Siirry pääsisältöön

Ensimmäisen viikon kummallisuuksia




Ensimmäisenä aamuna herätessäni herätyskellon soittoon ymmärsin, että tästä eteenpäin en tule enää nukkumaan pitkään. Onneksi olen aamuvirkuhko ihminen normaalistikin. Ensimmäisellä uuden kodin viikolla olin vielä kesälomalla, joten uusien rutiinien opettelu oli mahdollista rauhassa.

Olen aamukahvi-ihminen. Tällä tarkoitan sitä, että yleensä en kestä, jos minun pitää tehdä jotain ennen aamukahvia. Keskustelu on viimeisin asia, mitä haluan tehdä ennen kuin muumimuki on tyhjä ja aamiainen syöty. Yllätyksekseni huomasin, että teen kuitenkin tallityöt mieluummin ennen aamupalaa. Kahvi ehtii tippua sopivasti tallissa touhutessani. Ja loppujen lopuksi tallityöt ovat melko yksinkertaisia rutiineja. Niitä tehdessä ei tarvitse pohtia liikaa.

Ympäröivä tila tuntui hassulta kerrostaloasumisen jälkeen. Ensimmäisinä päivinä tuntui, että jopa hukkaamme miehen kanssa toisemme tähän pihaan. Kun minulla oli jotain asiaa, miestä ei näkynyt missään. Piti soittaa. Vaikka olimme samassa pihapiirissä!

Vetkale ja Nasu tottuivat nopeasti tallissa asumiseen pitkästä pihattoasumisesta huolimatta. Asserille karsinassa nukkuminen oli haastavampaa, vaikka se on asunut tallissa viimeisimpänä näistä kolmesta. Vetkaleelle talli tuntuu jopa sopivan. Se pyytää iltaisin päästä rauhoittumaan sinne. Nasulle on ihan sama, kunhan se saa olla Vetkaleen kanssa.

Nasu on minulle vielä uudempi tapaus, mutta siitä huolimatta sen järkytys uudessa paikassa yllätti minut. Ensimmäisenä päivänä annoin hevosten tutustua tarhaan koko päivän, rauhassa. Toisena päivänä hain Vetkaleen aidan toiselle puolelle leikkaamaan nurmikkoa. Vaikka Vetkale oli näköyhteyden päässä, itse asiassa melkeinpä kosketusetäisyydellä, Nasu järkyttyi muutoksesta syvästi ja laukkaili edestakaisin tarhassa. Tilanne on onneksi edistynyt. Nyt pääsen Vetkaleen kanssa jo ratsastamaankin lyhyitä lenkkejä ilman, että Nasu kimpaantuu Vetkaleen katoamisesta. Myös Asseri on päässyt tutustumaan kylätiehen ja lähimetsiin.

Ruunat ovat siis ottaneet asiat tyynesti, kuin olisivat asuneet täällä aina. Ne suhtautuivat tyynesti myös naapurin suloisiin lehmiin, jotka saapuivat laiduntamaan näköyhteyden päähän eräänä aamuna. Ne vilkaisivat lehmiä ja alkoivat syödä. Nasu-parka järkyttyi lehmistä ja tuijotti niitä päivän, päristen ja loikkien välillä. Nyt sekin sietää lehmiä lähellään. Mutta edes pikainen käynti tallissa ilman Vetkaletta on tyhmää. Olemme harjoitelleet talliin menoa yksin, pienissä pätkissä, lähtien muutamasta sekunnista. Edellisellä tallilla yksin olemisen ongelmaa ei ollut. Mutta kukin tottuu muutokseen ajallaan, Nasu saa tottua rauhassa. Meillähän ei ole mikään kiire. Ensi viikolla laumaan tulee vielä yksi uusi hevonen, ehkä se lisää Nasun turvallisuuden tunnetta. Minuun Nasu luottaa päivä päivältä enemmän ja minä siihen. Meillä alkaa olla aika hauskaa keskenämme. Ratsastuksen aika sen kanssa ei kuitenkaan ole vielä. Sen teemme vasta sitten, kun se hyväksyy kaikki tavalliset rutiinit tyynesti.
 
Ruunat ottavat rennosti.


Ystävät.


