Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2018.

Sairas poni-parka

Viime päivät ovat olleet vähän äärilaitaisia. Lauantaina elin unelmapäivää, kun sukkahousupäiset ystäväni saapuivat kaappaamaan minut mukaansa heti asiakkaideni lähdettyä. Päivän aikana sain muun muassa toimia salapoliisina, retkeillä jalan, syödä kaksi minulle valmistettua lämmintä ateriaa jälkiruokineen, läträtä ekokosmetiikalla ja mikä parasta, kikattaa ja juoruta. Polttarit todellakin katkaisivat ihanasti arjen ja sain ladattua akkujani arkeen. Seuraavana päivänä arki koitti ponin sairauden muodossa. Aiemmin viikolla olin vikonut Asserin kävelyä. Se oli minusta erilaista. Lisäksi se oli hieman tavallista ärtyisämpi. Se on talven ilman kenkiä potkuherkkyytensä takia, ja mietin, josko äkillinen kenkien poisto vaikuttaisi kävelyyn. Ystävä kysyi puhelimessa, voisiko sillä olla kaviokuume. Se kuitenkin seisoi normaalisti, liikkui ulkona, söi hyvin, kaviot olivat viileät ja digitaalipulssia ei tuntunut. Soitin varalta eläinlääkärille ja varasimme ajan viikonlopun jälkeiselle ajalle

Seuraa johtajaa - leikkiä hevosen kanssa

Islanti lähestyy ja sen takia asioita on mielen päällä ihan miljoona. Piti järjestellä asiat Islannissa (tutkimusluvat, majoitukset, matkat), mutta myös kotimaassa (lomittajat kaikille päiville, lomitusohjeet, heinätäydennys, kuiviketäydennys, rehutäydennys, tutkimuksen valmistelu, uusien apurahojen hakeminen). Vauhti alkoi hyytyä ja pidinkin viime viikon lomaa, yhtä päivää lukuun ottamatta. En siis pitänyt lomaa tallihommista, vaan kaikesta muusta. Lomatekemisenä ratsastin paljon. Suunnitteluvaihde oli kuitenkin päällä ja ratsastuksestakin meinasi tulla suorittamista. Nasu puuttui peliin eräänä pakkasaamuna ja pyysi lupaa kävellä metsän tuntemattomiin osiin. Istuin sen selässä ja annoin mennä. Siitä tuli hauska seikkailu. Ensiksi Nasu löysi uuden polkupohjan, jota en ollut huomannut. Se kulki sitä pitkin ja haukkaili välillä jäisiä mustikanvarpuja. Se kyllästyi polkuun aika nopeasti ja alkoi puskailemaan. Pohja oli melko tasaista, ja pakkanen tasoitti ja kovett

Tyttöjen poroseikkailu

Suuri osa ainakin eteläisemmästä hevosväestä taitaa suunnatta tänä viikonloppuna HIHSiin. Olen käynyt siellä viimeksi lapsena, reissu oli minulle aina vuoden kokokohta. Tänä vuonna en pääse mukaan tunnelmoimaan muuta kuin television kautta sekä teidän muiden blogien tunnelmapläjäysten siivittämänä. Parempi sekin kuin ei mitään! HIHSin sijaan jatkamme seikkailujamme täällä tuttuun tapaan. Viikonkin aikana ehtii tapahtua monenmoista. Minulle ja Mummon ihmisille on tullut jo lähes rutiiniksi lähteä viikonloppuisin pitkälle maastoreissulle. Viime sunnuntaina lähdimme aivan tyttöporukalla, kun Nasu valikoitui ratsukseni. Nasulla oli takana muutama väsyneempi päivä. Nyt se kuitenkin käveli jo vallan ripeästi. Se otti vetohevosen roolin ihan tosissaan. Hiekkateillä otimme ravipätkän, ja Nasu jopa innostui ravaamaan reippaasti. Sen reipas ravi on yhtä nopeaa, kuin Vetkaleen rauhallinen versio. Mummo oli välillä takana ja välillä sivulla. Nasu aivan lietsoontui kilpailutuulelle, sill

Herrasmies

Toinen heistä on herrasmies. Kumpi? Vetkaleen kymmenpäiväinen sairasloma tuntui pitkältä ajalta, vaikka toipilas malttoikin käyttäytyä suhteellisen järkevästi tarhalevossa. Onneksi sairasloma on nyt ohi. Olemme aloittaneet ratsastuksen Vetkaleen kanssa uudestaan, hiljalleen rasittavuutta lisäten. Ensimmäinen lenkki oli huvittavalla tavalla kauhea. Vetkale oli kerännyt virtaa ja se näkyi. Se meni pikakävelyä pitkin kapeita polkuja. Välillä meno tuntui töltiltä, vaikka suomenhevoset eivät kuulemma osaa töltätä. Nyt meno on muuttunut jo järkevämmäksi, askellajit ovat tunnistettavia. Vetkale on pitänyt laumasta hyvää huolta. Nasu ja Mummo ovat yrittäneet kiusata Pikkuissikkaa. Ne näyttävät sille hampaita ja yrittävät ajaa sen pois heiniltä. Pikkuissikka-parka joutuu välillä miettimään tosissaan, missä kannattaa seisoskella. Vetkale on kuitenkin ottanut hoitaakseen naisten väliset kinat. Jos jompikumpi tammoista yrittää hätistää Pikkuissikkaa mihinkään suuntaan, Vetkale puuttuu pe

