Siirry pääsisältöön

Huono päivä


Eräänä päivänä tuntui, ettei mikään oikein sujunut. Asiat eivät pysyneet mielessä. Tavarat putoilivat. Yritin lähteä Vetkaleen kanssa ratsastamaan, mutta se jähmettyi sen jälkeen, kun talli jäi näkyvistä. Syynä oli joko jännitys uudella tiellä, huoli hirnuvasta Nasusta tai aiemmin vaivannut jalka. Pääsimme vähän eteenpäin, mutta käänsin sitten takaisin. Ei kannata väkisin.

Oloni oli huolestunut Vetkaleen mahdollisesti uusiutuvan jalkakivun takia ja univelkaakin oli jo kertynyt aika hyvin. Olisi ollut vielä miljoona hommaa yrityksen perustamiseen tai tutkimukseen liittyen. Jostain syystä huomasin kuitenkin tehdä kolme juuri sille hetkelle sopivinta asiaa:
1.     Katselin nukkuvaa Sarvikuonoa.
2.     Söin.
3.     Siivosin hevosten tarhan.

Erityisesti kolmas kohta sai tunnelman muuttumaan. Kun sain itseni ja kottikärryt tarhaan, sain kolme uteliasta ja innokasta apuria. Vetkale ja Asseri lähtivät kohta omille teilleen, mutta suloinen Nasu jäi viihdyttämään minua. Kerroin sille kaikki mielen päällä pyörivät asiat. Se seisoskeli vieressä ja hengitti. Sitten minäkin hengitin.

Tunnelma muuttui. Nasu lähti seuraamaan minua. Tuntui, kuin se olisi yrittänyt vitsailla. Se asettautui aina kottikärryjen eteen levollisesti, niin, että sain mutkitella ja naureskella. Se oli syövinään kottikärryistä, muttei haukannut oikeasti palaakaan. Voiko hevonen vitsailla tietoisesti?

Mieli oli siis parempi siivouksen jälkeen. Tarhakin näytti oikein hyvältä. Mieleeni muistui joko lukemani tai kuulemani ajatus, joka meni jotakuinkin niin, että jos kaikki menee pieleen, paista pannukakku. Saa järkevää tekemistä, muuta ajateltavaa ja vieläpä ruokaa. Luulen, että olen törmännyt tähän Katja Kallion jossain tuotoksessa, mutta saattoi se olla joku toinenkin kirjailija. Joku kuitenkin sanoi niin joskus.  

Tarhan siivouksessa oli sama hyöty kuin pannukakun leipomisessa: järkevää tekemistä ja muuta ajateltavaa. Syötävää en siitä saanut, mutta sen jälkeen join kahvit päiväunilta heränneen Sarvikuonon seurassa.


Päiväni valo ja ilo.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ontuva hevonen ja hämmentävät kuvat

Vetkaleen saatiin lopulta kuvattua joulukuun lopussa. Loppusyksy oli epäonninen kuvausten suhteen : röntgen pasahti ollessamme klinikalla ja sen korjaaminen vei pitkään. Mainitsin asiasta ohimennen jossain blogitekstissä ja sain huomata blogin voiman olevan valtaisa. Maksimissaan tunti siitä, kun julkaisin tekstin, sain viestin. Viestissä kysyttiin, että olenko tietoinen, että naapuritallillemme on tulossa taitava eläinlääkäri etelästä RTG:n kanssa ja että hän voi tehdä kotikäyntejä omalle tallille. Vau! Pakko oli tarttua tilaisuuteen. Eräänä joulun jälkeisenä päivänä pihaamme saapui heinäkuorma. Eläinlääkäri tuli pihaan samaan aikaan, mutta onneksi olimme kumpikin kotona. Jätin miehen purkamaan heinäkuormaa heinämiehen kanssa ja lähdin asioimaan eläinlääkärin kanssa. Mieskin tuli pian kaveriksi, niin että kyllä Vetkale sai paljon huomiota osakseen. Vetkale oli niin rauhallinen ja hyväkäytöksinen, että eläinlääkäri ei halunnut rauhoittaa sitä syyttä suotta. Vetkale seisoskelikin

Ratsastaminen raskauden aikana

Ratsastuksesta raskauden aikana liikkuu jos jonkinmoista ohjetta. Itse sain heti aluksi neuvolasta kaksi eri ohjetta: ratsastusta pitäisi välttää heti ja eihän se ole mikään, anna mennä vain. Ainakin meidän neuvolassamme nojaudutaan UKK-instituutin ohjeisiin, jossa ratsastusta ja muita äkkiliikeitä ja kaatumis- tai putoamisvaaran sisältäviä lajeja kehotetaan välttämään heti alkuunsa. Sitten on oppaita, joissa ratsastusta ja muita tärinää aiheuttavia lajeja pitää välttää loppuraskaudessa ja joidenkin oppaiden mukaan putoamislajit ovat kiellettyjä alkuraskauden jälkeen. Keskustelupalstoilla on niin monta mielipidettä kuin on kirjoittajaakin. Jotkut ystäväni ovat saaneet aikanaan neuvon jatkaa niin pitkään kuin hyvältä tuntuu. Mitä tässä nyt sitten pitäisi uskoa, miten pitäisi toimia? Alkuraskauden aikana päätin uskoa sitä kokenutta terveydenhoitajaa, joka kehotti jatkamaan lajia. Ratsastin normaalisti kotona yksi tai kaksi hevosta päivässä, Islannissa tein hyvillä mielin pitkiä rat

LUKUVINKKI Lucinda Riley: Oliivipuu

 Kirja luettu e-kirjapalvelusta Imettäminenkö pitkäveteistä puuhaa? Päivisin ei ehdi tulla tylsää, sillä esikoiselle pitää keksiä paljon tekemistä. Tämän vauvan kanssa olen osannut asennoitua hyvin ilta- ja yöimetyksiin. Ne ovat nimittäin mitä mainiointa lukuaikaa, sillä en uskalla nukahtaa vauvan viereen. Pimeässä huoneessa koukuttava e-kirja (e-kirja siksi, että sitä voi lukea pimeässä) pitää mukavasti hereillä. Latasin Lucinda Rileyn Oliivipuun  (kustantaja Bazar Kustannus) heti, kun se tuli mahdolliseksi. Hiljattain syöpään menehtynyt Riley on tullut tunnetuksi etenkin Seitsemän sisarta -kirjasarjasta, johon olen ihan koukussa. Olen koukuttunut hänen muihinkin teoksiinsa. Kirjailijan menehtyminen suretti minua kovasti ja siksi tämä uusin suomennos tuntuukin erityiseltä lahjalta.  Oliivipuu ei liity mitenkään seitsemään sisareen. Oliivipuussa ollaan kaoottisissa lomatunnelmissa, kun kirjan yksi päähenkilöistä, Helena, perii Pandoraksi kutsutun huvilan Kyproksella. Helenalla on sal