniä on jo säkkipimeää. Se on hyvä syy ripustaa ulos paljon jouluvaloja. En ole tehnyt sitä vielä, mutta se on suunnitelmissa lähipäiville. Viime viikonloppuna saimme poikkeuksen pimeään, sillä revontulet loimottivat niin voimakkaasti, että ne kävivät pihavalaisimesta. Olen jo muuttanut rytmiäni vaihtamalla iltaratsastukset aamuretkiin. Niinpä istun koneen äärellä pidemmälle iltaan. On muuten aivan luksusta ehtiä ratsastamaan valoisina tunteina syksyllä muulloinkin, kun syyslomaviikolla.



Ratsastustie.


Viimeisen viikon aikana olen saanut kokea kolme vuodenaikaa: syksyn, talven ja kevään. Ensilumi satoi voimalla viime perjantaina. Viikonloppuna oli kuitenkin aurinkoista ja lumi suli valossa kuin maaliskuussa. Nyt olemme taas kelirikkosyksyssä. On muuten mielenkiintoista seurata oikeiden maatalousyrittäjien työkalenteria, jota vuodenajat määrittävät erittäin vahvasti.






Minua on väsyttänyt jokaisena muistamanani talvena. Minua väsyttää varmasti myös tänä talvena. Tänäkin talvena tulen syömään paljon konvehteja. Olen jo aloittanut niiden napsimisen. En saa liikuntaa yhtä paljon kuin kesällä, koska neulominen nyt vain on omenapuiden istutusta kevyempää touhua. Mutta ei se haittaa. Viimeistään tammikuussa kaivan taas sukset esiin. Tallityöt ja ratsastus pitävät minut jonkinlaisessa liikkeessä myös säkkipimeänä aikana.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ontuva hevonen ja hämmentävät kuvat

Vetkaleen saatiin lopulta kuvattua joulukuun lopussa. Loppusyksy oli epäonninen kuvausten suhteen : röntgen pasahti ollessamme klinikalla ja sen korjaaminen vei pitkään. Mainitsin asiasta ohimennen jossain blogitekstissä ja sain huomata blogin voiman olevan valtaisa. Maksimissaan tunti siitä, kun julkaisin tekstin, sain viestin. Viestissä kysyttiin, että olenko tietoinen, että naapuritallillemme on tulossa taitava eläinlääkäri etelästä RTG:n kanssa ja että hän voi tehdä kotikäyntejä omalle tallille. Vau! Pakko oli tarttua tilaisuuteen. Eräänä joulun jälkeisenä päivänä pihaamme saapui heinäkuorma. Eläinlääkäri tuli pihaan samaan aikaan, mutta onneksi olimme kumpikin kotona. Jätin miehen purkamaan heinäkuormaa heinämiehen kanssa ja lähdin asioimaan eläinlääkärin kanssa. Mieskin tuli pian kaveriksi, niin että kyllä Vetkale sai paljon huomiota osakseen. Vetkale oli niin rauhallinen ja hyväkäytöksinen, että eläinlääkäri ei halunnut rauhoittaa sitä syyttä suotta. Vetkale seisoskelikin

Ratsastaminen raskauden aikana

Ratsastuksesta raskauden aikana liikkuu jos jonkinmoista ohjetta. Itse sain heti aluksi neuvolasta kaksi eri ohjetta: ratsastusta pitäisi välttää heti ja eihän se ole mikään, anna mennä vain. Ainakin meidän neuvolassamme nojaudutaan UKK-instituutin ohjeisiin, jossa ratsastusta ja muita äkkiliikeitä ja kaatumis- tai putoamisvaaran sisältäviä lajeja kehotetaan välttämään heti alkuunsa. Sitten on oppaita, joissa ratsastusta ja muita tärinää aiheuttavia lajeja pitää välttää loppuraskaudessa ja joidenkin oppaiden mukaan putoamislajit ovat kiellettyjä alkuraskauden jälkeen. Keskustelupalstoilla on niin monta mielipidettä kuin on kirjoittajaakin. Jotkut ystäväni ovat saaneet aikanaan neuvon jatkaa niin pitkään kuin hyvältä tuntuu. Mitä tässä nyt sitten pitäisi uskoa, miten pitäisi toimia? Alkuraskauden aikana päätin uskoa sitä kokenutta terveydenhoitajaa, joka kehotti jatkamaan lajia. Ratsastin normaalisti kotona yksi tai kaksi hevosta päivässä, Islannissa tein hyvillä mielin pitkiä rat

LUKUVINKKI Lucinda Riley: Oliivipuu

 Kirja luettu e-kirjapalvelusta Imettäminenkö pitkäveteistä puuhaa? Päivisin ei ehdi tulla tylsää, sillä esikoiselle pitää keksiä paljon tekemistä. Tämän vauvan kanssa olen osannut asennoitua hyvin ilta- ja yöimetyksiin. Ne ovat nimittäin mitä mainiointa lukuaikaa, sillä en uskalla nukahtaa vauvan viereen. Pimeässä huoneessa koukuttava e-kirja (e-kirja siksi, että sitä voi lukea pimeässä) pitää mukavasti hereillä. Latasin Lucinda Rileyn Oliivipuun  (kustantaja Bazar Kustannus) heti, kun se tuli mahdolliseksi. Hiljattain syöpään menehtynyt Riley on tullut tunnetuksi etenkin Seitsemän sisarta -kirjasarjasta, johon olen ihan koukussa. Olen koukuttunut hänen muihinkin teoksiinsa. Kirjailijan menehtyminen suretti minua kovasti ja siksi tämä uusin suomennos tuntuukin erityiseltä lahjalta.  Oliivipuu ei liity mitenkään seitsemään sisareen. Oliivipuussa ollaan kaoottisissa lomatunnelmissa, kun kirjan yksi päähenkilöistä, Helena, perii Pandoraksi kutsutun huvilan Kyproksella. Helenalla on sal