Siirry pääsisältöön

Unettomia kauhun öitä hevostilalla


Meille muutti uusi hevonen. Mummohevonen tuli meille täysihoitoon. Tunsin hevosen ja omistajan ennestään, molemmat tiesin mukaviksi. Totesimme jo etukäteen Mummohevosen olevan kiltti ja helppohoitoinen.

Mummohevonen saapui onnistuneesti. Se lepäsi yön karsinassa rauhallisesti, aamulla se meni muun porukan sekaan. Tunnelma pysyi rauhallisena koko päivän. Ponikaan ei pomottanut Mummoa. Yllätyksekseni Nasu ripustautui siihen heti. Se seurasi Mummoa koko päivän, Mummolla ei ollut hetken rauhaa.

Illalla vein Mummon sisään ennen Nasua. Nasu kiljui ulkona Mummolle ja veti muutaman kierroksen laukkaa Mummoa etsien. Mummo vastasi tallista. Kun kaikki olivat tallissa, aikeenani oli jakaa iltaheinät ja lähteä sitten hakemaan miestä lentokentältä. Jaoin heinät, lentokentälle en päässyt.

Meillä on neljä karsinaa ja Mummo sai heinät ensin. Kun kolme muuta oli heinitetty, Mummolla oli jo tilanne päällä. Se heilui kummallisesti, ei ollut heinäkasalla eikä juomakupilla vaan kolisteli nurkassa. Pää heilui ylös alas, suu oli auki, limaa valui sieraimista ja Mummo örisi. Mummolla oli heinää jumissa kurkussa. Se korosti hätäänsä kuoputtamalla maata ja heijaamalla asentoaan.

Soitin päivystävälle eläinlääkärille. Eläinlääkäri lupasi tulla paikalle, mutta siihen menisi hetki. En kuulemma voisi tehdä muuta, kuin ottaa kaikki heinät pois, seurata tilannetta ja odottaa. Soitin myös hevosen omistajalle, hän lähti tulemaan heti. Puheluiden jälkeen Mummohevonen meni makuulle. Pelkäsin sen tekevän kuolemaa. Makuultaan se venytteli päätä, ja sai ilmeisesti ainakin osan tukoksesta liikahtamaan. Sen hengitys helpottui, örinä väheni ja se nousi takaisin seisomaan. Se jäi apaattisena paikalleen.

Lopulta omistaja pääsi paikalle ja sitten eläinlääkäri. Eläinlääkäri tutki Mummon läpikotaisin. Diagnoosi oli tukos ruokatorvessa. Tukos näytti olevan ohitse, mutta vaarana oli keuhkokuume, mikäli ruokaa olisi kulkeutunut väärään paikkaan. Mummo sai antibiootit. Sain ruokintaohjeet: puuroja, tuoretta nurmikkoa, kostutettua heinää vähän kerrallaan ja hiljalleen lisäten.

Eläinlääkäri lähti, Mummon omistaja lähti, minäkin uskalsin mennä nukkumaan. Paitsi että en saanut unta. Seuraavana päivänä noudatimme uutta ruokavaliota: puuroa, ruohoa, kourallinen heinää. Mummon kenkä irtosi, mutta onneksi kengittäjä oli tulossa kengittämään Mummoa samana päivänä. Eläinlääkäri kävi ottamassa vielä verinäytteen. Koska vointi oli hyvä, sovimme, että kokeilen pian toista kourallista heinää.

Eläinlääkäri meni ja tein työtä käskettyä. Mummo ei niellytkään kourallista hyvin, vaan alkoi örisemään uudestaan. Heijaus kuitenkin puuttui. Soitin eläinlääkärille, joka oli jo ehtinyt seuraavaan toimenpiteeseen. Hän totesi, että oireiden uusittua Mummon ruokatorvi pitää tyhjentää letkuttamalla ja sen tekisi toinen eläinlääkäri illalla. Päivä meni odotellessa ja Mummoa kytätessä. Koska vointi oli kuitenkin jo parempi, annoin kengittäjän kengittää sen ja laskin sen sitten tarhaan muiden kanssa odottamaan. Jossain vaiheessa säätämistä anoppi toi raparperin ja jäi auttamaan tallihommiin.