Huomioita ensimmäisestä syksystä maalla

Hirnakka  kysyi minulta vastikään, että miten kaamoksesta selviää. Vastasin, että hyvin. Vielä ei ole varsinainen kaamos, mutta pimeämpää on jo. Tällä hetkellä valon ja pimeyden tasapaino on täydellinen. Aamulla nousen yhdessä auringon kanssa, päivät ovat vielä hyvin valoisia, mutta pimeä tulee jo varhain. Illalla on kesäkuukausia helpompaa rauhoittua nukkumaan. Uni on syvempää. Nyt kun hevoset ovat kotona ja minä niiden kanssa, pystyn elämään helpommin sääolojen ja vuodenaikojen rytmissä. Opettajana se ei ollut mahdollista, pimeimpään aikaan oli kaikista kovin kiire ja muuten päivärytmi oli aina sama. Täällä on erilaista. Jos äkillinen lumisade estää viikonlopun ulkotyöt, voi työsuunnitelman muuttaa spontaaniksi kyläilyksi kylällä. (Kyläillä kylällä, sisäinen äidinkielenopettajani iloitsee tästä huomiosta sanojensukulaisuudesta!) Jos hevosilla on kesäkengät, mutta maa on lumessa ja jäässä, kuten nyt on, hevoset saavat lepoviikon. Minulla on kyllä kova palo ratsasta

Pikuissikka saapuu laumaan

Meille muutti uusi asukki täysihoitoon! Pakkohan minun oli ottaa Pikkuissikka asumaan meille, sillä onhan se vähän outoa, että Islanti-fanin tallissa ei ole yhtään islanninhevosta. Pikkuissikan omistaja joutui käymään läpi monivaiheisen ja ”salaisen” ristikuulustelun, jossa tunnustelin, että tulemmeko toimeen. Olin vaikuttunut! Lisäksi laitoin vakoojani issikan entisen kodin tienoilla liikkeelle tarkkailemaan issikkaa ja sen ihmistä. Testi läpäistiin, Pikkuissikka muutti lauantaina, ja onhan se aivan mahtavaa. Pikkuissikan ihminen oli tutustunut blogiinkin ja lupasi minun päivitellä Pikkuissikan kuulumisia. Tässä niitä sitten tulee. Pikkuissikka saapui lauantaina iltapäivällä, pian sen jälkeen, kun olimme saaneet issikan kodin tehtyä. Raportoin suuren urakan hengästyttävistä vaiheista myöhemmin remonttiniksien kera. Pikkuissikka kävi tutustumassa talliin, mutta halusi kuitenkin heti ulos uusien laumakavereiden luo, jotka jo huutelivat kutsuvasti. Mikäs siinä, kaikki olivat kylläi

Yllätys!

Lapsuudessa en saanut lemmikkiä, koska äiti oli allerginen. Meidän piti valita koiran ja äidin välillä. Onneksi minulla oli oma hoitohevonen ja pääsin tallille lähes päivittäin. Siellä pyöri hevosten lisäksi koiria ja kissoja. Ratsastustauolla eläimet jäivät vuosiksi. Nyt ihmettelen, miten ihmeessä olen voinut elää ilman niitä. Ne ovat niin kiehtovia, että tämänhetkinen työni pyörii eläinten ympärillä kaikissa muodoissaan. Vaikka emme tekisi eläinten kanssa yhdessä mitään sen erikoisempaa, vietämme silti tunteja yhdessä, samassa tilassa. Ne järjestävät yllätysohjelmaa päiviin tai jättävät piristäviä tervehdyksiä. Varsinkin Sarvikuono rakastaa jättää minulle viestejä tietokoneelle. Yritän aina muistaa sulkea läppärin kannen poistuessani koneelta hetkeksikään. Silloin, kun en muista, käy yleensä näin: Onneksi Sarvikuono ei ollut poistanut tutkimustekstiä sanaakaan. Eräs seminaariryhmäläiseni ehdotti, että jättäisin näitä eläinten kirjoittamia kokemuksia lo

Vanhusten juoksukilpailu: voittaja pääsi klinikalle hoitoon

Vetkale on ollut viimeiset kuukaudet erittäin innokas liikkumaan. Puoli vuotta sitten tehty kortisonihoito sekä kengityksen muutos rullaavammaksi ovat siis auttaneet. Olen kuunnellut Vetkaleen halukkuutta liikkua ja järjestänyt maastoretket sen mukaan. Olemme maastoilleet aika paljon yhdistelmillä Vetkale-Nasu ja Nasu-Mummo. Kokeilimme ensimmäistä kertaa retkeä, jossa ovat sekä Vetkale että Mummo. Nasu tuli vielä mukaan porukan jatkoksi. Kaikki meni hyvin, kunnes päätimme ottaa pienen laukkapätkän. Vetkale-Mummo -yhdistelmä ei kuitenkaan ollut kovin hyvä pientä laukkapätkää ajatellen. Vanhukset ryhtyivät nimittäin kilpasille vanhojen raviaikojen muistoksi. Vauhti yltyi nopeasti todella kovaksi. Kaksikko juoksi täysillä. Siinä ei auttanut enää pyytää nätisti hiljentämään. Olisin saanut hevosen pysähtymään rumalla ohjatempulla, mutta katsoin järkevämmäksi antaa mennä hetken verran, tie kun oli suora ja pehmeä ja ainakaan kilometriin ei näyttänyt tulevan vastaan ketään. Mummo ki