Minusta
on alkanut tuntua, että yhtäkkiä kaikki tapaamani uudet ihmiset ovat
eläintenkouluttajia. Eri yhteyksissä tapaamani ihmiset tuntuvat myös tuntevan
toisensa eläinkoulutuskuvioista tai vaihtoehtoisesti
eläinavusteisuusmaailmasta. Nämä ihmiset jakavat auliisti vinkkejä sellaiseen
eläinten kanssa toimimiseen, että kaikilla on kivaa. Somessa pyörii lyhyitä
onnistumisvideoita siitä, että hevonen kantaa itseään hetken ergonomisesti tai
syö ruohoa rentona. Se on ihanaa! Ja sekin on ihanaa, että nykyään mukavan
kautta kouluttaminen alkaa olla itsestään selvää, tai ainakaan sitä ei
kyseenalaisteta! Tai sitten elän jossain omassa pehmomaailmassani, missä
tilanne on näin hyvä. Tiedän, että kulttuurit tallien välillä voivat vaihdella
suurestikin.
Koulutuksen
perusteet eivät ole mahdottomia oppia. Minäkin olen pystynyt opettamaan täysillä
ryntäävän hevoseni maastovarmaksi ja luotettavaksi retkien vetohevoseksi ja
vähentämään ponin kärryahdistusta mukavan kautta. Olen opettanut hevosen
seisomaan paikallaan, kun riimunnaru putoaa ihmiseltä maahan ja pysähtymään
jalkamerkistä. Osan näistä taidoista olen opettanut ihanan edellisen tallin
osaavan emännän avustuksella, osan Tuire Kaimion oppaiden avulla ja osan
itsekseni. Kaikki tämä on tehty pääosin positiivisella vahvisteella. Olen
tehnyt myös virheitä, kuten opettanut vahingossa hevosen kuopimaan tallissa
(piti opettaa espanjalaista käyntiä) tai poistunut kotipihasta kärryjen kanssa
liian aikaisin. Näistä virheistä voi oppia. Kuopimisenkin sain onneksi
kitkettyä pois, kärryhomman kanssa helpotin tilannetta palaamalla taaksepäin.
Yhtäkkiä
kaikkialla tapahtuu. Hevosen hyvinvointi kiinnostaa muuallakin kuin Suomessa,
hevosen roolia pohditaan pitkin maailmaa. Kesän HETI-kongressissa olin
luennolla, jonka aiheena oli hevosen hyvinvointi. Se oli tuttua juttua varmaan
meille kaikille Suomessa harrastaville hevosihmisille: hevonen pitäisi ruokkia
useammin kuin kerran päivässä, sen tulisi saada liikkua ulkona ja sillä tulisi
olla seuraa. Minulle mielenkiintoisempaa olikin tutkijoiden välinen keskustelu
hevosen roolista: onko hevosen rooli olla työväline vai aktiivinen, itsenäinen
kumppani. Hevoskulttuuri on kaivannut muutosta pehmeämpään suuntaan. Ainakin
Espanjassa on perustettu ihan hetki sitten allianssi, joka keskittyy edistämään
tervettä kommunikointia hevosen kanssa. Ryhmällä on sivu Facebookissa nimellä Ainise
- Alianza Internacional por la Interacción Saludable con Equinos.