Soitin uudelle eläinlääkärille ja kysyin aika-arviota. Aikaa saapumiseen menisi tunnista kahteen. Raju ukkonen lähestyi, otin kaikki hevoset sisään odottamaan. Kissoille oli sovittu aika eläinlääkäriin, molemmat rokotettiin ja toinen kastroitiin. Mies vei kissat.

Sitten piti saada odottavan aika kulumaan. Istutin sen raparperin. Katsoimme Mummon omistajan kanssa koostetta Kunkkareista. Ukkonen katkaisi sähköt, joten emme katsoneet sitä enää. Onneksi hevoset olivat sisällä, sillä tarhakin oli sähkötön. Katsoimme livelähetystä raveista etelästä ja kannustimme ystävän isää ja hänen hevostaan. Hienolta näytti muuten, mutta hevonen laukkasi. Jyrisi pahasti. Eläinlääkäri saapui. Emme saaneet valoja talliin. Saimme kuitenkin leveät ovet auki ja hevosen avointen ovien eteen niin, että eläinlääkäri näki työskennellä. Onneksi pohjoisen päivä on edelleen pitkä, vaikka ollaan jo elokuussa.

Eläinlääkäri rauhoitti Mummon. Testatessaan letkua hän onneksi huomasi, että rauhoittavaa tarvitaan lisää. Nasu rymisteli huolissaan Mummosta. Ruunat olivat rauhassa. Juuri operaation alkaessa valot palautuivat. Eläinlääkäri sai letkun ruokatorveen, me autoimme pääpuolessa. Näytti ja kuulosti hurjalta, mutta me ihmiset osasimme toimia rauhallisesti. Jopa Nasu rauhoittui, oli aivan hiljaista.

Letkutus onnistui. Sen jälkeen Mummo alkoi mennä holtittomaksi. Pidimme sitä pystyssä sen omistajan kanssa. Mies saapui eläinlääkäristä ja tuli avuksi. Mummo pääsi karsinaan askel kerrallaan. Kissan leikkaus oli mennyt hyvin.

Eläinlääkäri epäili vanhan hevosen hampaita ja siirtymää laitumelta heinäruokintaan syinä tukokseen. Kuuntelimme vielä uudet ohjeet ruokintaan. Ruoan pitäisi olla viherpellettiä turvotettuna, säilöttyä ruohosilppua ja tuoretta ruohoa. Jäimme vielä tekemään toimintasuunnitelmaa ruokintaan. Halusin vilkaista nopeasti Tiikerin vointia kastroinnin jäljiltä. En nähnyt sitä missään talossa. En nähnyt miestäkään, paitsi tullessani ulos. Tiikeri, jonka olisi pitänyt olla tokkurainen leikkauksesta, oli löytänyt pakoreitin ulos talosta. Mies etsi sitä pihalla.

Hevosen letkutus ei vielä tuntunut romahduttavalta. Tiikerin katoaminen tuntui. Miten lääkehuuruissa oleva kissa voisi selvitä ulkona juuri tikatun haavan kanssa? Näimme siitä vilahduksia, mutta se oli meille liian nopea. Metsässä sitä etsiessäni tuli raivokas itku väsymyksestä ja turhautumisesta.

Etsimme, huhuilimme, mutta ei se auttanut. Mummon omistaja laittoi ruokahoukuttimia ja auttoi etsinnöissä. Samalla keräsimme Mummolle tuoretta ruohoa ämpäreihin odottamaan sitä, että se saa syödä rauhoituksen jälkeen. Yömyöhään Mummon omistaja lähti pyöräilemään kotiin. Minä en voinut mennä nukkumaan, koska etsin Tiikeriä. En löytänyt sitä mistään. Jäin odottamaan terassille, kuljin neuroottisena varastojen ja tallin väliä. Näin kissan hevosten tarhassa, mutta se olikin naapurin kissa.

Nukahdin uupuneena ja ehdin nukkua muutaman tunnin. Tiikeri ei ollut käynyt syömässä. Sarvikuono maukui, koska sillä oli ikävä Tiikeriä. Itketti ja huoletti. Hoidin hevoset. Houkuttelin Mummoa syömään antibiootteja. Ruiskutus suuhun oli haastavaa, koska Mummon leuka oli murtunut ennen nykyistä omistajaa. Se ei halunnut minun työskentelevän leuan alueella. Kuumeen se antoi onneksi mitata. Kuumetta ei ollut. Pellettipuuroa se ei oikein suostunut syömään.

