Illalla

Olen mieltänyt itseni vuosien ajan aamuihmiseksi. Sitä olen ollutkin. Aamun tunnit ovat olleet ne päivän parhaat. Kun herää varhain, päivä ei mene hukkaan. Edelleen olen kaikista tuotteliaisin aamulla, mutta myös illat ovat alkaneet tuntua entistä tärkeämmiltä.

Kirjoitin aiemmassa tekstissäni, että vaikka elämä on muuten tasapainossa, unirytmi ei ole täysin kohdallaan. Eihän täällä malta mennä nukkumaan! Ensinnäkin eläimiä on ihan pakko seurata. Hevoset saavat iltavillistyksen kuuden jälkeen illalla. Koko nelikko juoksee rallia. Ruunat johdattavat porukkaa edessä ja takana. Ponikin yltyy suorastaan loikkimaan! Rallia on hauska katsoa ponin takia ja siksi, koska hevoset eivät ole peloissaan. Niillä (ainakin ruunilla) näyttää olevan hauskaa. Ja iltatallissa saa menemään yllättävän paljon aikaa ihan hevosten kanssa jutusteluun. Jos on ollut muuten hektistä, ajanvietto iltatallissa rauhoittaa varmasti.

Kissojakin täytyy seurata. Illalla nekin heräilevät päiväuniltaan ja aloittavat villit leikkinsä. Sanotaan, että kissa on yksineläjä eikä kaipaa toista kissaa seurakseen. Meidän kissojemme kohdalla olen erittäin tyytyväinen siitä, että niillä on toisensa. Vaikka minustakin on hauskaa leikkiä kissojen kanssa, en ole aivan niin viihdyttävä ja nopea kuin ne toivoisivat. Niinpä ne leikkivät keskenään.

Kun on katsonut tarpeeksi hevosia ja kissoja, täytyy katsoa pihaa. Se näyttää joka ilta eriltä. Nyt se tuntuu aivan uudelta, sillä lopultakin tulee pimeää. Ja viileää! Kuulun siihen ryhmään, joka riemuitsee siitä, että saa pukea villapaidan päälle. Virittelimme puutarhavalot lauantaisten juhlien kunniaksi, joten piha näyttää juhlavalta. Voisin kehitellä jotain myös koristamaan tallia. Ja aivan pian alkaa revontulisesonki. Eli pilvettöminä iltoina pitää istuskella niska kenossa ja tuijottaa taivasta. Mies ostikin pihavalot aikanaan valaistakseen jokailtaisia revontulihetkiäni.

Opettajavuosina omasta iltahetkestä tuli minulle tärkeä. Kun päivän ajan on läsnä toisille, pitää olla ainakin yksi hetki ihan vain itselle. Tietysti hevostelu on omaa aikaa, mutta siinäkin olen läsnä hevoselle. Oma hetkeni on yleensä neulomista, lueskelua tai palapelin kasaamista. Viisitoista minuuttiakin riittää, pääasia on, että saan olla olematta läsnä kenellekään.

Nyt vapaavuodella koulusta oman hetkeni ei tarvitse olla nimenomaan illalla. Koska voin rakentaa päiväni itse, voi hetki olla milloin tahansa. Ja iltaisin ei oikein enää ehdikään, kun on noita havainnointikiireitä.