Yhtäkkiä
blogimaailma pursuaa hevosen pehmeää kouluttamista. Osan blogiteksteistä takana
on tämä eläinkoulutusväki ja osan takana on ihan ”siviilejä”. Blogeissa
pohditaan onnistunutta koulutusta sekä kiinnitetään huomiota ajoitukseen ja
rentoon mielentilaan. Eläinkoulutusblogissa puhutaan
välillä
myös hevosten oppimisesta. Takaisin lähtöruutuun -blogissa oli hyvä kirjoitus aiheesta, ja alan ehdottomasti seuraamaan Heta Rautiaisen uutta eläinkoulutusblogia säännöllisesti. Ja juuri kun sanoin yhtenä iltana ääneen,
että hevosenkin näkökulmaa pitäisi tutkia enemmän siinä ja tässä ja tuossa,
heitti Anna Kilpeläinen postauksen, jossa eläimen näkökulman huomioon ottavia
tutkimuksia on lueteltu. Ja heti perään löysin suomalaisten toimittaman kirjan Shared Lives of Humans and Animals: Animal Agency in
the Global North, jossa pohditaan eläinten toimijuutta. En
malta odottaa, että saan sen käsiini. Ja vielä yksi asia on ihanaa, nimittäin
se, että nykykäsityksen mukaan hevonen saa ilmaista mielipiteensä ja
ajatuksensa. Se on jopa toivottavaa.
Kulttuurin
muutos näkyy lehdissäkin. Nyt on Heportteri, joka keskittyy hevosen
hyvinvointiin ja lisää hevosihmisten tietoisuutta sekä fyysiseen että
psyykkiseen hyvinvointiin liittyen. Artikkelien vuoksi nähdään vaivaa ja ne
perustuvat tutkimustietoon. Pääsin mukaan kirjoittamaan lehteä ja olen siitä
valtavan innoissani. Kirjoittaessani artikkelia hevosen hiekan syönnistä
huomasin, miten vähän vielä tiedetään siihen nähden, miten paljon luullaan.
Artikkeli löytyy Heportterin seuraavasta numerosta.
Juuri
nyt on todella mielenkiintoista harrastaa hevosia. Toki juuri nyt on myös
äärimmäisen mielenkiintoista myöskin työskennellä hevosten parissa. Kaikkea
jännittävää tapahtuu tälläkin hetkellä!
Hyvä kirjoitus ja kiitos myös blogivinkistä! Tuntuu tosiaan, että tämä pehmeä, tai positiivinen, tai miksi sitä nyt sanoisi, hevosenkoulutus on nyt nousussa ja se alkaa olla jo sosiaalisesti hyväksyttyä toimintaa. Mutta kyllä minulla on sellainen kokemus, että valtaväylä on kuitenkin edelleen sitä, että hevosen kuuluu totella tai itkeä ja totella.
VastaaPoistaSellaiset hevoset, jotka on koulutettu pakolla, ovat kyllä pääsääntöisesti tosi helppoja käsitellä. Sellaisen hevosen kanssa toimiminen saa minut kuitenkin yleensä vähän surulliseksi, koska tuntuu, että harrastan siinä yksikseni. Hevonen on paikalla olematta oikeastaan läsnä. Omani puolestaan voisivat toki olla kohteliaampiakin, mutta minusta on kiva tietää, mitä ne ajattelevat asioista.
Yksi kaverini puki tämän minusta hienosti sanoiksi sanomalla, että hän ei halua tehdä hevoselle asioita, vaan tehdä asioita hevosen kanssa. Minäkin haluaisin, että yhteinen tekemisemme olisi harrastus ei vain minulle, vaan myös hevoselle.
Noin ajattelen itsekin. Ja joskus tietenkin harmittaa, että hevonen ei välttämättä halua tehdä sitä, mitä minä haluan. Mutta aina siihen haluttomuuteen on ollut jokin syy. Minustakin on mukavaa olla läsnäolevan hevosen kanssa. Oikeastaan siinä tämän lajin hauskuus minusta onkin.
PoistaKaverisi sanoi hienosti. Yhden ystävän kanssa ollaan keskusteltu paljon siitä, että mitä asiakas saa vaikkapa sosiaalipedagogisesta hevostoiminnasta silloin, kun tekee hevosen kanssa verrattuna siihen, kun tekee hevoselle ja hevonen ei saa vaikuttaa tapahtumiin. Tulimme siihen tulokseen, että ensimmäisestä paljonkin ja jälkimmäisestä ehkä positiivisia kokemuksia, mutta todennäköisesti vain kummallisen olon.