Päivän kulutimme etsien Tiikeriä. Pelkäsin sen jääneen kiinni johonkin leikkauspuvussa. Lähimetsä tuli tutuksi. Siellä oli isoja mustikoita ja itikoita, Tiikeriä ei näkynyt.

Edellistä iltaa pahempi ukkonen lähestyi kovaa vauhtia ja tarhakin lainehti vettä rankkasateessa. Yleensä hevoseni eivät ukkosta pelkää, mutta nyt nekin pomppivat. Otimme miehen kanssa hevoset sisään päiväheinille. Mummo käveli Nasun perässä, mutta Nasu hätääntyi, kun ei nähnyt Mummoa hetkeen. Se pääsi mieheltä irti karsinan oven raosta ja meni pihalle etsimään Mummoa. Otin Mummon narun päähän ja kävimme sen kanssa hakemassa Nasun rauhallisesti.

Olin litimärkä. Kun kaikilla oli jotain syötävää, pääsin suihkuun. Olo oli itkuinen ja väsynyt. Tiikeriä ei edelleenkään näkynyt, ja ukkonen ja rankkasade söivät toivoa.

Sateen jälkeen halusin jotain rauhoittavaa tekemistä surun keskelle. Ehdotin miehelle, että otamme Mummohevosen ja Nasun leikkaamaan nurmikkoa yhdessä. Ruunilla oli mukavaa keskenään tarhassa. Hevosten syöminen rauhoitti. Hetken siinä oltuamme Tiikeri marssi kotiin muina kissoina.

Väsynyt ja nälkäinen karkulainen.

Veimme hevoset tarhaan ja sitten aloimme pyydystyspuuhiin. Haimme tuoretta säilykettä ja kissanminttupurkin. Tiikeri makoili heinäkasan päällä. Jäin istumaan alaheinille tarvikkeiden kanssa. Kastunut ja Uuno Turhapuron näköinen Tiikeri hiipi syliini syömään verkkoasussaan. Kaappasin sen syliin ja sain osalleni hurjaa tassujen viuhtonaa. Sain sen kuitenkin sisälle tarkastettavaksi. Se näytti olevan hyvässä kunnossa, mutta aivan hurjan nälkäinen. Se ahmi. Sitten se meni saunaan. Se oli vähän kummallinen. Hengitys oli raskasta ja se haki asentoa. Mies vei sen varalta päivystykseen tarkistettavaksi. Minä jäin seuraamaan hevosia ja puuhastelemaan niiden kanssa. Mies ja Tiikeri tulivat kotiin. Tiikerillä oli kaikki hyvin, haava ei ollut auennut. Raskas hengitys johtui kivusta. Se ei ollut ihme, sillä edellisen kipulääkkeen se oli saanut juuri ennen karkumatkaa.

Suru muuttui iloksi. Hevosten hoidon jälkeen ilta meni Tiikerin vieressä. Sain nukuttua hyvin. Aamulla järjestin Mummolle oman ruoka-aitauksen, jossa se saa seurustella Nasun kanssa aidan yli, mutta ei pääse käsiksi kuivaheinään. Se pääsee muiden seuraan, kun muut ovat ruokansa syöneet. Nasu vartioi sitä tarkasti ja lohduttaa sitä. 

Mummon omistaja laittoi minulle viestin: ”Semmonen tuli mieleen, että kun kaikesta pitää löytää jotain positiivista: Mieti miten paljon matskua sinun blogiin!”.


