Siirry pääsisältöön

Illalla


Olen mieltänyt itseni vuosien ajan aamuihmiseksi. Sitä olen ollutkin. Aamun tunnit ovat olleet ne päivän parhaat. Kun herää varhain, päivä ei mene hukkaan. Edelleen olen kaikista tuotteliaisin aamulla, mutta myös illat ovat alkaneet tuntua entistä tärkeämmiltä.

Kirjoitin aiemmassa tekstissäni, että vaikka elämä on muuten tasapainossa, unirytmi ei ole täysin kohdallaan. Eihän täällä malta mennä nukkumaan! Ensinnäkin eläimiä on ihan pakko seurata. Hevoset saavat iltavillistyksen kuuden jälkeen illalla. Koko nelikko juoksee rallia. Ruunat johdattavat porukkaa edessä ja takana. Ponikin yltyy suorastaan loikkimaan! Rallia on hauska katsoa ponin takia ja siksi, koska hevoset eivät ole peloissaan. Niillä (ainakin ruunilla) näyttää olevan hauskaa. Ja iltatallissa saa menemään yllättävän paljon aikaa ihan hevosten kanssa jutusteluun. Jos on ollut muuten hektistä, ajanvietto iltatallissa rauhoittaa varmasti.













Kissojakin täytyy seurata. Illalla nekin heräilevät päiväuniltaan ja aloittavat villit leikkinsä. Sanotaan, että kissa on yksineläjä eikä kaipaa toista kissaa seurakseen. Meidän kissojemme kohdalla olen erittäin tyytyväinen siitä, että niillä on toisensa. Vaikka minustakin on hauskaa leikkiä kissojen kanssa, en ole aivan niin viihdyttävä ja nopea kuin ne toivoisivat. Niinpä ne leikkivät keskenään.


Kun on katsonut tarpeeksi hevosia ja kissoja, täytyy katsoa pihaa. Se näyttää joka ilta eriltä. Nyt se tuntuu aivan uudelta, sillä lopultakin tulee pimeää. Ja viileää! Kuulun siihen ryhmään, joka riemuitsee siitä, että saa pukea villapaidan päälle. Virittelimme puutarhavalot lauantaisten juhlien kunniaksi, joten piha näyttää juhlavalta. Voisin kehitellä jotain myös koristamaan tallia. Ja aivan pian alkaa revontulisesonki. Eli pilvettöminä iltoina pitää istuskella niska kenossa ja tuijottaa taivasta. Mies ostikin pihavalot aikanaan valaistakseen jokailtaisia revontulihetkiäni.






Opettajavuosina omasta iltahetkestä tuli minulle tärkeä. Kun päivän ajan on läsnä toisille, pitää olla ainakin yksi hetki ihan vain itselle. Tietysti hevostelu on omaa aikaa, mutta siinäkin olen läsnä hevoselle. Oma hetkeni on yleensä neulomista, lueskelua tai palapelin kasaamista. Viisitoista minuuttiakin riittää, pääasia on, että saan olla olematta läsnä kenellekään.

Nyt vapaavuodella koulusta oman hetkeni ei tarvitse olla nimenomaan illalla. Koska voin rakentaa päiväni itse, voi hetki olla milloin tahansa. Ja iltaisin ei oikein enää ehdikään, kun on noita havainnointikiireitä.

Kommentit

  1. Ihanat iltavillit ja tunnelmalliset iltatallit, pystyn niin hyvin samaistumaan tunnelmaasi. Hevoset oppii tuntemaan ihan eri tavalla kun ne ovat siinä liki.

