Siirry pääsisältöön

(Yli)huolehtivainen ystävä

Ystävän sädekehä. Enää yksi lanka ja tie Mummon luokse on auki.

Mummohevosella on erityisjärjestely siihen asti, että on toipunut ruokatorven tukoksesta. Mummo ei saa toistaiseksi syödä kuivaheinää ja muut syövät sitä ulkona verkoista. Onneksi hevosten tarha on suuri ja se on helppo jakaa osiin. Mummo syö aamupuuronsa ja säilöheinäsilppunsa omassa lohkossaan, mutta ruokien jälkeen se pääsee muun lauman mukaan.

Hevoset pääsevät seurustelemaan aidan yli. Mummo siis näkee muut koko päivän ajan. Nasu on osoittautunut todelliseksi Mummon ystäväksi. Se leimautui Mummoon heti Mummon saavuttua. Se seuraa Mummoa koko ajan katseellaan ja hätääntyy, jos Mummo puuttuu porukasta. Silloin se hirnuu ja laukkaa pitkin tarhaa Mummoa etsien. Mummokin pitää Nasusta. Kun Mummo otettiin kengitykseen ja verikokeeseen sen toisena päivänä täällä, Nasu oli mukana tallissa tukemassa Mummoa.

Välillä Nasun käytös tuntuu rasittavalta. Hirnuminen ja holtiton Mummon etsintä toistuu päivästä toiseen, jos Mummo on hetkenkin kadoksissa sen näköpiiristä. Mummoa tilanne ei hetkauta niin paljon kuin Nasua, se ottaa asiat tyynesti. Kun Nasu säheltää, ruunat ehtivät ahmia ison osan heinistä. Jos tuon Nasulle omat heinät Mummoa vastapäätä, ruunat tulevat silti ryöstöretkelle. Yksin Nasu tuskastuu. Heiniä on useassa paikassa, mutta Nasu haluaa syödä Vetkaleen kanssa samasta kasasta. Nasu ei pistä ruunille vastaan, kun ne rohmuavat heiniä. Se myös kävelee paljon. Se kävelee heiniltä Mummon portille ja takaisin. Kun heinät ovat loppu, se kävelee aikansa kuluksi. Välillä hetki sen entisen parhaan ystävän Vetkaleen seurassa kelpaa, mutta pian tulee kiire Mummoa odottamaan. Sitten kävellään taas. Ja kun portti tarhojen välissä aukeaa, Nasu on siitä suureellisen iloinen. Toki Mummoa tervehdittyään se ensiksi nuolee Mummon puuroastiasta viimeisetkin pisarat. Loppuillan ne kulkevat Mummon kanssa peräkanaa ja seurustelevat. Vetkale ja Asserikin tervehtivät Mummoa ja viettävät välillä aikaa tammojen seurassa, mutta jatkavat sitten omia reittejään.

Ei Nasun käytös kuitenkaan kovin kummallista ole. Eikö suurimmalla osalla meistä ole joku ihminen, josta pitää vähän enemmän kuin muista? Tietysti oma puoliso on sellainen ihminen. Usein myös ystäväpiirissä, työpaikalla tai harrastusporukoissa on sellainen joku, jonka kanssa synkkaa hieman muita paremmin. On hauskempaa ja helpompaa, hommat sujuvat. Kun tämä joku ei sitten tulekaan paikalle tavalliseen tapaansa tai yhteydenpito on ollut harvinaisen hiljaista, saattaa tuntua tyhjältä tai jopa huolestuneelta. Jos poissaolo tai hiljaisuus pitkittyy tai toisen olemus muuttuu vaisuksi, huoli suurenee. Eikö silloin häntä pidä vähän enemmän silmällä, kiinnitä hieman enemmän huomiota ilmeisiin ja eleisiin? Eikö silloin saatakin nousta huoli siitä, onko toinen loukannut itsensä, tai sairastapauksissa mielessä pyörii sairauden mahdollinen vakavuus. Ja jos on taipuvainen kantamaan toistenkin murheita, saattaa oma ruokahalu kadota ja keskittymiskyky heikentyä… Ilman, että siitä oli yhtään apua sille toiselle.

Tämän oivalluksen jälkeen Nasun käytös ei tunnu enää rasittavalta. Käyn aina välillä silittelemässä sitä ja kertomassa, että Mummoa autetaan ja että asiat järjestyvät ja että Nasu auttaisi Mummoa nyt kaikista parhaiten rauhoittumalla ja viettämällä iloista hevosen elämää. Eihän Nasu minun sanojani ymmärrä, mutta tunteen sanojen takana kyllä. Sanoistani huolimatta se jatkaa huolehtimista edelleen. Minun tehtäväni on nyt järjestää sen elämä mahdollisimman mukavaksi, levolliseksi ja normaaliksi.