Kommentit

  1. Lyhyessä ajassa voi tapahtua paljon noille niin rakkaille ystäville ja kaikki yleensä vielä yhtä aikaa. Kummasti ihmisestä löytyy tsemppiä ja voimaa, kun on tilanne päällä. Onneksi laumassanne tilanne päättyi hyvin. Ihana blogi sinulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, jotenkin asiat usein kasautuvat. Kiitos kivasta viestistä!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ontuva hevonen ja hämmentävät kuvat

Vetkaleen saatiin lopulta kuvattua joulukuun lopussa. Loppusyksy oli epäonninen kuvausten suhteen : röntgen pasahti ollessamme klinikalla ja sen korjaaminen vei pitkään. Mainitsin asiasta ohimennen jossain blogitekstissä ja sain huomata blogin voiman olevan valtaisa. Maksimissaan tunti siitä, kun julkaisin tekstin, sain viestin. Viestissä kysyttiin, että olenko tietoinen, että naapuritallillemme on tulossa taitava eläinlääkäri etelästä RTG:n kanssa ja että hän voi tehdä kotikäyntejä omalle tallille. Vau! Pakko oli tarttua tilaisuuteen. Eräänä joulun jälkeisenä päivänä pihaamme saapui heinäkuorma. Eläinlääkäri tuli pihaan samaan aikaan, mutta onneksi olimme kumpikin kotona. Jätin miehen purkamaan heinäkuormaa heinämiehen kanssa ja lähdin asioimaan eläinlääkärin kanssa. Mieskin tuli pian kaveriksi, niin että kyllä Vetkale sai paljon huomiota osakseen. Vetkale oli niin rauhallinen ja hyväkäytöksinen, että eläinlääkäri ei halunnut rauhoittaa sitä syyttä suotta. Vetkale seisoskelikin

Ratsastaminen raskauden aikana

Ratsastuksesta raskauden aikana liikkuu jos jonkinmoista ohjetta. Itse sain heti aluksi neuvolasta kaksi eri ohjetta: ratsastusta pitäisi välttää heti ja eihän se ole mikään, anna mennä vain. Ainakin meidän neuvolassamme nojaudutaan UKK-instituutin ohjeisiin, jossa ratsastusta ja muita äkkiliikeitä ja kaatumis- tai putoamisvaaran sisältäviä lajeja kehotetaan välttämään heti alkuunsa. Sitten on oppaita, joissa ratsastusta ja muita tärinää aiheuttavia lajeja pitää välttää loppuraskaudessa ja joidenkin oppaiden mukaan putoamislajit ovat kiellettyjä alkuraskauden jälkeen. Keskustelupalstoilla on niin monta mielipidettä kuin on kirjoittajaakin. Jotkut ystäväni ovat saaneet aikanaan neuvon jatkaa niin pitkään kuin hyvältä tuntuu. Mitä tässä nyt sitten pitäisi uskoa, miten pitäisi toimia? Alkuraskauden aikana päätin uskoa sitä kokenutta terveydenhoitajaa, joka kehotti jatkamaan lajia. Ratsastin normaalisti kotona yksi tai kaksi hevosta päivässä, Islannissa tein hyvillä mielin pitkiä rat

LUKUVINKKI Lucinda Riley: Oliivipuu

 Kirja luettu e-kirjapalvelusta Imettäminenkö pitkäveteistä puuhaa? Päivisin ei ehdi tulla tylsää, sillä esikoiselle pitää keksiä paljon tekemistä. Tämän vauvan kanssa olen osannut asennoitua hyvin ilta- ja yöimetyksiin. Ne ovat nimittäin mitä mainiointa lukuaikaa, sillä en uskalla nukahtaa vauvan viereen. Pimeässä huoneessa koukuttava e-kirja (e-kirja siksi, että sitä voi lukea pimeässä) pitää mukavasti hereillä. Latasin Lucinda Rileyn Oliivipuun  (kustantaja Bazar Kustannus) heti, kun se tuli mahdolliseksi. Hiljattain syöpään menehtynyt Riley on tullut tunnetuksi etenkin Seitsemän sisarta -kirjasarjasta, johon olen ihan koukussa. Olen koukuttunut hänen muihinkin teoksiinsa. Kirjailijan menehtyminen suretti minua kovasti ja siksi tämä uusin suomennos tuntuukin erityiseltä lahjalta.  Oliivipuu ei liity mitenkään seitsemään sisareen. Oliivipuussa ollaan kaoottisissa lomatunnelmissa, kun kirjan yksi päähenkilöistä, Helena, perii Pandoraksi kutsutun huvilan Kyproksella. Helenalla on sal