Muutos on tiivistänyt kolmikkoani. Vetkale ja Nasu olivat ennen parhaat ystävät, Asseri oli vähän ulkopuolinen porukoista (ehkä johtuen sen pomottavasta kommunikoinnista muita hevosia kohtaan). Nyt se on tiivis osa porukkaa ja ne jopa rapsuttelevat Vetkaleen kanssa toisiaan. Se näky saa minut hyvin tyytyväiseksi.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ontuva hevonen ja hämmentävät kuvat

Vetkaleen saatiin lopulta kuvattua joulukuun lopussa. Loppusyksy oli epäonninen kuvausten suhteen : röntgen pasahti ollessamme klinikalla ja sen korjaaminen vei pitkään. Mainitsin asiasta ohimennen jossain blogitekstissä ja sain huomata blogin voiman olevan valtaisa. Maksimissaan tunti siitä, kun julkaisin tekstin, sain viestin. Viestissä kysyttiin, että olenko tietoinen, että naapuritallillemme on tulossa taitava eläinlääkäri etelästä RTG:n kanssa ja että hän voi tehdä kotikäyntejä omalle tallille. Vau! Pakko oli tarttua tilaisuuteen. Eräänä joulun jälkeisenä päivänä pihaamme saapui heinäkuorma. Eläinlääkäri tuli pihaan samaan aikaan, mutta onneksi olimme kumpikin kotona. Jätin miehen purkamaan heinäkuormaa heinämiehen kanssa ja lähdin asioimaan eläinlääkärin kanssa. Mieskin tuli pian kaveriksi, niin että kyllä Vetkale sai paljon huomiota osakseen. Vetkale oli niin rauhallinen ja hyväkäytöksinen, että eläinlääkäri ei halunnut rauhoittaa sitä syyttä suotta. Vetkale seisoskelikin

Ratsastaminen raskauden aikana

Ratsastuksesta raskauden aikana liikkuu jos jonkinmoista ohjetta. Itse sain heti aluksi neuvolasta kaksi eri ohjetta: ratsastusta pitäisi välttää heti ja eihän se ole mikään, anna mennä vain. Ainakin meidän neuvolassamme nojaudutaan UKK-instituutin ohjeisiin, jossa ratsastusta ja muita äkkiliikeitä ja kaatumis- tai putoamisvaaran sisältäviä lajeja kehotetaan välttämään heti alkuunsa. Sitten on oppaita, joissa ratsastusta ja muita tärinää aiheuttavia lajeja pitää välttää loppuraskaudessa ja joidenkin oppaiden mukaan putoamislajit ovat kiellettyjä alkuraskauden jälkeen. Keskustelupalstoilla on niin monta mielipidettä kuin on kirjoittajaakin. Jotkut ystäväni ovat saaneet aikanaan neuvon jatkaa niin pitkään kuin hyvältä tuntuu. Mitä tässä nyt sitten pitäisi uskoa, miten pitäisi toimia? Alkuraskauden aikana päätin uskoa sitä kokenutta terveydenhoitajaa, joka kehotti jatkamaan lajia. Ratsastin normaalisti kotona yksi tai kaksi hevosta päivässä, Islannissa tein hyvillä mielin pitkiä rat

LUKUVINKKI Lucinda Riley: Oliivipuu

 Kirja luettu e-kirjapalvelusta Imettäminenkö pitkäveteistä puuhaa? Päivisin ei ehdi tulla tylsää, sillä esikoiselle pitää keksiä paljon tekemistä. Tämän vauvan kanssa olen osannut asennoitua hyvin ilta- ja yöimetyksiin. Ne ovat nimittäin mitä mainiointa lukuaikaa, sillä en uskalla nukahtaa vauvan viereen. Pimeässä huoneessa koukuttava e-kirja (e-kirja siksi, että sitä voi lukea pimeässä) pitää mukavasti hereillä. Latasin Lucinda Rileyn Oliivipuun  (kustantaja Bazar Kustannus) heti, kun se tuli mahdolliseksi. Hiljattain syöpään menehtynyt Riley on tullut tunnetuksi etenkin Seitsemän sisarta -kirjasarjasta, johon olen ihan koukussa. Olen koukuttunut hänen muihinkin teoksiinsa. Kirjailijan menehtyminen suretti minua kovasti ja siksi tämä uusin suomennos tuntuukin erityiseltä lahjalta.  Oliivipuu ei liity mitenkään seitsemään sisareen. Oliivipuussa ollaan kaoottisissa lomatunnelmissa, kun kirjan yksi päähenkilöistä, Helena, perii Pandoraksi kutsutun huvilan Kyproksella. Helenalla on sal