Kommentit

  1. Hevosten kanssa ei tylsää hetkeä koe. Mukavasti kirjoitat, laitan linkin talteen !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Hevosvuosieni aikana ei ole tylsyys päässyt vielä kertaakaan yllättämään. Kiitos, täysin samat sanat sinun blogisi osalta!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ontuva hevonen ja hämmentävät kuvat

Vetkaleen saatiin lopulta kuvattua joulukuun lopussa. Loppusyksy oli epäonninen kuvausten suhteen : röntgen pasahti ollessamme klinikalla ja sen korjaaminen vei pitkään. Mainitsin asiasta ohimennen jossain blogitekstissä ja sain huomata blogin voiman olevan valtaisa. Maksimissaan tunti siitä, kun julkaisin tekstin, sain viestin. Viestissä kysyttiin, että olenko tietoinen, että naapuritallillemme on tulossa taitava eläinlääkäri etelästä RTG:n kanssa ja että hän voi tehdä kotikäyntejä omalle tallille. Vau! Pakko oli tarttua tilaisuuteen. Eräänä joulun jälkeisenä päivänä pihaamme saapui heinäkuorma. Eläinlääkäri tuli pihaan samaan aikaan, mutta onneksi olimme kumpikin kotona. Jätin miehen purkamaan heinäkuormaa heinämiehen kanssa ja lähdin asioimaan eläinlääkärin kanssa. Mieskin tuli pian kaveriksi, niin että kyllä Vetkale sai paljon huomiota osakseen. Vetkale oli niin rauhallinen ja hyväkäytöksinen, että eläinlääkäri ei halunnut rauhoittaa sitä syyttä suotta. Vetkale seisoskelikin

Ratsastaminen raskauden aikana

Ratsastuksesta raskauden aikana liikkuu jos jonkinmoista ohjetta. Itse sain heti aluksi neuvolasta kaksi eri ohjetta: ratsastusta pitäisi välttää heti ja eihän se ole mikään, anna mennä vain. Ainakin meidän neuvolassamme nojaudutaan UKK-instituutin ohjeisiin, jossa ratsastusta ja muita äkkiliikeitä ja kaatumis- tai putoamisvaaran sisältäviä lajeja kehotetaan välttämään heti alkuunsa. Sitten on oppaita, joissa ratsastusta ja muita tärinää aiheuttavia lajeja pitää välttää loppuraskaudessa ja joidenkin oppaiden mukaan putoamislajit ovat kiellettyjä alkuraskauden jälkeen. Keskustelupalstoilla on niin monta mielipidettä kuin on kirjoittajaakin. Jotkut ystäväni ovat saaneet aikanaan neuvon jatkaa niin pitkään kuin hyvältä tuntuu. Mitä tässä nyt sitten pitäisi uskoa, miten pitäisi toimia? Alkuraskauden aikana päätin uskoa sitä kokenutta terveydenhoitajaa, joka kehotti jatkamaan lajia. Ratsastin normaalisti kotona yksi tai kaksi hevosta päivässä, Islannissa tein hyvillä mielin pitkiä rat

LUKUVINKKI Lucinda Riley: Oliivipuu

 Kirja luettu e-kirjapalvelusta Imettäminenkö pitkäveteistä puuhaa? Päivisin ei ehdi tulla tylsää, sillä esikoiselle pitää keksiä paljon tekemistä. Tämän vauvan kanssa olen osannut asennoitua hyvin ilta- ja yöimetyksiin. Ne ovat nimittäin mitä mainiointa lukuaikaa, sillä en uskalla nukahtaa vauvan viereen. Pimeässä huoneessa koukuttava e-kirja (e-kirja siksi, että sitä voi lukea pimeässä) pitää mukavasti hereillä. Latasin Lucinda Rileyn Oliivipuun  (kustantaja Bazar Kustannus) heti, kun se tuli mahdolliseksi. Hiljattain syöpään menehtynyt Riley on tullut tunnetuksi etenkin Seitsemän sisarta -kirjasarjasta, johon olen ihan koukussa. Olen koukuttunut hänen muihinkin teoksiinsa. Kirjailijan menehtyminen suretti minua kovasti ja siksi tämä uusin suomennos tuntuukin erityiseltä lahjalta.  Oliivipuu ei liity mitenkään seitsemään sisareen. Oliivipuussa ollaan kaoottisissa lomatunnelmissa, kun kirjan yksi päähenkilöistä, Helena, perii Pandoraksi kutsutun huvilan Kyproksella. Helenalla on sal