    Oma hetki on tärkeä, itse kuormitun valtavasti liiasta 'sosiaalisuudesta' ja tarvitsen mielen tyhjennyshetkeni. Sairastamisen myötä yhä useammin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on mahdollisuus ottaa niitä omia hetkiä. Voisin kuvitella, että se ei käy aivan yhtä helposti esimerkiksi perheissä, joissa on pieniä lapsia. Niin mukavaa kuin ihmisten tapaaminen onkin, jossain pisteessä tulee väsymys ja on pakko saada olla yksin.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ontuva hevonen ja hämmentävät kuvat

Vetkaleen saatiin lopulta kuvattua joulukuun lopussa. Loppusyksy oli epäonninen kuvausten suhteen : röntgen pasahti ollessamme klinikalla ja sen korjaaminen vei pitkään. Mainitsin asiasta ohimennen jossain blogitekstissä ja sain huomata blogin voiman olevan valtaisa. Maksimissaan tunti siitä, kun julkaisin tekstin, sain viestin. Viestissä kysyttiin, että olenko tietoinen, että naapuritallillemme on tulossa taitava eläinlääkäri etelästä RTG:n kanssa ja että hän voi tehdä kotikäyntejä omalle tallille. Vau! Pakko oli tarttua tilaisuuteen. Eräänä joulun jälkeisenä päivänä pihaamme saapui heinäkuorma. Eläinlääkäri tuli pihaan samaan aikaan, mutta onneksi olimme kumpikin kotona. Jätin miehen purkamaan heinäkuormaa heinämiehen kanssa ja lähdin asioimaan eläinlääkärin kanssa. Mieskin tuli pian kaveriksi, niin että kyllä Vetkale sai paljon huomiota osakseen. Vetkale oli niin rauhallinen ja hyväkäytöksinen, että eläinlääkäri ei halunnut rauhoittaa sitä syyttä suotta. Vetkale seisoskelikin

Ratsastaminen raskauden aikana

Ratsastuksesta raskauden aikana liikkuu jos jonkinmoista ohjetta. Itse sain heti aluksi neuvolasta kaksi eri ohjetta: ratsastusta pitäisi välttää heti ja eihän se ole mikään, anna mennä vain. Ainakin meidän neuvolassamme nojaudutaan UKK-instituutin ohjeisiin, jossa ratsastusta ja muita äkkiliikeitä ja kaatumis- tai putoamisvaaran sisältäviä lajeja kehotetaan välttämään heti alkuunsa. Sitten on oppaita, joissa ratsastusta ja muita tärinää aiheuttavia lajeja pitää välttää loppuraskaudessa ja joidenkin oppaiden mukaan putoamislajit ovat kiellettyjä alkuraskauden jälkeen. Keskustelupalstoilla on niin monta mielipidettä kuin on kirjoittajaakin. Jotkut ystäväni ovat saaneet aikanaan neuvon jatkaa niin pitkään kuin hyvältä tuntuu. Mitä tässä nyt sitten pitäisi uskoa, miten pitäisi toimia? Alkuraskauden aikana päätin uskoa sitä kokenutta terveydenhoitajaa, joka kehotti jatkamaan lajia. Ratsastin normaalisti kotona yksi tai kaksi hevosta päivässä, Islannissa tein hyvillä mielin pitkiä rat

LUKUVINKKI Lucinda Riley: Oliivipuu

 Kirja luettu e-kirjapalvelusta Imettäminenkö pitkäveteistä puuhaa? Päivisin ei ehdi tulla tylsää, sillä esikoiselle pitää keksiä paljon tekemistä. Tämän vauvan kanssa olen osannut asennoitua hyvin ilta- ja yöimetyksiin. Ne ovat nimittäin mitä mainiointa lukuaikaa, sillä en uskalla nukahtaa vauvan viereen. Pimeässä huoneessa koukuttava e-kirja (e-kirja siksi, että sitä voi lukea pimeässä) pitää mukavasti hereillä. Latasin Lucinda Rileyn Oliivipuun  (kustantaja Bazar Kustannus) heti, kun se tuli mahdolliseksi. Hiljattain syöpään menehtynyt Riley on tullut tunnetuksi etenkin Seitsemän sisarta -kirjasarjasta, johon olen ihan koukussa. Olen koukuttunut hänen muihinkin teoksiinsa. Kirjailijan menehtyminen suretti minua kovasti ja siksi tämä uusin suomennos tuntuukin erityiseltä lahjalta.  Oliivipuu ei liity mitenkään seitsemään sisareen. Oliivipuussa ollaan kaoottisissa lomatunnelmissa, kun kirjan yksi päähenkilöistä, Helena, perii Pandoraksi kutsutun huvilan Kyproksella. Helenalla on sal